Pikahakemisto:
[ Hurricane-hakijoiden koostumus | Hurricane-konehankinnan taustat | Lähtö Englantiin | Saapuminen sumujen saarelle ja ajanviettoa Lontoossa | Ja sitten HC-koulutukseen | Taitolentokilpailu brittilaivueenkomentajan kanssa ja harjoituslentoja | Englannin kuninkaan tykönä | Raportti 10.2. ja elämistä Englannissa | Omat Hurricanet | Kohti Suomea | Toinen ryhmä kohti Suomea | Ruotsin puolella | Hakuporukka saapuu Suomeen | Lisää ohjaajia Englantiin koulutukseen, seikkailuja Euroopassa, Saksa hyökkää NL:ään | Saatesanat]

HC-palaveri 8.7.1992 Turussa, Rainer Leinon luona klo 14.00.
Paikalla Aarne (Isi) Alitalo, Eino (Eppu, Emppu) Mertio (ent. Mesinen), Rainer Leino ja Carl-Erik (Calle) Bruun.
Nauhuria hoiti Rainer. Kasetti HC I A.

Nauhoitus: Rainer Leino
Artikkelin siirto tietokoneelle: Göran Bruun

Henkilöt:
A: Aarne Alitalo
C: Carl-Erik Bruun
M: Eino Mertio
R: Rainer Leino

Lisää aiheesta: Hurricanes To Finland -artikkeli Fighter Tactics Academyssä.

Istutaan täällä Leinon kokoushuoneessa kellarissa. Paikalla Aarne "Isi" Alitalo, Eino Mertio (ent. Mesinen), Rainer Leino ja Calle Bruun. Kun meillä on nyt täällä kaksi alkuperäistä HC-miestä (elossa alkuperäisistä kahdestatoista miehestä), koetetaan ottaa mahdollisimman tarkasti talteen kaiken mitä tapahtui tämän anutlaatuisen retken aikana. Ensiksi tarkastetaan ketkä saivat komennuksen.

Retken johtajaksi oli määrätty luutnantti Antti Jussi Räty LLv 26:sta.
Vänrikit Aarne Alitalo, Heikki Kaukovaara, Eino Mesinen, Erkki Mustonen, Paavo Myllylä, Aarne Nissinen ja Tapio Taskinen. Kersantit Paavo Aikala ja Uuno Karhumäki, sekä alikersantit Martti Laitinen ja Pekka Vassinen.

Todettakoon, että ikäjärjestys oli: Aikala 1905, Alitalo 1910, Taskinen 1910, Räty 1910, Karhumäki 1914, Laitinen 1915, Nissinen 1915, Vassinen 1916, Mesinen 1917, Kaukovaara 1918, Myllylä 1918 ja Mustonen 1919. Lentomerkin mukaan: 328/34 Räty, 341/34 Karhumäki, 402/37 Laitinen, 567/40 Nissinen, 569/Mesinen, 571/40 Alitalo, 576/40 Taskinen, 580/40 Myllylä, 582/40 Vassinen, 661/41 Kaukovaara, 754/41 Aikala ja Mustonen joka ei ehtinyt saada merkkiä ennen sairastumistaan. Merkin numerot eivät anna viitettä tarkasti kunkin lentotaidosta ja lentotuntimäärästä. Alitalolla oli noin 90 h ja Mesisellä 155 h.

Kaikki paitsi Räty tulivat T-LeR2:sta Parolasta. 12 miestä ja tietysti mekaanikkoja, että saataisiin täydellinen laivue.
Alitalo: Meillä ei vielä silloin ollut omia mekaanikkoja, vasta Säkylään saapui 12 englantilaista mekaanikkoa, Mr Galkinin johdolla. Siellä vasta tulivat Aaro Villa ja muut HC-mekaanikoiksi.
 

Calle: Aloitetetaan ensiksi yleistilanteesta. Suomi ei köyhänä maana voinut ennen II maailmansotaa ostaa kunnon lentokalustoa, vaan sitten kun sota alkoi, tuli kiirettä. Kaikille lähetystöille ympäri maailmaa annettiin ohjeet hankkia lentokoneita ja tietenkin kehoituksella että halvalla. Kun sota oli alkanut, ei kukaan oikeastaan olisi halunnut myydä koneita, kun ei tiedetty olisiko niille omaakin tarvetta. Englannin kanssa oli kuitenkin senvarran hyvät kauppasuhteet, kun sinne myytiin puutavaraa, voita ym sellaista. Sieltä saatiin 10 kpl Gloster Gladiator II-konetta lahjana ja ostettiin 20 kpl. Kun paremmasta kalustosta oli puute, niin saatiin lupaus 2.2.40 ostaa 12 kpl Hawker Hurricane Mk I konetta. Hankintasopimus N:o 1555/40 päivittäin taannehtivasti 17.2.40, vaikka koneet luovutettiin Ilmavoimillemme 21.2 ja 26.2. Koneisiin maalattiin tunnukset HU-451…-462.
(Tunnetut sarjanumerot olivat. N2322-24, 27, 47, 58, 92-95. Sarja kuului Hawkerin rakentamaan kakkossarjaan , joka alkoi N2318-N2729 yhteensä 300 konetta.)
Koneitten hinta oli: £ 9785/kpl
 

Siirrytään nyt sitten HC-asiaan.
Miten teille tuli tiedot tästä komennuksesta ja missä olitte?

A: Olimme Mesisen kanssa Jämijärvellä ja 12.12.39 lähdettiin Parolaan, jossa olimme T-LeR2:n alaisia, jonka komentajana oli Epe Nuotio. Siellä sitten lennettiin.
(Mesisen lentopäivakirjasta ote sivut 40-43.)
Eräänä sunnuntaina taisi olla 28.1.40, olin juuri lähdössä GA:lla lentämään, kun Ervi tuli ja sanoi "älä lähde mihinkään, vaan mene Epen luo!". Siellä oli jo Mesinen paikalla. Saatiin Nuotiolta käsky, että lähtekää heti Hämeenlinnaan. Sinä Alitalo saat siviilivaatteet kotona, kun menette Turun kautta, mutta Mesinen et ennätä Tampereelle, vaan menet ostamaan vaatteet!
Mertio: Kyllä mina ostan, sanoin.

A: Esikunnan ulkopuolella oli Nuotion auto ja ajettiin kaupungille ja mentiin valokuvaan. Minäkin olin kuin lihan ostaja. Nahkatakki tiukasti kiinni kaulaa myöten. Kuvat valmistuisivat piakkoin. Menimme suoraan poliisilaitokselle ja näytin rikospoliisin korttiani ja sanoin, että tilanne on niin, että saatte auttaa meitä. Annoin määräyksen, että teillä on puoli tuntia aikaa avata tässä kaupungissa herrain vaatetusliike. Päivystävä konstaapeli ilmoitti, että kauppa aukeaa samassa korttelissa. Menimme alas ja vastassa oli rouva ja Epulle ryhdyttiin sovittamaan vaatteita, alusvaatteista alkaen kaikki. Kun kauppa oli valmis, niin rouva alkoi laskea yhteen laskua ja ilmoitti summan ja sanoi Epulle: "Minä huomaan, että herrat ovat pakkotilanteessa ja isänmaan asialla, joten minun osuuteni on vain 10-12 %. Mesinen joutui itse maksamaan. Lähdimme Parolaan kämppäämme ja ilmoitimme isäntäväelle, että lähdemme nyt!.

C: Missä oli kämppä?

A: Se oli maanviljeliä Klaasion talossa, jossa sellainen kunnanholhokki piti kämpän siistinä. Asuimme kolmistaan Lumme, Emppu ja minä kahdessa huoneessa. Mammalta pääsi iso poru, kun pelkäsi, että meidät tapetaan justiinsa.
Lähdimme iltapäiväjunalla Helsinkiin ja yöksi hotelli Kämppiin. Meillä oli kahden hengen iso sviitti ja Emppu pisti joka paikkaan valot palamaan. Mitä sä nyt teet?

M: No katso nyt jumalauta mitä tämä hotelli maksaa. Poltetaan edes sähköä. Parolassa oli paljon pimeämpää!

A: Aamulla meidän piti ilmoittautua Ilmavoimien esikunnassa. Menimme alas portierin luo luovuttamaan avaimemme.. Siinä oli vieressä herrasmies, joka kysyi meiltä suomeksi, huomasi kyllä että oli ulkomaalainen. Oletteko pilootteja? Kyllä! Hän oli tanskalainen K.A.C.C.C.F von Clauson-Kaas, joka jo oli ollut mukana Vapaussodassa piloottina. "Minulla on SLM!" ja taputti rintaansa. "Pääsenkö Teidän kanssanne IVE:aan (Ilmavoimien esikunta) autossanne?" Tottakai! Autossa hän sitten ilmoitti, että hänellä ei ole muita vaatimusta kuin hyvä kohtelu ja kapteenin arvo. (Synt. 3.6.1894. SLM HC 1. Tähystäjätutkinto USA:ssa. Etunimet Knut Aleksander Carl Christian Colus Fredrik.)
Kun pääsimme esikuntaan, niin meidät otti vastaan luutnantti Vitali (Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäsen). Luovutettiin valokuvat ja saatiin hetken kuluttua passit ja rahaa. Vitali ilmoitti matkamme päämäärän olevan Englanti. Lähdettiin junalla Turkuun, jossa sain kotoa siviilivaatteet. Seuraavana aamuna kokoontui koko porukka rautatieasemalle ja lähdettiin bussilla tai kuorma-autolla Artukaisten kentälle. Aeron Ju-52 “Sampo”, Ville Leppäsen ohjaamana, vei meidät Tukholmaan. Siellä oltiin yötä hotelli Strandissa.

Räty: Oli erikoislaatuinen elämys saapua pimennetystä Suomesta valomeressä kylpeävään Tukholmaan!
A: Räty ryhtyi hankkimaan lentoliput, mutta emme mahtuneet samaan koneeseen, vaan osa matkusti junalla Kööpenhaminaan ja osa koneella suoraan Amsterdamiin. Piti saada lähetystöstä lisää rahaa, koska matkaliput piti maksaa itse. Meille oli annettu 300 Kr. Pelkkä matkalippu Lontooseen maksoi 450 Kr. Saimme 2.000 Kr "lainaksi" mieheen, jolla pääsimme perille. Emme saaneet karttoja, ei bensakuponkeja, eikä niitä lähetetty peräänkään.)
Ei päästy jatkamaan 30.1, vaan vasta 31.1 Kööpenhaminasta koneella Amsterdamiin.

C: Mitä rahaa saitte?
A: Pikkuisen kruunuja ja shekkeinä puntia.
C: Koska ilmoitettiin määränpää?
A: Se oli Vitali.
M: Helsinkiin asti ei vielä tiedetty.
A: Porukkaan jouduimme myöhemmin Epun kanssa kuin muut. Kaksi unkarilaista piti lähteä, mutta Englanti ilmoitti, että eivät ota vastaan ulkomaalaisia, ja silloin jouduimme mukaan viime tingassa.
C: Olisikohan ne olleet Bekassy ja Pirithy?
A: Juuri ne. Amsterdamissa jouduimme pikkuisen jonottamaan, kun Puolan ja muiden maiden juutalaisia pakolaisia oli suuret määrät.
 

R: Englannissa oli ollut huonot lentosäät kolme päivää ja sen takia oli ruuhkaa. Pääsimme jatkamaan vasta 2.2.40 ja 2-3 koneella (DC:lla). Ikkunat oli maalattu valkoisella värillä, josta ei nähnyt ulos. Oli kuin olisi lennetty pilvessä. Laskeuduttiin Shorehamin kentälle Brightonin lähelle ja sieltä junalla Lontooseen.)
A: Tullivirkamies kysyi missä herrojen matkatavarat on ja Jussi viittasi että tuossa. Pankaa yhteen kasaan! Kaikkiin merkattiin tarkastusleimat. Puolan juutalaiset tarkastettiin. Yhdenkin mamman tissiliivit ja pöksyt levitettiin pöydälle. Täti hermostui ja kysyi miksei noita tarkastettu ja vain häntä. Tullimies sanoi: "Pitäkää suunne kiinni, ne on diplomaatteja, emmekä uskalla tehdä mitään!" Siirryttiin Strand Palaciin.
M: Siellä oltiin kahdessa hotellissa!

A: Seuraavana aamuna Jussi vei meidät kaikki Suomen lähetystöön ja mentiin rappuja myöten yläkertaan ja mentiin tyttöjen luo vaihtamaan shekit punniksi.
Siella kun oltiin, näin turkulaisen tutun juristin Raffu Seppälän. Oli lähetystösihteerinä. Sanoin pojille, kun Vuolasvirta ja Kuusinen piti viedä kiertoajelulle, että menen Seppälan luo. Menin Raffun luo ja jäin suustani kiinni, kun ei oltu tavattu moneen vuoteen. Tultuani alas, niin vahtimestari ilmoitti, että toiset ovat jo lähteneet. Menin takaisin Raffun luo ja pyysin häntä tilaamaan taksin, kun en löydä hotelliin. "Älä sure, sanoi Raffu, mennään yhdessä lounaalle, mutta odota hetken!"
Odottaessani tuli suurlahettilas Gripenberg sinne ja tervehdin. Hän kysyi mitä kuuluu jne. Sanoi, että hän sai näitä virallisia tietoja paljon, mutta ei ruohonjuuritasolta. Onko vänrikki niin kiltti ja tulee minun huoneeseeni keskustelemaan. Hän kyseli meikäläisenkin tuntoja ja kysyi voiko tarjota lounaan. Kiitos vaan, mutta olemme jo lähetystöneuvoksen Seppälän kanssa sopineet lounaasta. "Niin, kyllä Seppäläkin pääsee mukaan kanssamme ja lähetystösihteeri Salminen (Olavi Munkki, myöhemmin suurlähettiläs). Auto odotti ulkopuolella ja Gripenberg kysyi mihinkä vänrikki haluaisi, Savoyhin vai Hungariaan. En tiennnyt näistä mitään ja ehdotin että isäntä päättää. Hengessäni toivoin, että Savoyhin, koska olin lukenut, että se on hieno hotelli. Sinne ajettiin.
Oma näytelmä oli sielläkin, kun Gripenberg oli hyvin tunnettu Lontoossa.. Savoyssa tuli elämää ja kaksi hovimestaria saattoi meidät pöytään. Takana oli sohva ja Gripenberg halusi sinne kanssani. Hovimestarit nostivat pöydän sivuun, että pääsimme istumaan ja nostivat pöydän takaisin. Molemmat neuvokset istutettiin pöydän päihin.
Lounas oli mitä parhain. Lounaan jälkeen ehdotti Gripenberg, että käveltäisiin, koska lähellä oli paljon mielenkiintoisia rakennuksia. Kertoi sitten kaikista, joten tuli Lontoon oppitunti. Milloinka me sitten jatkettiin Lontoosta?

C: 2.2.40.
A: Oppaaksi oli määrätty P/O Kellock, joka puhui ruotsiakin, koska oli ollut Norjan lähetystössä.
M: Junassa hän yritti tavata nimiämme. Alitalosta tuli Oluttalo.
C: Miten sinulle itsellesi kävi, kun Isi oli Seppälän kanssa?
M: Niin, jouduin ins.maj Kuusisen ja Vuolasvirran kyytiin. Vuolasvirta oli Partiomies ja Koiramies. Joku on väittänyt, että Kuusinen olisi ollut Hertan veli. En tiedä. (Kuusinen kuoli Malmilla lento-onnettomuudessa.) Jossakin vaihessa sanoivat, että mielellään olisivat menneet kuulemaan Suomen uutisia ja istumaan iltaa. En tiedä mihin hotelliin. Sanoivat, että ovat köyhiä virkamiehiä ja eivät voi tarjota, mutta jos jokainen hoitaisi omat tilauksensa. Siinä se ilta meni. Tehtiin sitten pitkä kierros "London by Night". Katseltiin vähän Pickdillya ja muita tunnettuja paikkoja.
C: Oliko sodan tuntua?
M: Ei oikeastaan. Seinillä oli suuret ilmavalokuvat saksalaisten kentistä Niissä oli koneita rivissä. Kysyimme myöhemmin St.Athanissa pommitatteko myös Ei, me vaan valokuvaamme ja saksalaiset tekevät samoin.
C: Olivatko kuvat hotellien seinillä?
M: Ei kun tavarataloissa. Näytettiin vain siellä missä englantilaiset kävivät. Kun Alitalo mainitsi lähettilään, niin minullakin oli kunnia tavata Tukholmassa itse Elijas Erkko, jolle vein käteen kuriiripostia.. Minulla on vieläkin kuitti tallella.
 

C: Sitten painuitte 5.2 lentokentälle?
A: Ei kun junalla ja Kellock oli oppaana. Jossakin väliasemalla tarjosi lounaan.
C: St.Athan on Cardiffista 20 km länteen. Bristolin lahden 1änsipuolella. Sinne oli melkoinen junamatka.
A: Tultiin jonnekin asemalle lähelle St.Athania, jossa Pinkhamin upseereja oli vastassa. Niillä oli "lorryt" ja niihin hyppäsimme. Vietiin suoraan lentoaseman komentajalle, joka oli Air Commodore Rt.Hon.J.D.Boyle. Hän piti äärettömän kauniin ja hyvän puheen suomalaisille sankareille (heroic Finns). Myllylän Paavokin "Jesus" veti minua hihasta ja sanoi “isi olemme kovia poikia!" Sieltä sitten siirryimme kerholle, jossa asuimme. Aliupseerit oli määrätty toiselle kerholle. Jussi heti kysyi, minkä vuoksi? Tämä on upseerikerho ja aliupseerit ovat eri paikassa. Jussi ilmoitti jyrkästi, että sitten me siirrymme kaikki aliupseerikerholle. Porukka ei hajoa tässä vaiheessa! Silloin Pinkham ilmoitti että ei hajoa. Asutte kaikki tässä! Ensimmäisenä, kun olimme kotiudettu ja tulimme messiin, niin Squadron Leader Tom Pinkham (S/Ldr) alkoi kysellä paljonko olemme lentäneet ja millä koneilla. Rädyllä, Karhumäellä, Aikalalla ja Laitisella oli satoja tunteja. Meillä muilla 90-120 h. Pinkham pudisti päätän ja sanoi, ei käy ei käy! Tästä tulee vain ruumiita ja arkutehtaalle töitä. Meillä valitaan miehet, joilla on vähintään 250 h. Jussi sanoi, että tässä on käsky! Pinkham sanoi, sitä noudatetaan, mutta hän ei ota vastuuta, jos jotain sattuu. Me lennettiin kaikki ensin Harwardilla ja minä olin F/L Painen kanssa tarkastuslennolla se oli 45 tai 35 minuuttia ja sen jälkeen sanottiin, että Hurricanella.
(Mesisen lentopäiväkirjasta ote sivut 44-47.)
Joka kerta kun tultiin kentälle, niin mentiin briefaushuoneeseen jossa oli iso kirja ja siihen merkattiin koneen numero ja kuka lentää ja mitä lentää. Sitten kun tehtävä oli otettu, niin kuittas vaan, että oli ottanut vastaan. Suoritti lennon ja kuittasi että silloin ja silloin lopettanut. Tällä lailla sitten lennettiin kurssi loppuun. Pinkham sanoi, että hänelle on sanottu, että tiivistetään niin nopeaksi kuin mahdollista. Kerrohan sinä nyt. Meillähän oli se Link-trainer.

M: Niin, siella me tutustuttiin, ensimmäistä kertaa Link-traineriin. Siinä oli ensiksi sellaista luppoaikaa, kun kenttä oli sateitten takia pehmeä. Ensi alkuun ei lennetty ollenkaan, joten harjoittelimme mittarilentoa. Meillä oli erinomaisen hyvää aikaa tutustua koneeseen. Ns "kylmät tyypit".
A: Sikäli oli hyvä, että Hurricane oli laitettu tolppien nokkaan jolloin sai pumattua telineet ulos ja flapit. Eikö ollutkin?!
M: Mulla oli opettajana F/L Cox.
A: A-lentueen päällikkönä oli kanadalainen F/L Adye.

R: Koulutuslaivueemme No.11 Group Air Fighting Schoolin komentajana oli Squadron Leader (S/L) Tom Pinkham, joka säästä riippumatta suoritti joka aamu säälennon. Laivue oli jaettu kolmeen lentueeseen
A Flightin päällikkönä oli Flight Lieutenant (F/L) Adye, B lentueen F/L Robinson ja C lentueen F/L Peter A.N.Cox.) Adye oli harvinaisen kookas, toista sataa kiloa, muut olivat solakoita. Olin B lentueessa Robinsonin oppilaana. Hän oli erinomainen pianisti.
C: Paljonko piti lukea teoriaa HC:sta?
A: Jussi oli kääntänyt harjoituskirjan lyhenteenä. Se käytiin läpi. Jussi oli äärettömän tarkka ja hyvä komentaja.
 

N:o 11 Group Air Fighting School, lennonopettajia, oppilaita ja mekaanikkoja. Keskellä Flight Commander F/L Cox ja P/O Dowborn, ja Wahalmoot. Propellin vieressä oppillat vasemmalta oikeall: Laitinen, Karhumäki, Mustonen ja Mertio.

M: Vahinko, ettei siellä ollut niitä lankoja, että Aikala olisi saanut vetää niitä viivoja sivuvakaajalla selällään.

A: Se oli kyllä kivaa aikaa, kun lennettiin. Ei siellä mitään liputettu eikä huudettu, eikä merkkejä annettu. Sitten kun lähdettiin hallilta, niin lähdettiin kahta puolta kenttää ja tuulen alle kokoonnuttiin ja siellä jokainen järjestyksessä pääsi ilmaan. Samaten laskussa, niin meni hyvin. Siellä oli sattumalta myös englantilaisia oppilaita, ja Jussi oli kerrankin Pinkhamin kanssa kentällä, niin yksi HC tuli potkuri suurelle kulmalla, laskuteline sisällä ja laskusiivekkeet myös ja laski kentälle. Kone pysähtyi lähelle hallin seinää. Katsotaan ensin sanoi Jussi. Koneesta kömpi kanadalainen.
Jussi taputti kaveriaan olalle ja sanoi "your boy!"

R: Englantilaisten oppilaat vaurioittivat koneitaan jatkuvasti. On nostettava hattua meikäläisille, kun ei sattunut ainoatakaan vauriota koko kurssin aikana. Tarkkaavaisuuden tehostamiseksi saivat englantilaiset sakkoja 2 shillingistä 10 puntaan vauriosta riippuen, jolla kartutettiin laivueen viihdytysvälinekassaa.

M: Siellä ei saanut kauan kupata startissa. Se oli suuri koulutuskeskus, missä oli yli 30 hallia ja noin 11.000 miestä palveluksessa. Hallejakin rakennettiin lisää Ne olivat lämmittämättömiä, mutta sivuhuoneet kylläkin. Mehän lähdimme kotoa 40 asteen pakkasesta ja täällä oli kuin meidän myöhäissyksyä. Lunta tuli joskus noin pienoisesti. Olin joskus lumisateessa lentamässäkin. Vähän moitittiin, miksen tullut pois, mutta minulle oli määrätty tunti ja sen olin. Siellä kylläkin varoitettiin, kun lähellä oli Barry Dock telakkakaupunki, jossa oli sulkupalloja. Aamulla saattoi olla vain muutama lämpöaste, mutta ei pakkasta.
 

A: Yhtenä päivänä, 9.2, meille kaikille tuotiin tummansiniset haalarit ja sanottiin, että pukekaa nämä päälle, sillä kuningas Yrjö VI ja kuningatar Elisabeth (nykyisen kuningattaren vanhemmat) tulisivat käymään. Olimme sitten siellä kuin Värtsilän sorvarit koneiden takana. Yrjö tuli ja kaikki meni hyvin.
M: Meidät sijoitettiin vähän taka-alalle kun meillä ei ollut sotillaalliset vaatteet. Jussille ilmoitettiin, että kuningas haluaa hänet lounaalle. Jussi tuli kämpälle ja alkoi ajaa partansa. James kiilloitti kengät.
R: Kuningas oli tietoinen suomalaisten läsnäolosta ja halusi tavata edustajan. Minulle annettiin kirjallinen kulkulupa, joka oikeutti menemään upseerimessiin No 2, jossa kuninkaallisille ja heidän seurueelleen tarjottiin lounas. Mikäpä siinä auttoi, vaikka sellaiseen tapamiseen ei oltukaan valmistauduttu. Alkoi kenkien (monojen), sekä päällä olevan (ainoan, mikä mukana oli) siviilipuvun ankara puhdistus ja muu kuntoonlaitto. Ennen puoltapäivää saapui komentajan lähettämä auto, jossa matkasin " pääkallonpaikalle ". Matkalla, mikä ei ollut kuin pari kilometriä, tarkastettiin kulkulupa 3-4 kertaa, joten se ei ollut pelkkä muodollisuus, vaikka matka tehtiin komentajan viirillä varustetulla autolla. Noin tunnin odotuksen jälkeen saapui sitten kuninkaallinen seurue parakkimaisen upseerimessin edustalle ja siirtyi sisälle (30-40 henkeä). Alunperin minun piti istua kuninkaallisten pöydässä, mutta pyysin armoa pukeutumiseni takia mihin lopulta suostuttiin. Pääsin toiseen huoneeseen seurueeseen kuuluneiden upseereiden, lehtimiesten ja turvallisuusmiesten kanssa. Lounas venyi ja luulin jo päässeeni pälkähästä, kun lentoaseman komentaja ilmestyi ovelle ja viittasi minut mukaansa.
Kun oli kuljettu käytävää jonkun metrin, koputti komentaja eräälle ovelle ja menimme sisälle. Kuningas seisoi lähellä ovea ja hänen vieressään kuningatar ja muu seurue kaaressa huoneen ympäri.
Kuningas ja kuningatar tervehtivät minua kädestä pitäen, minkä lisäksi kyselivät kuinka suomalaiset olivat viihtyneet RAF:n hoivassa, oliko lennetty yms. Lopuksi kuningas lausui olevansa iloinen Englannin edes tällä tavalla voidessa auttaa Suomea sen kamppailussa itsenäisyytensä puolesta, sanoi Englannin sympatian olevan Suomen puolella. Toivotti onnea paluumatkalle ja kehoitti viemään terveisensä osaston muille jäsenille.

A: Olimme sopineet Jussin kanssa, että älä sitten pese kätesi, ennenkuin olet tervehtinyt meitä. Kun Jussi tuli niin menin häntä vastaan ja kättelin. Suomalaiset vaan tiesivät mistä oli kysymys. Taisimme olla viiden teellä. Sitten vasta ilmoitettiin muille, että Jussi oli juuri puristanut kuninkaan kättä.
 

10.2-40 IPE: lle

Luutn Rädyn pyynnöstä lähetän seuraavan selostuksen hänen ja hänen joukkonsa toiminnasta 10.2.40 asti.
Saapuminen Lontooseen 2.2.40 (perjantai). Lähtö St.Athaniin RAF:n lentoasemalle 5.2.40 aamulla, perillä illalla (Wales) Lennot ensin Harward I amerikkalaisella 2-paikkaisella koulukoneella sen jälkeen Hurricanella paitsi kaksi, jotka eivät ennättäneet lentää vielä 10.2 HC:lla. Lennot menneet hyvin.
Luutn Räty arvostelee mukavammaksi kuin FR ja voi melkein vetää miten vain pelkäämättä "virheellistä". Ohjaimet suhteelliset varsinkin siivekkeet herkät. Vakavuus hyvä. Ampumaohjelma toisella viikolla. Lentoja kaikkiaan 10-15 tuntia. Jos kaikki menee hyvin sään puolesta on kurssi läpi kahdessa viikossa. Lähtöön varattu kuitenkin vielä kolmas viikko, jotta jää aikaa myös omien koneiden vastaanottoon. Tähän saakka lennot RAF:n koneilla. Vastaanotto Glosterin tehtaalla. Suunniteltu lähtö siis 24.2.40. Kartat on saatu, kenttätiedot pyydetään sähkeitse.
Kuusinen.

A: Jokaisella oli oma sotilaspalvelija, niinkuin englantilaisillakin.
M: Ne oli fiksuja kavereita. I maailmansodan veteraaneja. Voi olla, että meidän, Taskisen ja minun James oli myös jonkun muun palvelija.
A: Joka aamu se toi kaksi kuppia teetä ja hihkasi ovelta "Good morning Sir!. Very nice today ja vettä saattoi tulla kun Esterin perseestä.
M. Niin, se veti verhot auki “Very nice weather today!” Se oli varmaan jokin perinnäistapa..
A: Se otti Jussin kengät ja minun kengät ja sitten häipyi. Hetken kuluttua tuli kiiltävät kengät takaisin.
M: Se meidän James oli hyvin nokkela poika. Oli unohtunut meiltä sanakirja suomi-englanti pöydälle. Yhtenä päivänä oli tullut lappu seinälle sähkökatkaisimen viereen. Siinä luki selvällä suomen kielellä "Jos sinä omistaa likainen pesu, piiri kello". Hän oli vain veikannut ring sanan väärin, kun sillä on niin monta merkitystä.
A: Laitisen Masa kun meni Harwardilla tarkastuslennolle niin tuli suomeksi komennot. "Statta sä Masa!" Masa starttasi ja katsoi taaksensa, että kuka siellä oli. "Känä vasemmalle!" Masa rupesi kaartamaan, niin sieltä kuului "Katso ensin ulos, katso ensin ulos!"

M: Jussi oli tehnyt heille lyhennetyn tekstin. "Laskuteline ulos!" Sillä Harwardilla kun lennettiin, niin sanottiin, että 95 % tehosta muuttui ääneksi! Kamala ääni. BW oli ihan pieni itikka siihen verrattuna.

( 10.2.40 Kuusisen kirje IPE:aan.)
 

C: Sitten tuli se tilanne, että kun kaikki olivat lentäneet RAF Hurricaneille, niin alettiin ajatella omia koneita.
A: Kun koulutus oli tarpeen pitkällä, niin jokaiselle oli jaettu koneet ja jokainen vuorollaan kävi hakemassa koneensa, Bristol lahden perukasta Brockworthin tehtaalla. Robertson, jonka lentueessa olin vei minut tehtaalle.
R: Pinkham oli pitänyt yhteyttä Gloster Aviation Companyyn ja saanut ohjeet lähettää 21.2 osan suomalaisista noutamaan koneensa. Sinne saapui myös Ins.Maj Kuusinen Suomen Lontoon lähetystöstä. Hänet oli Puolustusministeriö määrännyt vastaanottamaan koneet. Ensimmäiset kolme Hurricanea HU-451, 452 ja 455 luovutettiin meille samana päivänä ja seuraavat kolme kahta päivää myöhemmin. HU-454, 458 ja 459. Koneet lennettiin St.Athaniin tarkastusta varten. KK:t suunnattiin ja varustettiin panoksilla. Kaikki koneet koelennettiin ja ammuttiin Bristolin lahdella. Ilmanottoaukon välistä otettiin suojaverkko pois jäätymisvaaran takia.
A: Myllylän Paavolle kävi niin, että joutui jäämään yöksi tehtaalle. Mahdollisesti Jussikin. Kun olivat vierashuoneessa, niin pääkoelentäjä tuli auton kanssa hakemaan heidät. Pojillahan oli monot ja siviilivaatteet. Han vei heidät kerholle missä herrat olivat kaikki frakeissa ja naisilla juhlapuvut. Oli joku vuosijuhla tehtaalla ja nämä sitten sinne monoissa. Paavokin kertoi sitten, että yksikin herroista tuli frakki päällä ja kysyi mitä hän haluaisi. Paavo sanoi, että anna minulle wisky, ja se toi ja hetken kuluttua se tuli uudestaan ja Paavo antoi hänelle tyhjän lasin ja sanoi anna toinen. Vasta sitten kun ruvettiin valokuvamaan, niin tämä kaveri pantiin keskelle istumaan. Täma olikin pääjohtaja. Hyvää palvelua sanoi Paavo.
En ole nähnyt koskaan sitä valokuvaa. Nehän istuivat eturivissä. Kun saatiin koneet, niin nostettiin pukille ja alettiin suunnata kiväärejä. Senverran minäkin olin mukana, että huomasin kun kattelin missä oli maali ja luotilangat perässä, niin ne ei olleetkaan suorassa viivassa. Menin Jussi. tykö ja sanoin, että tuleppas nyt katsomaan, ei tämä ainakaan minun koneelle sovi en rupeaa kylkiväärää ampumaan. Haluan akselin suoraksi. Jussi haki teknillisen miehen ja näytti, että nämä pitää olla suoraan maaliin. Näin sain ainakin oman koneeni kiväärit paikalleen.
Tämä tapahtui St.Athanissa, jonne lensimme koneet.

M: En minä käynyt Glosterissa ollenkaan. En tiedä kuka sen toi.
A: Minkä takia et käynyt?
M: En tiedä. Ei siellä kaikki käyneet.
A: Kyllä minulle sanottiin, että 457 ja hae.
M: Oli kai sama juttu kun myöhemmin lähdettiin Moraneja hakemaan. Kun ensimmäinen porukka oli hakenut, niin sanoivat, että haemme seuraavat, koska kaikki on siellä tuttua.
 

HU-460 tarkistuslennon jälkeen. Ohjaaja Uuno Karhumäki.

(Kurssin päättäneille annettiin todistus. Tässä Mesisen.)

A: Kerro nyt Emppu , kun olit ensimmaisessa ryhmässä.
C: Kutka siinä olivat?
M: Räty, Mesinen, Nissinen, Kaukovaara, Vassinen ja Aikala.
A: Meidän ryhmään määrättiin Taskinen, Alitalo, Karhumäki, Myllylä, Laitinen ja Mustonen.

C: Startti St. Anthanista oli helmikuun 25 päivä. (Mesisen päiväkirja sivut 48-49)
Tämän mukaan aamulla 11.35-12.20 oli 45 min ryhmälento.
Startti ensimmäisellä ryhmällä oli klo 14.20 ja välilasku Edinburgin lähellä olevalle kentälle Grangemouth klo 16.25. Siis 2.05 lennon jälkeen. Tankkauksen jälkeen startti klo 17.20 suoraan Wickiin, jonne lasku 18.40.

M: Pilvet siella Scottlannissa olivat erikoisen muotoiset. Ne olivat kuin pilareita ja lennettiin kuin labyrintissä. Vuoristo tietysti aiheutti. Wickissä oli pehmeä kenttä, joka oli vahvistettu lankaverkolla. Se oli vaan kauhean kapea. Ei paljon yli 10 metriä. Siihen piti osua. Mentiin hotelliin ja siellä oli kylmää, vaikka lämminvesipullo annettiin apuun. Saatiin vähän muutakin lämmikettä ja arveltiin ettei nämä niin pihipoikia olleetkaan, mutta kun tuli maksun aika, niin saatiin itse maksaa. Seuraavana päivänä 26.2 helmikuuta olikin niin hyvät säät, että päästiin lähtemään.

M: Kerron sen meidän retkemme. Siinä ei ollut mitään hämminkiä. Joku saksalainen tiedustelukone nähtiin kaukana, mutta se lähti kiireesti pois. Kun lennettiin sitä viimeistä väliä Grangemouth-Wick, niin jouduttiin lentämään lahden yli. Siinä oli englantilaisia sotalaivoja, jotka vetivät kiivaat mutkat, mutta vedettiin sivuun. Meillä oli Blenheim edessä.

R: Ensimmäisenä lähtevään osaan tulivat ltn Rädyn (HU-451) lisäksi, vänrikit Nissinen (HU-452, Kaukovaara (HU-455), Mesinen (HU-458), kers Aikala (HU-459) ja alikers Vassinen (HU-454).
Air Ministry oli määrännyt opaskoneen saattamaan meidät ensin Pohjois-Skottlantiin, josta matka tulisi jatkumaan edelleen toisen koneen saattamana Norjaan, Stavangerin kaupungin lähistöllä olevalle Solan kentälle. Opaskone pitkänokka Blenheim saapui St.Athaniin 23.2 S/Ldr Bushellin toimiessa sen päällikkönä ja ohjaana.
25.2 iltapäivällä sitten lähdimme määränpäänä Wick-niminen kaupunki Skottlannissa. Lensimme Walesin yli, sivuutimme Liverpoolin sen länsipuolelta ja saavuimme noin 2,5 tunnin kuluttua Grangemouthin lentokentälle, joka oli noin 10 km Edinburghista luoteeseen. Suoritimme siellä polttoainetäydennyksen, minkä jälkeen jatkoimme päivän jo alkaessa hämärtyä edelleen Wickiin. Runsaan tunnin kuluttua olimmekin jo perillä ja laskeuduimme lentokentälle, joka oli tehty suoperäiseen maastoon ja josta oli kiitotie tehtynä ristikkäin asennetuista vahvoista rautalangoista, joiden silmäkoko oli jotain 10-15 cm. Yövyttyämme hotellissa höyhenpeitteen alla lämminvesipullojen seurassa, alkoivat valmistelut Pohjanmeren ylitystä varten. Lentoeseman komentaja Group Captain, määräsi lähdön tapahtuvaksi klo 11.15, koska saapuneet säätiedot olivat hyvät. M: Ilma oli hyvä, jossakin tuli pieni sadekuuro ja jossakin vedettiin 200 m:ssä, kun veti matalaksi.

R: Stavangerissa oli pilvisyys 7/10, pilvikorkeus 1000 m, näkyvyys 15-30 km, merellä kirkasta, mutta muutamilla alueilla näkyväisyys kuitenkin huono, mutta pilvikorkeus silti 400-500 m. Meitä saattamaan oli määrätty kaksi Lockheed Hudson pommikonetta, sekä Sunderland lentovene siltä varalta, että jos joku kone olisi joutunut tekemään pakkolaskun, lentovene olisi laskeutunut merelle ja poiminut lentäjät ylös. Kuitenkin sillä varauksella että päällikkö olisi katsonut olevan onnistumisen mahdollisuus. Tuskin siinä säässä lentoveneestä olisi ollut apua.
Norjan rannikon lähestyessä sää parani ennustuksen mukaiseksi. Radiohiljaisuus oli tiukka. Lentonopeutemme oli lentoveneen takia 150 MPH (noin 240 km/h). Tulimme rannikolle lähes 2,5 tunnin lennon jälkeen. Ylitykseen meni noin 2 tuntia, mutta saattokone ei antanut sovittua merkkiä, lopulta erosimme ja laskeudumme Solaan.

M: 11.20-13.45, lentoaika 2.25, lentokorkeus 1.200, kone HU-458.

Siellä oli vastassa erinomainen isäntä Mauno Hartman. Sää hunoni niin ettemme päässeet lähtemään ennenkuin 29.2 eteenpäin. 11.25-12.40, lentoaika 1.15, lentokorkeus 4.500, kone HU-458 Stavanger-Oslo. Aikalan polttoaine näytti mittarin mukaan alhaista määrää ja ehdotti laskua Osloon Fornebun kentälle, jonne kaikki laskeuduimme ja tankattiin. 13.40-14.50, lentoaika 1.10, korkeus 4.500, kone HU-458 Oslo-Västerås (Hässlö). Rullatessa halleille Kaukovaaran kone HU-455 rullasi pehmeään kohtaan ja kone meni nokilleen, jolloin potkurin lavat vääntyivät. Englannista saapui kolme mekanikkoa oikaisemaan potkuria. Siihen meni kuitenkin aikaa.
R: Jäimme Västeråsiin viikoksi, sillä IVE oli määrännyt asennettavaki kaasuttimen etulämmitys ja muitakin muutoksia. Ennenkuin pääsimme lähtemään oli toinenkin osa päässyt Västeråsiin.

M: 7.3.40 12.25-14.05, LA 1.40, korkeus 200, HU-458 Hässlö-Säkylä. 16.00-17.00, LA -.50, korkeus 600, HU-458 Säkylä-Hollola.
 

C: 28.2.40 lähti seuraava, Taskisen ryhmä!
A: Saimme St.Athanissa kolme kirjekuorta ja karttoja. Kirjekuoret olivat pakkolaskuja varten. Ensimmäinen kuori oli annettava ensimmäiselle ihmiselle, joka tuli paikalle. Sen jälkeen tulee poliisi ja hänelle annetaan toinen kuori ja hän hakee ilmavoimien miestä jolle annetaan kolmas kuori. Hän hoitaa loput.
M: Meille annettiin myös kuoret.
C: Tässä on kolmen päivän ero starteissa. Mistä johtui?
A: Jussi käski.
A: Tähän vaikutti myös se, että kun ensimmäiset kuusi konetta oli saatu, niin lähdettiin heti. Muut saivat odottaa koneita.
A: Niin ei ollut kaikki koneet siellä vielä. Pinkham sanoi, että tulkaa hänen komentohuoneeseensa, että lentoaseman päällikkö tulee tervehtimään teitä. Tämä Air Commodore oli se, joka meitä ensin otti vastaan. Nyt hän tuli hyvästelemään ja piti taas hyvin kauniin ja liikuttavan puheen. Papalla oli melkein kyyneleet silmissä. Sanoi vielä, että jos meillä on jotakin toivomusta, niin hän toteuttaa. Taskinen vastasi hänelle, että olemme niin ylenpalttisesti saaneet kaikkea. Meillä ei ole enää mitään toivomuksia. kiitos kaikesta. Sitten mentiin koneisiin ja ruvettiin valmistautumaan.

Karhumäki: “Saavuttuani Brockworthiin 26.2 noutamaan koneitamme, niissä suoritettiin viimeistelymaalauksia, mm minulle tulevaa HU-460:tä parhaillaan ruiskumaalattiin sinivalkoista hakaristiä. Ne peitettiin ennen lähtöä Englannista valkoisella kalkkimaalilla.) Vielä samana päivänä iltahämärässä lähdimme St.Athaniin. Seuraavat kaksi päivää tarkastettiin RAF:n mekanikkojen kanssa koneet perinpohjin, suunnattiin aseet, kokeiltiin radiot, sekä suoritettiin kaikki valmistelut kotimatkaa varten."

A: Kaikki lentoaseman miehet, ohjaajat ja mekanikot olivat ympärillä. Plakatteja ja huutoja minunkin koneen ympärillä "Good Luck!". "Happy landings!" jne. Yhtäkkiä rupesi sauvani heilumaan, kun joku heilutti siivekettä ja vilkutti ja nosti peukalonsa ylös. Koko tilaisuus oli lämmin.

C: Mikä sää?
A: Sää oli hyvä paikalla. Edellisenaä päivänä oli Wickistä tullut tämä Blenheim ja ohjaaja, en muista hänen nimeään, joka tavatessaan kavereitaan pitkästä aikaa, vietti hauskan illan näitten kanssa kerholla. Me emme enää menneet juhlimaan, vaan nukkumaan. Aamulla BL starttasi edellämme kärkeen. Ohjaaja varoitti meitä, että noudattakaa kaikkia ohjeita. Hän antaa kaikki merkit alas. Jos ei tule oikeita merkkejä, niin it ampuu heti. Se on ehdoton. Jossakin puolimatkassa laskeuduimme.
K: Saavuimme kehnossa säässä Prestwickiin, missä tankkasimme
A: BL rullasi kärkeen ja potkurit olivat tuskin pysähtyneet, kun ohjaaja hyppäsi ulos ja viittasi meille tulkaa perässä. Rullattiin paikalle ja mentiin perässä kerholle. Siellä hänellä jo oli oluttuoppi kädessä "Thats very nice!" Siellä syötiin ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

K: "Laskimme Grangemouthiin ennen Wickiä"
A: Todennäköisesti piti antaa ohjeita sotalaivoille. Päästyämme yli lahden, niin tulimme Wickiin. Eppu kertoi niistä kanaverkoista kentällä. Taskisen Tapio teki laskua, kun oikea teline meni sisään. Kuulokkeissa ei kuulunut summerin varoitusta että teline ei ollut lukossa. Seurauksena oli "Ground Looping" ja tason kärki rikki.
M: Meni radalta ulos.
K: Tämä pieni vaurio Taskisen koneessa HU-461 jätti hänet Wickiin. Tuli Välirauhan aikana kotiin ilman konetta Italian ja Saksan kautta.
A: Kirjeet, jotka olimme saaneet, koottiin ja poltettiin. Oli kuin noitavainojen aikana kun siteet RAF:ään katkaistiin. Joka aamu odotettiin säätä

C: Vain yksi aamu.
A: Ev.ltn sanoi "Thats very nice today!" Keskellä Pohjanmerta on 2-9 mailia paksu sadealue. Senjälkeen kirkasta. Norjan rannikolla on pilvikorkeus 26.000 jalkaa. Sunderland lentovene kierteli yläpuolellamme ja kaksi Lockheed Hudson pommikonetta odotti. Koekäytimme moottorit lämpimiksi ja täytettiin vielä tankit piripintaan.
K: Meillä oli täysin selvillä edullisin teho ja taloudellisin matkanopeus tällä ylipitkällä merimatkalla. Jouduin ryhmän johtajaksi, kun Taskinen oli poissa pelistä.

A: Toinen Hudson meni kärkeen, kun sillä oli täydelliset suunnistuslaitteet ja radiot. Toinen Hudson vasemmalle ja 4-moottorinen Sundeland oikealle. Sen tehtävänä olisi poimia pakkolaskun tehneen ohjaajan. Sunderlandin päällikkönä oli F/L David Bevan Jones, jolla oli kaksi. kokenutta aliupseeriohjaajaa mukanaan ja koko miehistö, 9 miestä. Merenkäynnin perusteella han sai päättää laskeutuuko veteen tai heittää lisävarusteita ja jää odottamaan pinta-aluksia.
Startti oli 1.3.40 ja Wickissä kirkas päivä. Kun olimme lentäneet aikamme, ehkä puolisen tuntia, niin alkoi sadealue. Jokainen ajatteli, että olemme läpi muutamassa minuutissa, mutta pilvet vain madaltuivat jatkuvasti. Lopulta ajelimme merenpinnassa aaltojen harjalla. Kohta ylitimme rajan, josta ei ollut paluuta Wickiin, mutta jatkoimme. Sään paranemisesta ei ollut merkkiäkään.

K: Perässämme lentänyt Sunderland hävisi sateeseen, samoin toinen Hudson. Tultiin parin tunnin lennon jälkeen Norjan rannikolle. Edessä oleva Hudson kaartoi etelään. Koetin määritellä paikkaamme ja kun Hudson kääntyi pohjoiseen, arvelin olevamme 60 km Stavangerista etelään. Hudson ajeli edestakaisin, eikä antanut merkkiä. Tällä lailla meiltä loppuisi polttoaine. Ilmoitin radiolla toisille, että Stavanger on jäänyt taakse ja kun Hudson vielä kerran kaartoi pohjoiseen, se viimein antoi irrottautumismerkin ja häipyi vasemmalle sumuun. Kaartelimme saarien välissä ja tiesin olevani Solan kentän kohdalla merellä. Pääsy läpi näytti olevan kahden vuoren välisestä solasta, missä pilvikatto oli 30 m:ssä. Kenttä tuli näkyviin parin minuutin päästä. Laskimme suoraan lähimmälle radalle ja tultiin ristissäkin. Totesin, että vain neljä konetta tuli perille.

A: Kun Hudson sahasi edestakaisin, olisin pian sanonut pojille, että lasken telineet sisällä hiekkaan. Hudson teki kaarron mantereelle päin. Nalle sen perässä, minä hänen oikealla puolella ja Masa vielä minun oikealla siivellä. Kova tilanne Masalle. Minullakin oli siipi melkein meressä ja oikea siipi pilven reunassa. Masa joutui pilveen.

C: Lentoaseman päällikkö ei päässyt näkemään!
A: Ei. Sieltä rupesi tulemaan viestejä. Törmännyt kiviaitaan, kun oli laskeutunut pellolle. Laskuteline rikki. Molemmat miehet ehjinä. Aloimme
ihmetellä, kun Masalla ei ollut kaveria. Sitten tuli toinen samanlainen. Kone ehjänä ja miehet kunnossa. Tuli kolmas samanlainen. Nämä olivat englantilaisella miehistöllä kolme Lysanderia, jotka olivat lähteneet Aberdeenistä, siis Wickistä muutama 100 km etelään. Lopuksi tuli viesti, kone murskana ohjaaja tajuttomana ja viety Egersundin sairaalaan.
Samana iltana konsuli Rangvald Bjelland, joka oli säilyketehtaan johtaja, oli kutsunut englantilaiset upseerit, (tähtärit olivat aliupseereja, jotka eivät saaneet olla mukana englantilaisten upseerien vaatimuksesta), kotiinsa illalliselle. Bjelland ei eroittanut meidän HC-miehiä. Bjelland oli nuoren rouvansa kanssa (oli toinen) mitä loistavin isäntä. Siellä vietettiin sitten se ilta ja Hartman oli mukana.
Huollettiin koneita. Olin sopinut lentoaseman päällikön kanssa, joka oli ilmavoimien upseeri, että hän järjestää auton, etta pääsemme Egersundiin ja onnettomuuspaikalle. Kun tämän piti tapahtua, niin Bjelland soitti ja halusi tarjota autonsa herrojen käyttöön. Kyllä se meille sopii. "Asetan vain yhden ehdon, että minä ja vaimoni saavat tulla mukaan!" Oltiin Nallen kanssa. Niin me lähdettiin oikein pitkällä autolla, kaunista vuoristotietä Stavangerista Egersundiin. Siellä oli Bjelland järjestänyt troolarin meitä vastaa ja autonkuljettaja vei sinne laatikoita ja niin lähdettiin merimatkalle kolaripaikalle. Laatikoissa oli voileivät, ryyppylasit ja oluet. Me syötiin ja saatiin hyvät ryypyt. Kolaripaikalla tarkastimme Nallen kanssa ja pantiin kaikki ylös mitä oli tapahtunut ja missä kunnossa kone oli.
Sen jälkeen menimme Egersundin kaupunkiin ja sairaalaan. Siellä oli nuori tanskalainen lääkäri ja hän sanoi meille, että Masa on vieläkin tiedoton ja huutaa vain, että ainoastaan ihme voi häntä parantaa. Meidät vietiin Masan huoneeseen. Sängyssä oli korkeat reunat ja Masa huusi niin helvetisti ja koko ajan lensi. Mentiin Nallen kanssa sängyn päätyyn ja sanoin, että täällä on Nalle ja Isi katsomassa. Silloin hän hiljeni ja nousi ylös ja katseli. Ei varmaan nähnyt. Katseli meidän läpi, jollakin tavalla alitajunnassa. Sitten huusi ja perkele mä teidän kanssanne, mä lähden lentämään.
Rupesi taas lentämään.
Siinä sitten sattui, kun hoitaja oli vieressä, että tarttui käteeni ja kysyi, saako viedä minut ulos. Olin ihan valkoinen ja hikisenä. Minulle tuli niin saatananmoinen olo, kun Masa oli siinä ja hoitaja pelkäsi, että pyörryn siihen. Lähdin hänen kanssaan ja hän pyyhki hikeä otsaltani ja kysyi tahdonko lääkettä. Ei kiitos, viskiä!
Sitten hän sanoi, että tarvitsevat apua, kun eivät osaa suomea. Han oli kirjoittanut paperille kysymyksiä ja pyysi kääntämään. Jag är hungrig. Jag är törstig. Jag har pisibrott. Jag har kakibrott. jne
Ajattelin, että Masa ei sano pissa, vaan kusi ja kaki on paska. Vaikka se oli niin vakava tilanne, niin mua hymyilytti, kun nuori kaunis, hento tyttö tavaili "Minulla on kuusihätä, paskahäätä jne. Kaikki on hyvin. Koko henkilökunta ei tee muuta, kuin palvelee Masaa. Sinne Masa sitten jäi ja lähdettiin ajamaan takaisin Stavangeriin. Oli ilta ja kun pääsimme vuoren korkeammalle huipulle, niin rva Bjelland sanoi autonkuljettajalle, pysähtykää ohituspaikalle ja ottakaa esille ne mitä käskin laittaa sinne. Kyllä rouva! Kuljettaja otti laatikon, jossa oli samppanjalasit ja toinen, jossa oli samppanjapullo. Konsuli korkkasi ja kaatoi lasit jokaiselle. Autonkuljettaja vaan vetäytyi sivuun ja otti asennon.
Bjelland, joka oli suuri Suomen ystävä, piti puheen. Siinä juotiin ilta-auringon laskiessa Suomen onneksi ja menestykseksi. Matka jatkui, ja Stavangerissa Bjellandilla oli suuri "Kaivopuistorakennus" ja mentiin sinne. Siellä oli kaikki valmisteltu matkamme aikana ja Bjelland, joka oli pirun hauska ja humoristinen setä sanoi "Voi kun tuolla tuli niin kylmää. Konjakki voisi tehdä hyvää". Nallen kanssa olimme yhtä mieltä, että kyllä siellä oli kylmää, että konjakki tekisi hyvää. Juotiin konjakit ja sitten tuli rouva ja sanoi, että herrat valmistautuvat, kun ruoka on kohta valmis. "Minä en mene ruokailemaan ilman viskipaukkua, sanoi Bjelland". Nalle ja minä olimme samaa mieltä. Syötiin illalliset täyden rituaalin mukaan. Siellä oli viinit jne. Ilta oli unohtumaton. Rouva oli Bjellandin toinen, mutts poika oli Suomessa vapaaehtoisena rintamalla.

M: Mainitse nyt vähän rouvan ulkonäöstä!
A: Hän oli helvetin upea nainen!
Sitten kun tuli tilanne, että piti lähteä hotellista, niin sanoin Maunolle, että hanki rahaa lähetystöstä. Mauno ihmetteli, että mihin rahaa tarvitaan? No, hotellimaksuun!. Ei kun vilkutatte vaan portierille, niin Bjelland maksaa! Niin me tehtiin ja menimme laukkuinemme portierin ohi ja hän vain teki hunöörin. Bjelland maksoi kaiken.
M: Ei mekään maksettu. Stavangerissa oli paikallinen kieltolaki, mutta en ole koskaan maistanut niin väkevää olutta kuin siellä.

A: Hotellissa, missä asuimme, käytiin aamiaisella ja päivällisellä jne, oli kivaa seurata, kun Norja oli vielä vapaa maa, niin sähkösanomalähetit kulkivat edestakaisin ja siellä oli ympärysvalloilla ja saksalaisilla omat pöydät. Niihin tuli viestejä vaikka kuinka paljon. Keskuspaikkana sitä pidettiin ajan tasalla.

C: Tehän Eppu jatkoitte Västeråsiin, vai odotettiko näitä muita?
M: Me lähdimme heti, kun säätä oli. Välilasku tehtiin Osloon Fornebuhun, kun Aikalan bensamittari näytti vajaalukemia. Tankattiin kaikki. Laskussa Västeråsiin rullasi Kaukovaara kuoppaan ja HU-455:n potkuri vääntyi. Samana päivänä saapui kolme englantilaista mekanikkoa oikaisemaan potkuria.

C: Lähditte sitten Nallen ryhmällä neljällä koneella eteenpäin?
 

A: Ei, kun ne LY-koneet, jotka jäivät ehjiksi tulivat Stavangeriin ja halusivat tulla meidän kanssamme. He halusivat lentää pitkin rannikkoa eikä vuorten yli, mutta Nalle sanoi että menemme yli suoraan, jolloin nämäkin tulivat mukaan.
Tehtiin myös lasku Osloon. Siellä tuli nuori ilmavoimien upseeri ja pyysi minut järjestämään hänet Suomeen. Minulla on jossakin hänen osoitteensa.
Lähdön jälkeen päästiin kauniissa ilmassa Ruotsin rajalle, kun tuli mahdoton lumipyry ja Nalle lensi kärjessä matalalla. Nalle oli mahdottoman hyvä. Aivan viivasuorassa tulimme Vasterasiin. Siellä oltiin pitkän ajan.
M: Imuilmanlämmitin ja mutta asennettiin.

A: Kolme Fiatia tuli yhtenä päivänä. Kaksi laski ja johtokone rupesi tekemään taitolentoa. Hän oli tehtaan pääkoelentäjä Carlo Cugnasca. Hän oli myös niitä kielimiehiä. Aina italialainen vastasi sillä kielellä millä kysyttiin. Saksa, italia, ranska, englanti jne.
Palaan vielä Pohjanmeren ylitykseen. Tämä Sunderlandin ohjaaja Bevan Jones kirjoitti 70-luvulla Karhumäelle kirjeen selvällä suomen kielellä, joka kirje on minulla jossakin taltioituna, jossa hän kertoo tämän tapauksen ylilennosta. Molemmat vanhemmat au-ohjaajat sanoivat, että tämä on toivoton yritys, käännytään takaisi. Bevan Jones sanoi ei ja meni itse ohjaamaan. Lento kesti 7 tuntia. Hän joutui myöhemmin Välimerelle, jossa kolme Fiatia ampui hänet alas ja joutui sotavangiksi. Kymmenkunta vankileiriä ja kolme vuotta yhteensä oli vankina. Päästyään vapaaksi meni takaisin aktiivipalvelukseen ja oli mm. Berliinin ilmasillassa. Tavattiin hänet Epun kanssa St.Athanissa 1980. Sodan jälkeen hän oli Rauma-Repola puutavara-agenttina Cardiffissa.
M: Niin kai se oli.

A: Västeråsissa olimme kaikki yhdessä. Säiden taki jouduimme olemaan pikän ajan.
K: " Norjalaiset sotilasviranomaiset toimittivat HU-462 hylyn Stavangeriin, jossa Ins Hartman huolehti koneen purkamisesta ja käyttökelpoisten osien lähettämisestä Suomeen. Mm oikeanpuoleiset 4 kk:ta olivat säilyneet ehjinä. 7.3 pääsimme jatkamaan. Aamupäivällä pääsimme Tukholmaan edustalle, mutta lumipyry pakoitti palamaan. "

M: Ensimmäisessä ryhmässä olivat Räty, Nissinen, Mesinen, Myllylä, Aikala ja Vassinen. Toisessa Karhumäki, Alitalo ja Mustonen. Tukholmassa oli seinä vastassa ja Nalle kiersi takaisin. Veijo Taina oli kolmen Fiatin kanssa menossa, mutta kun näki että Nalle palasi, niin teki saman tempun. Tuli kädestä kiittämään ja sanoi jollei Nalle pääse, niin hän ei sitten. FA:lla olisi ollut polttoaineen kanssa vaikeuksia.
 

Vänrikki Kaukovaaran HU-455 Säkylässä 7.3.1940.

A: 13.3 päivystyksessä tultiin sanomaan, että voitte astua koneesta, mutta ei poistua pidemmälle. Kun oltiin kauan seisty ja poltettu tupakkaa, niin tultiin sanomaan, että nyt voitte tulla saunalle kuuntelemaan uutisia.
M: Mehän oltiin siinä letkassa ja Erho selosti monella kielellä
C: Kun tuli kelirikko, niin muutitteko sitten Turkuun?
A: Ei, kun Hollolassa oltiin jääkentällä ja asuttiin Hiihtoliiton Hillon maatilalla. Ensimmäisenä päivänä kun tulimme kämpälle, niin siellä oli katettuna ruhtinaallinen maalaispitopöytä.
H: Toihan suorastaan nolotti, kun aamulla tuotiin sänkyyn kahvia.
A: Samanlainen pitopöytä oli joka päivä. Rva Hillo, Jaskan (toim. huom: Jaakko Hillon, hävittäjä-ässä) sedän vaimo piti huolta meistä.
M: Odotettiin kevään tuloa ja aamupakkasta, jotta päästäisiin starttaamaan Hollolasta Malmille.
A: Menin jonkun asian takia Jussin määräyksestä Lahteen. Täällä sanoin autonkuljettajalle, että hotellin eteen silloin ja silloin. En tiennyt kuinka kauan asiani kestäisi. Olin ravintolassa toisessa kerroksessa. Niin kuka sieltä tulee taapertaen muu kuin Laitisen Masa. Hän oli tullut Suomeen ja kuuli että laivue oli Hollolassa. Tuli vain drinkille.
A: Tultiin hänen kanssaan Hollolaan.
C: Sitten Hollolasta Malmille.

A: Startti oli vaikea. Nyökytti niin, että sai koko ajan olla valmiina, ettei potkuri osu lumeen.
C: Sieltä sitten Turkuun.
A: Jussi edellä ja muut perässä.
M: Meillä oli päivystys Turussa, kun pelättiin saksalaisia.
C: Missä vaiheessa reserviläiset pääsivät pois?
A: Ensimmäiseksi porukasta lähti Räty Koelentolaivueen komentajaksi. Osasto Räty jäi meille. Muistin, että olin ollut. tarpeeksi kauan täällä että lähden kotiin. Silloin määrättiin, että minun on annettava tyyppikoulutus kadettiupseereille. Tommi Hyrkki ensimmäiseksi. Hyrkille tuli jokin komennus ja vänrikki Pinomaa määrättiin siihen. Vassinen antoi "kylmät tyypit" Pinomaalle ja minä kuulustelin. Annoin lentomääräyksen ja otin jonkun vapaana olevan koneen. Omaa konetta ei mielellään annettu. Se vieras ei kuitenkaan ollut kunnossa, niin jouduin antamaan oman koneeni, HC-457, jolla juuri olin lentänyt ja se oli kunnossa. Pinomaan lento ja elämä päättyi laskussa rautatiepenkkaan. Meni alinopeudesta kierteeseen. Kun kuulustelut oli pidetty, niin menin siviiliin.
 

Tähän HC-juttuun liittyy vielä sellainen, että oli koottu 40 ohjaajaa mm Ehanti (toim. huom. Ehanti kiistää), Leino ym. Niille oli kaikille jo sanottu, että hoitakaa siviilipuvut ja passit. Näiden piti lähteä Englantiin koulutukseen. Tarkoitus oli se, että jätämme meidän tuomat koneet tänne ja haemme uudet, 12 konetta kerrallaan, kolme reissua. Tämä jäi kaikki suunnitelmaksi kun tuli rauha ja Norjan miehitys. Valmiina olivat pojat täällä.

M: Taskinen joutui seikkailemaan pitkin Eurooppaa, Ranskan, Italian, Saksan ja Ruotsin kautta. Hän tahtoi koneensa mukanaan, mutta eivät antaneet. Sanoi heille, että kyllä hän sen vielä ostaa Saksan huutokaupasta.

A: Taskinen kertoi, että kun Italiassa Janarmo oli sotilasasiamiehenä, niin se Janarmo, jonka hän muistaa Kauhavalta ja se jonka muistaa Italiasta oli kaksi eri ihmistä. Ei hienompaa isäntää ollut kuin Janarmo siellä. Kehui ystävälliseksi.
M: Janarmo oli sellainen "pölymies". Ette lähde iltalomalle, kun aina löytyy jostakin pölyä kaapin päältä

C: Ajatelkaapa, jos olisi saatu 40 HC lisää, tai nämäkin olisi päästetty Viipurinlahdelle.
M: Siellä maataistelussa se olisi ollut paikallaan.

C: Missä vaiheessa jouduitte Moraneihin?
A: Kävi niin, että minut kutsuttiin kertausharjoituksiin 1941 keväällä Joroisiin. Silloin jouduin suoraan MS:ään. Timo Tanskanen oli vanhimpana.
M: Siis ennen liikekannallepanoa?
A: Kyllä ennen. Kun kertausharjoituksissa oltiin, niin LKP tuli.
M: Naarajarvelle minä tulin (Päiväkirja sivut 56-57)
A: Tulit vasta kun LKP oli jo.
C: Minä olin lähtenyt Joroisista viimeinen toukokuuta ja tulin juhannusaattona takaisin.

A: Muistan senkin vielä, kun Tuomisen Oippa oli mukana ja sanottiin, että radiosta tulee jotakin erikoista. Kokoonnuimme esikuntatalon pihalle ja sieltä ilmoitettiin, että Saksa oli aloittanut sodan NL vastaan. Oli 22.6.41. Meille ilmoitettiin, että jokainen lähtee sodanaikaiseen kokoontumispaikkaan ja minä lähdin siitä suoraan Naarajarvelle LLv28:aan. Tuomisen Oippa löi nyrkillä kämmeneensä ja sanoi, että "saatana nyt mennään tienaamaan kultakellon perät". Hän oli Talvisodassa saanut kultakellon ilman periä.

Hurricanejuttuun liittyy vielä yksi asia vuodelta 1977. Jääkärimajuri Otto Joki oli Tampereella illallisella ja sanoi, että olimme Turussa järjestäneet Jääkärien paluujuhlat. (Res Ups olivat 50-luvulla järjestäneet.) Ettekö voisi järjestää uudestaan. Mikäs siinä, menin seuraavana maanantaina SYP:een ja Urpo Levo tuli siihen. Hän sanoi, että tules istumaan tähän ja kertoi olleensa virallisella vierailulla Unkarissa. Minullakin on asiaa sanoin. Otto Joki pyysi järjestämään Jääkäreille juhlat ja lupasin. Kysyin oletko Urpo mukana? Kyllä, ja järjestettiin komeat juhlat Marina Palacessa. Kaikille jääkäreille oli vapaat asunnot ja tarjoillut. Sirkkalan kasarmissa lounas ja illallinen Turun Linnassa. Sirkkalan kasarmilla tuli siviilipukuinen mies tervehtimään ja kyseli. Hän oli ollut sotilasasiamiehena Lontoossa ja nyt palanut Suomeen. Oli yhden jääkärin poika. Kysyin mitä Lontooseen kuuluu? Oletteko ollut Lontoossa? Kyllä! Missä ominaisuudessa. Silloinhan oli sota-aika! Olin noutamassa koneita. Tunnetteko sitten Air Chief Marshall Dennis Smallwoodin? En, tunnen P/O Smallwoodin! Han oli siinä samassa laivueessa, missa suomalaiset olivat. Tom Pinkhamin laivueessa.

Hän on nyt suuri herra siellä ilmavoimien korkeimmassa johdossa. Hän oli tavannut Denniksen, joka oli sanonut, että oli kouluttanut suomalaisia HC-miehiksi. Tämä Commodore kirjoitti minulle ja antoi Denniksen osoitteen. Meidän sotilaspalvelijamme antoi meille pienen nahkakantisen lehtiön ja ennen lähtöä otin kavereiden nimet. Tässä on 25.2.40 P/O Dennis Smallwood. Otin kopion siitä, ja kirjoitin hänelle. Tunnustatko nimikirjoituksesi. Tuli kirje hyvin äkkiä. Tunnustan! Kertoi, että kaikki Pinkhamin upseerit, häntä lukuunottamatta, oli ammuttu alas. Kirjoitin sitten Meriölle (toim. huom: Ilmavoimien entinen komentaja, kenraaliluutnantti Rauno Meriö, kirjeen ja sanoin, että olen yksi näistä 12 ja menisin mielelläni katsomaan sinne. Nykyinen kenraali Pertti Jokinen oli Englannissa sotilasasiamiehena. Meriö antoi hänelle tehtäväksi järjestää asian.

Menimme Epun kanssa Farnboroughiin ja ennenkuin lähdimme St.Athaniin, kävimme BAe:n tehtailla, missä ensimmäinen Hawkimme oli valmiina. Sotilasasiamies Danswold tuli mukaan oppaaksi Cardwickiin. Nätti naisautonkuljettaja oli vastassa ja vei meidät suoraan upseerimessiin, missä olimme asuttu. Siellä Sq/Ldr otti vastaan ja juotti kahvit. Lähdettiin sitten komentajan komentopaikkaan, missa upseerit olivat paikalla. Ennsimmäsenä tervehti Dennis Smallwood ja meillä oli pirun hauskaa, kun tavattiin. Oltiin sen päivän St.Athanissa ja meitä pidettiin kuin pispaa pappilassa. Saatiin istua Hurricaneen ja minä kun kiipesin koneeseen, niin vedin rungon alta vanhan tavan mukaan astinraudan esille. Sitä toiset ihmettelivät. Olipa ihme istua oikeassa koneessa. Saatiin RAF plaketit ja jätettiin vanha lentomerkkimme kiinnitettynä alustaan sinne.

M: Siellä oli paikallinen TV-filmari.
A: Sinne oli koottu mekaanikkoja myös.
M: Joku oli jo kenraalimajuri.

A: Lähdimme sitten junalla takaisin. Yhdeltä väliasemalta tuli hyvin tyylikäs harmaatukkainen rouva viereeni. Apulais-sotilasasiamies maj Kalevi Palosaari, joka oli mukana, sanoi että hänellä on jano ja lähtee hakemaan olutta. Tahdotteko tekin? Toi sen ja tölkit ja pahvimukit. Kaatoi mukiin ja kun se vaahtoi, niin annoin sen vaahdota. Rouva oli koko ajan kovasti kytännyt meitä ja mistä me puhuimme. Otin mukista kiinni ja sanoin "Yacki dow". Eppu katseli rouvaa, jonka silmät suurenivat ja oli pudota penkiltä. Se oli niin hauska tilanne, että Palosaaren oli pakko selostaa tilannetta ja kertoi kuka olimme. Nämä ovat suomalaisia pilotteja, jotka ovat olleet täällä sodan aikana. Rouva hymyili ja kun lähti, niin penkin päästä katsoi minua ja sanoi " Bock huile!", jolloin minä taas olin monttu auki. Täti selitti, että se on myös walesiaa ja tarkoitti kaikkea hyvää teille, jolloin me kaikki kolme kumarsimme ja erottiin ystävinä.

C: Olipas teillä seikkailut. Hyvä, että saatiin tämä selväksi.

K: "Näin jälkeenpäin on mieleeni tullut monta kertaa: Kenen viisautta oli koulutetun osaston täydellinen hajoittaminen Jatkosotaan lähdettässä ja kahdeksan vielä jäljelläolevan Hurricane-koneen antaminen täysin uusille miehille, joiden koulutus oli alusta alettava? Entiset HU-koulutuksen saaneet ohjaajat siirrettiin LLv.28:aan ja heidät "tuplakoulutettiin" Morane Saulnier koneeseen, joilla he aloittivat Jatkosodan, mutta se on taas toinen juttu." Uuno Karhumäen muistelmista.

C: Ketkä alkuperäisistä HU-miehistä aloitti Jatkosodan HC:lla?

Luutnantti Tapio Taskinen.
Kersantti Paavo Aikala. Pudotti kaksi konetta.

HC-452. Lentoaika Suomen Ilmavoimissa 208 tuntia, poistettu kalustosta Parolassa 16.7.1944.

Sotasaalis HC-465, viimeinen lento 31.5.44. Syksyllä poistettiin.

HC-451, viimeinen lento 15.6.42 Lentoaika yht 188 h 05 min. Poisto 8.10.44.
HC-452, viimeinen lento ? Lentoaika 208 h 15 min. Poisto 9.8.44. 2,5 voittoa.
HC-453, viimeinen lento 25.6.41 Poisto 23.8.41 Lentoaika 107 h 20 min Veikko Teuri menehtyi lento-onnettomuudessa.
HC-454, poisto 2.1.50. Lentoaika 165h 55 min. Yksi ilmavoitto.
HC-455, viimeinen lento 30.7.42 Ylik Paavo Aikala sai surmanasa lentoonnettomuudessa. Poisto 10.10.42. Lentoaika 38 h 20 min.
HC-456, poisto 26.9.44. Lentoaika 164h 00 min. Yksi ilmavoitto.
HC-457, viimeinen lento 3.6.40 Vänr Viljo Pinomaa sai surmansa lentoonnettomuudessa. Poisto 22.8.40 Lentoaika 24 h 45 min.
HC-458, viimeinen lento 16.9.41 matalatorj ampui alas, Kapt Heikki Kalaja sai surmansa. Poisto 29.4.42. Lentoaika 106 h 35 min.
HC-459, viimeinen lento 2.7.41 it osumasta syttyi laskussa. Kers Lauri Suominen loukkaantui. Poisto 23.8.41. Lentoaika 35 h 10 min.
HC-460, viimeinen lento 22.3.43. Poisto 26.9.43. Lentoaika 57 h 50 min.
HC-461, jäi Wickiin 28.2.40.
HC-462, tuhoutui Eigerössä 2.3.40. Alik Martti Laitinen loukkaantui.
HC-465, sotasaalis 28.11.42. Viimeinen lento 31.5.44. Poisto 8.10..44. Lentoaika 18 h 40 min.

Suomeen 1940 saapuneet HC:t kuuluvat Hawkerin toiseen sarjaan, jossa valmistettiin 300 kpl.
Contract 751458/38, Spec. 15/36 N2318-N2367. Tästä tiedetään meidän numerot N2322-24, 47, 58. Sarjan N2380-N2409 numeroista N2392-N2395.
Kolmen koneen numerot. eivät ole tiedossa.