Pikahakemisto:
[ Eräs yölento | Saatesanat]

Kirjoittanut: Carl-Erik Bruun
Puhtaaksikirjoitus: Göran Bruun
Oikoluku: Jukka O. Kauppinen "Grendel"
 

Tämä pieni kertomus saa olla esimerkkinä siitä että yölennolla voi olla viehätystä myös keskellä palavaa sotaa.

Olimme sijoitettuna Petäjärvelle lähellä Kivennapaa Vuoksen eteläpuolella, erillisenä osastona tammikuusta 1944. Osaston vahvuus oli n. 40 miestä ja muutama lotta jotka hoitivat huushollia ja meillä oli kuorma-auto ja pari vanhempaa lentokonetta käytössämme. Fokker C X kaksitasoinen tiedustelu-/syöksypommituskone ja Blackburn Ripon tiedustelukone joka alunperin oli suunniteltu torpeedon pudotukseen. Fokkerin tunnus oli FK-98 ja Riponin tunnus oli RI-156.

Minulle ja vänrikki Tuuri Heporaudalle, toinen minun tähystäjistäni, oli pelkkä nautinto ryhtyä lennon valmisteluihin vaikka se tuottikin aika paljon työtä. Aamulla olin voinut ilmoittaa ylemmälle taholle että minulla oli kenttä siinä kunnossa että voimme ottaa tehtäviä suoritettavaksi. Lähes kahden viikon ajan oli 100 x 500 m suuruinen lammikko keskellä kenttää aiheuttanut monia kirosanoja ja ahkeraa ojien kaivausta. Valtavat vesimassat virtasivat meidän omassa koskessamme Petäjokeen.

Joka aamu kun heräsimme "miljoonakorsussamme", kuuntelimme jos vielä oli vettä jäljellä ja sitähän oli. Koski pauhasi.

Toissa päivänä oli vesi häipynyt ja vedimme esiin FK:n ja rullasimme kentällä, kunnes juutuimme mutaan. Meillä oli kuitenkin 100 x 700 m kiitorata joka oli tarpeeksi kova jotta voitiin startata yöllä mutta ei laskea. "Was nun kleinen Mann?" Voimmehan käyttää Kilpasiltaa, joka oli jo tyhjennetty, laskukenttänä ja odottaa kunnes oli tarpeeksi valoisaa jotta voitiin laskea Petäjärvelle. Toukokuussa oli vielä pimeää mutta täysikuu oli kuitenkin melkein liian hyvä lyhty. Vihollisen yöhävittäjillä oli mahdollisuus ampua meitä.

Asiaan kuuluu että pitäisi käyttää tummia silmälaseja, mieluummin punaisia, tunteja ennen yölentoa kun oleskeli sisätiloissa. Mutta sitä me emme noudattaneet, sillä pelasimme ainaista King-korttipeliä ja emme halunneet poiketa tavastamme syödä ennen lentoa. Emmehän tienneet koska seuraavan kerran saisimme aterioida. Keitimme englantilaiseen tapaan ja söimme keksiä ja marmelaadia. (Ei olisi tullut mieleenkään käyttää muuta kieltä kuin englantia jos meillä oli tarvetta ilmaista itsemme "hienosti". Because we were good old fellows!)

Nautimme jo täysin tulevasta lennostamme. Ulkona pimeässä työskentelivät parhaimmat mekaanikot mitä voi löytää. Olin onnellinen että minulla oli tällaisia poikia apunani. Ilmavoimissa oli tuskin ongelmia sotilasarvoerojen kanssa. Kaikki olivat ammattimiehiä omalla alallaan ja sinuttelivat toisiaan. Söivät yhdessä jne.

Koko lentävä henkilökunta halusi lentää mahdollisimman paljon ja he olivat hieman kateellisia kun olimme lähdössä lennolle. Pian tulisi heidänkin vuoronsa eivätkä voineet näyttää kateuttaan kun olin porukan vanhin. Lähetin Reiskan ja 10 miestä autolla etukäteen Kilpasiltaan joka sijaitsee n 20 km kaakkoon Petäjärveltä. Heillä oli mukanaan myrskylyhtyjä ja valopistooleja joilla merkitsivät laskusaran ja varmistivat että eivät viholliskoneet häiritsisi tulevaa laskeutumistamme.

Startti määrättiin tapahtuvaksi klo 23.30. Heporauta häipyi hakemaan varusteitaan ja me muut saimme toipua naurunpurskauksesta jonka hän oli aiheuttanut kertomuksellaan "Hampolokista".

Sitten oli muistettava kaiken mitä piti ottaa mukaan. Lentopäähine, suojalasit, laskuvarjo, pistooli, puukko, kompassi, kartta, kovaa leipää ja sokeripaloja. Heilutus tytölle uunin päällä ja sitten matkaan. En ole koskaan oppinut pitämään tavallisesta laskuvarjosta. Siinä on liian monta hihnaa, jotka aina tarttuvat johonkin ja on hankala saada mukaansa. Italialainen Salvatore varjo jota käytetään Fiatissa on paljon parempi. Pukeuduttuna siihen voi jopa ajaa polkupyörällä.

Ulkona tuskin näkee mitään mutta siellä kyllä löytää ja tietää varoa teräslankoja jotka kannattavat konekorsun naamioverkkoja. Miten ihana kevätyö!

Vähän kolea ilma mutta hyvin piristävä. Mitä piru paroilla on iloa sodasta kun saavat kyyristyä rintamalla tällaisenakin yönä. Me rohkeat siniset siivekkäät ritarit, jotka suoritamme mitä loistavimpia urotöitä. Miksi emme tekisi sitä sillä useimmissa tapauksissahan oli kysymys vain leikistä.

Tällä kertaa meillä on mukana 150.000 kpl lentolehtistä "jakeluun". 50.000 kpl lentoa kohti. Ensimmäinen erä otetaan Petäjärvellä ja loput Kilpasillassa jos kaikki menee hyvin. FK on sen verran pieni että kun Heporauta oli kiivennyt kyytiin ja olimme pakanneet niput hänen ympärilleen niin hänellä oli lentolehtisiä kaulaa myöten ja hän kykeni ainoastaan liikuttamaan silmiään. Ja tietenkin suutaan, sillä sitä ei saanut hiljaiseksi edes nipullisella lentolehtisiä.

Lentolehtiset kooltaan 14 x 21 cm olivat pakattuina 15 cm paksuihin nippuihin sidottuna paperinarulla. Nipun päällä narun alla oli puupalikka jossa sytytyskapseli ja pätkä sytytyslankaa. Sytytyslanka sytytettiin ja paketti heitettiin yli laidan. Sytytyskapseli räjähti noin 100 metrin putoamisen jälkeen ja lentolehtiset levittäytyivät tuulen mukana.

Kun Heporauta oli saatu ahdattua koneeseen oli minun aika nousta etupenkille. Pidän mahdollisimman vähän valaistusta ohjaamossa ja huudan "coupe´" mekaanikolle tarkistettuani että sytytys on pois päältä. Mekaanikko kiertää potkuria muutaman kierroksen sillä aikaa kun annan käsipumpulla muutaman ryypyn moottorille. Toinen mekaanikko veivaa käyntiin "Eclipsin", raskaan teräsmöykyn jonka kammella ja vaihteella saa pyörimään joitakin 10.000 kierroksia/min. Pyörimisenergia käynnistää moottorin kun kytkee Eclipsin moottorin akselille. Sillä aikaa kun Eclipsiä kammetaan käyntiin asettaudun ohjaamoon ja kiinnitän turvavyöt, tarkistan polttoainemäärän ja ohjaimet.

Eclipsi ääntää korkeinta kierroslukua kun kytken moottorin ja se käynnistyy hyvin. Tuntuu mukavalta istua pimeässä ja tuntea kuinka ilmavirta vaikuttaa ohjainpintoihin ja sinertävä liekki näkyy pakoputkesta. 1.500, 1.600, 1.700 … 2.100 kierr/min. Hyvä! Vedän kaasuvivun tyhjäkäynnille ja viittaan mekaanikoille että ottavat pukit pois pyörien edestä. Heporauta ilmoittaa että hän on valmis ja alamme hitaasti rullata ulos korsusta ja polkua alas kentälle. Mekaanikko pitää kiinni siivenkärjestä ja on senteistä kiinni että kone mahtuu ulos. Nyt meillä on vapaata tilaa ja käännyn tuuleen radan päässä. Pikainen tarkastus. Kannuspyörä on lukittava ja sitten täysi kaasu. Tämä taitaa olla 650:s starttini. Jokainen startti on erilainen kuin edelliset. Nopeus kiihtyy ja työnnän sauvaa eteenpäin jotta pyrstö nousee. Sen jälkeen vedän varovasti koneen ilmaan. Kuu loistaa ja on helppo säilyttää lentosuunta. Joitakin harvoja valoja näkyy pimennyskäskystä huolimatta. Siitä on ilmoitettava. Toivottavasti Valkjärven ilmatorjunta on saanut ilmoituksen meidän lennosta. Heillä on tapana ampua minua myös päivällä, kirkkaassa säässä. Näyttävät nukkuvan syvästi tänä yönä. Vartio ilmeisesti kirjaa ylilentomme. Pidän lentosuunnan kohti Terijokea. Aloitamme lentolehtisten pudotuksen Siestarjoen kaupungin kohdalla ja lennämme kannaksen yli Laatokalle.

Kaikki näyttää olevan rauhallista. Samalla välähtää Suomen lahdella. Siellä näkyy tykistötulta ja valojuovia lentää. Merivoimat ovat toistensa kimpussa. Ensimmäiset lentolehtisniput jättävät koneen. Tuuli painaa lentolehtiset kohti maata. Tultuamme rannikolle minulla on tunne ettei sytytyskapseli räjähtänyt joten pyydän selitystä. Heporauta ilmoittaa että hän on kirjoittanut nippuun: "Punaisen Armeijan suureen jakeluun", jättö lähimpään kenttäpostikonttoriin aamupostia varten. Sehän on selvää että lentolehtiset käytetään kuten meillä tiettyyn tarpeelliseen käyttöön – kirjaimellisesti. Kun niput on pudotettu otan suunnan Kilpasiltaan.

Meillä on mukana "ilmatorjuntaa ehkäisevää materiaalia" ts tyhjiä olutpulloja! Aivan, kekseliäs kapteenimme Mikko Linkola oli oivaltanut, että jos heittää olutpullon niin että se pyörii pitkittäissuunnassaan niin pullo pitää ääntä joka muistuttaa 50 kg:n pommia. Kun ilmatorjunta ampui yöllä niin työnnettiin kone syöksyyn ja heitettiin muutama pullo. Ilmatorjuntatuli lakkasi kunnes kuului kilinää maassa.

Kilpasillassa myrskylyhdyt ovat asetettuja riviin peitettyinä paperitöttöröllä. Kun lähestymme kenttää kiihdytän moottoria kolme kertaa jolloin mekaanikot poistavat töttöröt. Heti kun kone on rullannut heidän ohitseen lyhdyt sammutetaan taas. Monta kertaa viholliskoneet tulivat jonkun minuutin kuluttua katsomaan mihin me olimme laskeneet mutta silloin oli jo kentällä pimeää.

Meidän kolmannella lennolla tuli pintasumua ja eksyimme täydellisesti. Kaikki näytti samanlaiselta. Löysimme rautatien joka johti kaakkoon. Luulimme sen olevan Valkjärvelle johtava rautatie mutta hetken kuluttua se loppui ja meitä ammuttiin maasta. Heporauta kysyi jos hän vastaisi tuleen mutta luulin että olivat omia joukkoja. Eräällä järvellä joka ei ollut sumun peitossa joku tuulasti kalaa "Petromaxilla".

Pelotellakseen kalastajaa noudattamaan pimennysmääräyksiä, syöksyimme kohti venettä ja koukkasimme matalalla yli jolloin kaveri sukelsi yli laidan. Varmuuden vuoksi otimme suunnan itään ettei jouduttaisi väärälle puolelle. Silloin havaitsimme Laatokan ja Miikkulasien. Olimme raskaan venäläisen ilmatorjuntapatterin yläpuolella. Sieltä löysimme Kilpasiltaan mutta kenttä oli sumun alla piilossa. Suoraan yläpuolelta valot näkyivät mutta ei sivulta. Henkilökunta ampui punaisia valoraketteja mutta ne ylettyivät tuskin sumun yläpuolelle. Laskin rukkastuntumalla ja näin pari valoa kerrallaan. Kaikki meni hyvin, mutta sumu oli niin paksua että ei edes nähnyt siivenkärkeä. Kompassin avulla rullasin varovasti radan päähän ja voimme hengähtää tämän kerran. Heporauta teki puhelimella ilmoituksen ja odotimme kunnes päivä valkeni ja sumu hälveni niin että voimme lentää kotiin ja saada palan ruokaa ja muutaman tunnin unta.

Carl-Erik Bruun