Pikahakemisto tämän sivun tarinoihin:

Teksti: Jukka O. Kauppinen

Kaksitoista sotalentäjää allekirjoitti syyskuussa 1976 perustamiskirjan Suomen 1939-1944 sotien sotilaslentäjien yhteiselle klubille. Pilvenveikot-klubin tarkoituksena on yhdistää sotilaslentäjiä ja vaalia suomalaisen lentäjän perinteitä, mitä yhdistys on ansiokkaasti harjoittanut jo 25 vuotta.

Pilvenveikkoihin on voinut hakea jäseneksi kuka tahansa, jolle on aikoinaan myönnetty Suomen lentomerkki tai kk-ampuja/radiosähköttäjämerkki. Lentomerkkejä myönnettiin 1918-1944 1234:lle lentokoneen ohjaajalle, 62:lle tähystäjälle ja 328:lle henkilölle honoris clausa-perustein. 1942 perustetun konekivääriampuja-radiosähköttäjä –lentomerkin on saanut 161 henkilöä. Näistä 516 on liittynyt vuosien mittaan Pilvenveikkoihin, ja jäseniä rivissä on yhä 238. Vuosien mittaan suomalaisten sotalentäjien joukkoon on hyväksytty myös ruotsalaisen vapaaehtoislentolaivue F19:n sekä saksalaisen lento-osasto Kuhlmey'n lentäjiä ja tähystäjiä, joista elossa on yhä kaksi ruotsalaista ja kolme saksalaista.
 

Pilvenveikkojen lentäjäklubi sai alkunsa noin vuoden 1974 paikkeilla, kun tiedustelu- ja koelentäjä Kullervo Virtanen näki Lontoossa työmatkan yhteydessä kauppojen näyteikkunoissa Kuninkaallisten Ilmavoimien pukuja, joissa oli rinnassa lentäjien klubimerkki. Virtanen mietti matkatoverinsa kera, että myös Suomeen olisi hyvä saada vastaava ilmailuhenkinen klubi. Sotalentäjät todettiin sopivaksi pieneksi kohderyhmäksi, ja Virtasen esityön tuloksena klubi perustettiinkin 1976. Klubin nimi johdettiin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa olleesta runosta Pilvenveikko.

Kahdestatoista perustajajäsenestä, kantalentueesta, on yhä elossa viisi, jotka toimivat klubin lopullisena päätöselimenä muun muassa päättäen ketkä hyväksytään jäseniksi. Perusperiaatteena ketään ei ole kutsuttu jäseneksi, vaan klubiin on täytynyt haluta liittyä. Pilvenveikkoja on alusta alkaen kuvattu epäpoliittiseksi yhdistykseksi, joka ennen kaikkea tarjoaa sotalentäjille yhteisen tapaamispaikan ja tasavertaisen toverihenkisen ympäristön, jossa ylläpidetään vanhaa kunnon lentäjähenkeä.

Klubimuodossa sotalentäjät jatkavat toimintaansa aiempaa yhteisöllisemmin ja järjestäytyneemmin. Lentäjät ovat toki pitäneet yhteyttä eri tavoin aikaisemminkin. Pilvenveikkojen puheenjohtaja Olli Kivioja kertoo: "Helsingissä toimi aikoinaan aktiivisesti Tiiksjärvellä lentäneiden yhteisö, joka piti sotien jälkeen tiiviisti yhteyttä tavaten toisiaan ja järjestäen esimerkiksi hiihtoretkiä. Olen kuullut, että aikaisemmin oli muuallakin ryhmiä jotka olivat ystävystyneet keskenään ja pitivät yhteisiä tapaamisia.

"Muun muassa Kauhavan kurssit muodostavat omat ryhmänsä. Kun Kauhavan kurssit oli suoritettu siirryttiin laivueisiin, ja eri laivueissa lentueisiin. Silloin samassa laivueessa ja samassa lentueessa saattoi olla usean eri kurssin käyneitä, ja joukko oli siinä mielessä heterogeenisempi, mutta näitä sitten yhdisti yhteinen työympäristö. Kauhavalla yhdisti yhteinen koulutusaika ja laivueissa yhteinen työaika.” Monet Kauhavan kursseista ja laivueista ovat pitäneet vuosien mittaan tiiviisti yhteyttä, ja esimerkiksi PommitusLentoLaivue 42 kokoontuu vuosittain.
 

Illanistumisen ohella klubi-illoissa pyritään pysymään myös ajan tasalla kuuntelemalla eri aiheisia historiaa, nykypäivää tai tulevaa koskevia esitelmiä. Puhujia on ollut niin ilmailualalta kuin muualtakin, ja edellisen puheenjohtajan Kauko Ahon mukaan "kukaan ei ole kieltäytynyt koskaan tulemasta puhujaksi. Kaikki ovat tunteneet sen kunnia-asiakseen." Klubi-illoissa nähdään usein myös vieraita, esimerkiksi joulukuussa mukana oli "USA:n suurlähetystön ilmailuattasea, jonka mukana tuli myös rouva suurlähettilään aviomies, USAn laivaston veteraani, ja hänen 17-vuotias poikansa. Vielä edellisenä päivänä soitettiin, että myös yksi tyttö haluaisi tulla. Osoittautui että tämä oli suurlähettiläsrouvan äiti, joka oli pilvenveikkojen ikäluokkaa oleva erittäin virkeä ja esiintymiskykyinen amerikkalainen madam. Tämä piti pikku puheen ja kiersi pöydissä tervehtimässä melkein kaikkia."

Klubin perinteisiin kuuluu myös Ilmavoimien vuosipäivän ja vainajien päivän kunnianosoitukset, sekä erityinen rituaali lentäjätoverien hautajaisissa. Muiden veteraanien tapaan pilvenveikot ovat yksityishenkilöinä osallistuneet myös esitelmätilaisuuksiin esimerkiksi kouluissa ja Ilmasilloissa. "Monet ovat olleet innostuneita poikatyöstä ilmailukerhoissa" kertoo Kivioja. Pilvenveikot ovat myös tehneet erilaisia retkiä maailmalle, kuten toukokuussa 2000 tehtiin bussiretki Latviaan ja Liettuaan tapaamaan paikallisia ilmailuharrastajia. Klubi on toiminnallaan ollutkin erittäin arvokas tiedon- ja inspiraationlähde nuoremmillekin ilmailijoille, ja jäseniä on nähty muun muassa televisiossa kertomasta ilmailusta.
 

Vuosien myötä jäsenten keski-ikä on kuitenkin kasvanut, ja nuorimmatkin jäsenet ovat vähintään 76-vuotiaita, vanhimmat jo 93. Pilvenveikoissa onkin keskusteltu viimeisen kymmenen siitä, onko klubi jatkossakin vain viime sotien lentäjille vai otetaanko mukaan nuorempiakin, jolloin toiminta jatkuisi tulevaisuudessa. Keskustelujen tuloksena on kuitenkin päätetty että "klubi on sotalentäjien klubi ja sillä selvä. Jos seuraavat sukupolvet haluavat jatkaa Pilvenveikkojen perinnettä se on tulevien sukupolvien asia."

Pilvenveikkojen traditioiden jatkaminen jääkin pidemmällä tähtäimellä perinne- ja ilmailuyhdistysten harteille. Esimerkiksi Ilmavoimilla eläkkeelle jäävien lentäjien klubi Ikikotkat, ja ympäri maata löytää paikallisia Ilmasilta-ilmailuyhdistyksiä. Pilvenveikoilla ja Ikikotkilla on myös yksi tärkeä periaate-ero. Suomen Ilmavoimathan ovat ennen sotaa ja sotien jälkeen kaksi eri asiaa. Ennen sotaa koulutettiin lentäjiä, jotka jäivät reserviin,20- ja 30-luvulla. Kun sota alkoi oli ohjaajien ja tähystäjien enemmistö reservin upseereita, ja vähemmän kadettikoulun käyneitä. Sotien jälkeen ja tänään koulutetaan Ilmavoimien ohjaajiksi ainoastaan kadettikoulut käyneitä, kaikki ovat ammattiupseereita. Eli erona Pilvenveikoissa lähes kaikilla on siviiliammatti, kun Ikikotkat ovat ilmavoimien viroista eläkkeelle jääneitä.
 

1976 perustettu klubi täytti viime vuonna 25 vuotta, mitä Pilvenveikot kokoontuivat 19.9. juhlistamaan Helsingin Kalastajatorpalle. Paikalle saapui 83 jäsentä, mukaan lukien myös yksi ruotsalainen ja kaksi saksalaista pilvenveikkoa. Monilla oli mukana puolisotkin, ja kaikkiaan 166 osanottajaa vietti välittömän, iloisen illan muistellen sekä sota-aikojen tapahtumia että keskustellen nykykuulumisista.

Illan ohjelman puheissa muistettiin kiittää lämpimästi myös ulkomaisten lentäjien panosta Suomen sodissa, mitä puheenjohtaja Kivioja osoitti myös läsnäolleille ruotsalaislaivue F19:sta lentäjille. Samoin todettiin Suomen ja Saksan taistelleen jatkosodan aikana yhteistä vihollista vastaan, ja kuinka Kuhlmey'n tuki oli yksi kesän 1944 torjuntavoiton avaimista. Esillä oli myös valokuvaustiedustelun merkitys 1944 torjuntataisteluissa.

Ruotsalainen pilvenveikko Thure Hansson muisteli Talvisodan aikoja, ja ojensi Pilvenveikoille Ruotsin Ilmavoimien komentajan, kenraalimajuri Mats Nilssonin, puolesta Ruotsin Ilmavoimien tunnuskilven. Saksalainen eversti Wilhelm Goebel ojensi puolestaan Pilvenveikoille lahjana saksalaisen veljesyhdistyksen tunnuskilven. Kuhlmey'n osastossa toimineen Frans-Josef Schoppen puheesta lainaten:

"On varsin ihmeellinen tunne ja samalla suuri kunnia saada vuoden 1944 Kannaksen ratkaisutaisteluissa taisteluosasto Kuhlmey'n Jabo-lentueen päällikönä toimineena seistä täällä – yhden parhaista – lentuetoverini kanssa, ja nähdä edessäni niitä aseveljiä, joihin tuosta kesästä lähtien olen lähtemättömästi kiintynyt."
 

Vuosien mittaan pilvenveikot ovat solmineet kansainvälisiä ystävyyssuhteita ja käyneet vuoroin vieraissa erilaisissa tilaisuuksissa. Etenkin ruotsalaisen vapaaehtoislaivueen F19 ja tämän Luulajassa sijaitsevan perinnelaivue F21 kanssa on ollut aktiivinen yhteys. Sodanaikaisen yhteistyön muistoksi järjestetään vuosittain kokoontuminen vuoroin Luulajassa, vuoroin Rovaniemellä, jolloin on tavattu myös nykyisiä F21:n lentäjiä. Yleensä kaksipäiväisiä tilaisuuksia kuvataan lämmin- ja asevelihenkisiksi.

Saksalaisten kanssa tapaamiset ovat alkaneet vasta viime vuosien aikana, poislukien Kuhlmey'n väen aiemmat vierailut Suomessa. Viime vuosina Saksassa on alettu järjestämään sotalentäjien tapaamisia, ja viime syksynä paikalla oli suomalaisista mm. Väinö Pokela, Kyösti Karhila ja Heikki Nikunen, joiden läsnäolo ja etenkin kunniamerkit herättivät melkoisesti huomiotakin.

Kiviojan sanoin:

"Kuhlmeyssä on tämmöinen Schoppe, joka piti puheenkin juhlassa. Hän on vieraillut Suomessa aina silloin tällöin. Näitten ruotsalaisten kanssa meillä on ollut, heillä on perinnelaivue Luulajassa, F21. Se on F19 perinne laivue. Meillä on melkein joka vuosi ollut yhteinen tilaisuus, vuoroin Rovaniemellä vuoroin Luulajassa. Ja on tavattu nykyisiä F21 lentäjiä ja siellä on ollut mukana myös Talvisodan ruotsalaisia.

"Saksalaisten kanssa on alkanut tälläinen tapaaminen parin viime vuoden aikana. Saksalaiset järjestää kerran vuodessa syyskuussa viime sotien lentäjien tapaamisen, joissa on myös liittoutuneiden lentäjiä. Siellä on ollut suomalaisten edustusta viimeksi Pokela, Karhila ja Heikki Nikunen. Schoppe on käynyt suomessa, Kuhlmey on käynyt mutta hän on kuollut. Dödel hän on nuorempi eikä ollut sota-ajan lentäjä."

Yhteisen toiminnan myötä on huomattu, että saksalaisten sotalentäjien henki ja ajatukset ovat pitkälti samaa mitä suomalaisillakin: yhteenkuuluvuus, toisiinsa luottaminen ja isänmaallisuus ovat jouduttaneet niin heidän kuin suomalaistenkin Pilvenveikkojen askelia.

Kivioja kertoo tapaamisista ruotsalaisten kanssa:

"Minä olen ollut vain Rovaniemellä mukana kolmisen kertaa, Luulajassa on sattunut aina jotain tielle. Mutta olen kuullut, että hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen tilaisuus se on aina ollut. Puhuin puhelimessa Luulajan nykyisen komentajan kanssa, ja hän on hyvin ystävällinen ja suhtautuu myönteisesti meihin. Frank Fredricsson on se nykyinen eversti.

"Rovaniemellä on yleensä ollut kahden päivän ohjelmat, on yövytty yksi yö. On tutustuttu laivueeseen mikä siellä nykyään on. Sitten kun mennään pohjoiseen Sodankylän tietä runsas 10 kilometriä, sen oikealla puolella (pohjoiseen kun mennään niin se on itäpuolella) tulee pieni järvi ja siinä on jokin talouskoulu. Siihen pystytettiin joku vuosi sitten muistomerkki, kivi, oli muistomerkin paljastustilaisuus, ja sen jälkeisinä vuosina käyty laskemassa seppele siihen. Ja sitten on ollut upseerikerholla illallinen ja yhteinen tapaaminen.

"Eräässä näissä tilaisuuksissa eräs näistä ruotsalaisista suorastaan kuoli siellä. Se oli tämä Arne Jung. Hänhän tuli F19 mukana Suomeen ja ensimmäisellä sotalennolla ruotsalaiset kaksi konetta ajoivat yhteen. Hän joutui sotavangiksi ja oli sen jälkeen luostarisaaressa Vienanmerellä vankilassa kunnes hänet siirrettiin Leningradiin. Siellä häntä uhattiin, että huomenaamulla on teloitus, ja tällä tavalla painostettiin allekirjoittamaan yhteistoimintasopimuksen KGB:n kanssa. Ja kun talvisota loppui hän sai sitten vakoojakoulutuksen Moskovassa ja pääsi Ruotsiin toukokuussa 1940. Mutta hän ilmoittautui heti Ruotsin sekerhetspoliisille (?, valtiollinen / salainen poliisi), ja ne tiesi mistä on kysymys. Mutta hän sanoi, että häntä on siitä lähtien koko ikänsä sekä KGB että serkerhetspoliisi seurannut mitä hän on tehnyt. Hän kyllä oli Ruotsin ilmavoimissa vakinaisessa palveluksessa majurina, mutta kun hän tuli Suomeen hän sanoi että tämä on ainoa paikka missä hän tuntee olevansa kotona. Että kyllä tämä sotavankeus pilasi hänen elämäänsä. Hän on tehnyt siitä video-ohjelmankin.

"No hän oli tämmöisellä Rovaniemen vierailulla ja lähti illalla puoli yhdentoista aikaan pois pöydästä sanoen, ettei voi hyvin. Meitä oli siellä kaksi lääkäriä, ja nämä kutsuvat, menen aamulla hänen huoneeseensa missä hän makasi lattialla vielä elossa mutta melkein kuolleena. Hänet vietiin Rovaniemen keskussairaalaan missä hän sitten kuoli. Lienee ollut äkillinen sydänkohtaus. Että Suomessa loppuen lopuksi kuolikin. Kauaa ei Suomessa ehtinyt olla."
 

Pilvenveikkojen nykyisenä (2002) puheenjohtajana toimii lääkintäneuvos Olli Kivioja, Helsinki.

Haastattelin myös Pilvenveikkojen edellistä puheenjohtajaa professori Kauko Ahoa, joka kertoo puheenjohtajakaudestaan ja Pilvenveikkojen jäsenyydestään:

Ennen Ahoa Pilvenveikoissa oli ollut kuusi puheenjohtajaa.
"Minähän en liittynytkään klubiin pitkään aikaan. Sehän perustettiin 1976. Minähän liityin siihen vasta 1988. Nimittäin, minä olin täällä Tampereella jo 1979, ja se on ollut koko ajan sellainen helsinkiläisten lentäjien klubi. Muutamat on Tampereelta käyneet, mutta muista paikoista yksi tai kaksi voi olla klubi-illoissa muita kuin helsinkiläisiä. Meidän kurssilla, UKK 13, oli kurssitapaaminen Kouvolan tai Lahden suunnalla. Kaveri luki tätä perustamisasiakirjaa ja me kaikki haaveksittiin kovasti siitä. Me kun oltiin enemmän täältä maalta, ja vaikka meidän kurssi oli ylivoimaisesti suurin, niin siellä klubissa oli vain pari meikäläistä. Mutta kun 10 vuotta kului oli klubi saanut muotojansa ja niin minä sitten innostuin. Olin ennen jo pari kertaa käynyt katsomassa ja liityin sitten lopulta.

"Minuun teki vaikutuksen, kun silloinen sihteeri, Mauno Beckman, kirjoitti kirjeen jossa oli hienosti kirjoitettu koko Pilvenveikkojen henki.

'Hyvä Pilvenveikko,
Tervetuloa joukkoomme viihtymään vanhojen lentäjätoverien seurassa, säilyttämään sitä vanhaa kunnon lentäjähenkeä, joka yhä edelleenkin elää alkuperäisenä keskuudessamme. Meille riittää, että vanhat lentäjäveljet tuntevat kiinnostusta toistensa tapaamiseen, ja tätä varten voimme kerran kuussa kokoontua, vaihtaa mielipiteitä vanhoista, nykyisistä ja uusista asioista, tehdä ehdotuksia hyvien asioiden viemisestä eteenpäin, tuntea olevansa yksi vankasta ystäväjoukosta, jota lintumiesten henki vielä vahvasti elävöittää, viihtyä ilman pakkoa, olla oma itsensä ja antaa itsestään jotain toisilleen, siinä koko yhdessäolon filosofia.

Sinä voit omalta osaltasi antaa panoksesi toiminnallemme, tulla avoimin mielen vanhaan lentäjätovereiden piiriin, tee ehdotuksia toimintamme rikastuttamiseksi, jos pidät niitä hyviä ja ennen kaikkea tunnet itsesi yhdeksi Pilvenveikoksi muiden joukkoon.'

"Alunperin jäsenenä sai olla vain sotalentoja tehneet ohjaajat. Se oli ensimmäinen määritelmä ketkä saivat kuulua. Sitten otettiin tähystäjät, jotka eivät olleet ohjaajia. Ja kk-ampujat seuraavalla kerralla, vuoden parin päästä. Sitten tekivät semmoisen nuorennusleikkauksen, että otettiin semmoiset lentäjät jotka olivat saaneet lentomerkin kesällä/syksyllä 44, mutta eivät ehtineet mukaan sotalennoille. Nykyinen puheenjohtaja, Olli Kivioja, hän on myös tätä vitoskurssia. On BL:llä lentänyt, komennettiin jo Lapin sotaan mutta sota ehti jo loppua, onneksi tai onnettomuudeksi tai harmiksi, kuinka vaan.

"Nyt on puhuttu paljon viime päivinä pitäisikö klubia muuttaa vai ei, mutta viimeiset keskustelut on että klubi loppuu kun viimeinen pilvenveikko poistuu. Jokin perinneyhdistys voi olla mutta Pilvenveikkoja ei sitten enää ole."

- Kauanko olit Pilvenveikkojen puheenjohtaja?
"Kaksi vuotta. Se on laki. Silloin kun minä aloitin, 1999, niin olen kirjoittanut alkuajatuksia mitä tuli mieleen ennen kuin menin puheenjohtajaksi ja pidin pienen puheen:

Pilvenveikot alkuajatuksia

'Lausun ilon siitä että valitsitte minut puheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Siitä seuraa minulle kuitenkin monia pulmia ja vaikeuksia.

Olen jo pikkupoikana ihaillen ja liikutuksella moneen kertaan lukenut Runebergin pilvenveikoista. Vänrikki Stoolin tarinoissa on runo Pilvenveikot ja kirjoitin sen paperille kahtena käännöksenä. Myöhään yöhön näitä silloin kirjoittelin kaksi vuotta sitten, koetin tavoittaa sen hengen. Siinä olikin naputtelemista miten paljon niitä siirsin, päästäkseni sisään runon henkeen. Tämä veikko ei ollut Pilvenveikko, tämä sotahan käytiin 1800-luvun puolella, Suomen sota se oli nimeltään. Se oli kova kaveri, tämä runon sankari.'"

Sattumuksia pilvenveikkojen taipaleelta

- Oli aikeena mainita pyöreiden syntymäpäivien sankarit, sanottiin siellä. Joku sitten rupesi puhumaan, että jos ei ilmoitettaisi. Pitäisi ruveta pitämään sitten suuria syntymäpäiviä isoille joukoille, vaikka se oli ilmoitusasia, että voidaan siellä onnitella näitä sankareita. Tästä syntyi sitten melkein riita. Tämä lopettiin sitten pyynnöstä, mutta on viime aikoina näemmä ryhdytty jälleen mainitsemaan.

- Kantalentue päättää uusista jäsenistä, kuten tästä saksalaisesta Schoppesta. Puheenjohtaja Aho soitteli yhtenä iltana kantalentueelle, ja kysyi mitä tehdään Schoppen kanssa, kun tämän jäseneksi ottamisesta oli ollut erimielisyyttä kokouksessa. Kantalentue ei ollut ollut mukana kokouksessa ja nehän olivat ihmeissään, että eikö se ole nyt ihan selvä ja kunnia-asia, että saadaan klubiin tällainen sankari, jolla on pudotuksia ja toiminut Kannaksella ja Lapissa. Että silloin jouduin tekemisiin kantalentueen kanssa, ja ne oli kovin innoissaan että ilman muuta.

Kantalentueen ja puheenjohtajan tehtävistä

Kantalentue kokoontuu puheenjohtajan kutsusta yleensä kahdesti vuodessa. Puheenjohtajan pitää puolestaan suunnitella toiminta, ja ohjauksen perusvastuu on kantalentueella. Kantalentueelle esitetään puolivuotiskauden ohjelma ja puhujat, ja kantalentue hyväksyy suunnitelman jos se on hyvä. Puheenjohtajan tehtävä on päävastuullisesti suunnitella ja järjestellä kerhoiltojen ohjelma, etenkin haalia puhuja. Hän toimii myös kerhoiltojen ja kantalentueen kokousten puheenjohtajana ja edustaa Pilvenveikkoja tarpeen mukaan. Tapana on ollut, että vuoden viimeisessä klubi-illassa on arpajaiset, joiden tulot menevät Kaunialan toverikunnalle. Viime syksynä ei rahoja tosin viety Kaunialaan vaan säästettiin 25-vuotisjuhlia varten. Kauniina yksityiskohtana professori Ahon entinen oppilas, Jorma Vaajoki, jonka Aho lähetti Amerikkaan oppimaan lisää, oli Metsä-Serlan puheenjohtaja ja lahjoitti rahaa Pilvenveikkojen 25-vuotisjuhlien järjestämiseen.

Klubi-illoissa pidetään joka kerta jokin esitelmä. Kaikki ajatellut aiheet eivät ole toteutuneet mutta monet ovat.
"Esitelmissä on kerrottu äänivallin murtamisesta ja kaikenlaisesta. Hyviä ja vähän aiheen sivustakin menneitä esityksiä. Kukaan ei ole kieltäytynyt koskaan puhujaksi tulemasta. Kaikki ovat tunteneet sen kunnia-asiakseen. Esitelmiä on ollut laidasta laitaan, menneistä tulevaan. Nuorimpia puhujia on ollut Nikunen. Minulla oli tapana kirjoittaa puhujille ja kertoa mistä oli kysymys. Se olikin tarpeen koska ulkopuoliset eivät aina tienneet tästä touhusta."

Lisätietoja esitelmistä artikkelin lopusta: Kauko Aho: esitelmät Pilvenveikkojen klubi-illoissa puheenjohtajakaudellani 1999 -2000.
 

"Tehtävä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja antoisa. Oeln saanut tavata täällä nuoruuden toveita, nuoruuden ajoilta ja samasta Blenheimistä. Olen voinut tunnistaa teistä samoja peruspiirteitä, joita jo 60 vuotta sitten tunnistin. Toki vuodet ovat hieman pehmentäneet luonnettamme. Tehtäväni ovat olleet elämässä aina jonkinlaisia projekteja. Yleensä kuitenkin ennen yhden päättymistä on alkanut toinen. Olen ikäänkuin siirtynyt tehtävästä ja paikkakunnalta toiseen, ja nyt tämä Tampere on viimeisin projekti.

"Pilvenveikkoina te tiedätte, että päättäväisyys on ominaisuus, jolla tiukan paikan tullen selvitään aina kuiville. Pilvenveikkoina te tiedätte myöskin, että joissakin tilanteissa se voi muodostua myös hengenvaaralliseksi. Tämän ajatuksen esittäjä ei ole ollut sotilas, vaan metsäpäällikkö. Ja se on kyllä lentäjän jonkinlainen ominaisuus, että päättäväisyys on tärkeää ja se on kuulemma hengenvaarallistakin.

"Sana pilvenveikko on alunperin ollut sotilas. Laivuetovereita on klubi-illoissa ollut useita, erityisesti olen muistanut tähystäjiä joita olen lennättänyt eri kursseilla yli 50:tä perässä. Yhteisillä sotalennoilla mukana olleita on Pilvenveikoissa enää vain Unto Kallio ja Aarne Ellilä. Juhani Eskolan kanssa en ole koskaan lentänyt, vaikka olemmekin samanikäisiä ja opiskelimme yhdessä koneenrakennusta. Juhanin isää, Armas Eskolaa, muistan usein talvisodan jälkeiseltä ajalta Luonetjärvellä, jolloin hän oli PLeLv 42:n komentajana. Hän opetti meille henkilökohtaisesti, siis komentaja tuli opettamaan sähkötystä. Hän kun oli henkeen ja vereen viestimies, eikä me oltu Kauhavalla paljon mitään sähkötystä opittu, niin se ajatteli ettei noista ole mihinkään, kimpaantui, ja tuli itse meille opettamaan. Tuntui hän olisi pitänyt minua omana poikanaan. Hän kerrankin sanoi minulle uskaltautuessani huonosti perusteltua kotilomaa pyytämään, lomaa ei tullut, tajusin syyn sanomattakin, aika oli vakava.

"Jouduimme kesällä 40 makaamaan Luonetjärven rannalla täysissä lentovarusteissa. Ei saanut riisua eikä lähteä mihinkään pois. Viikon päivät maattiin eikä kerrottu mitä varten siinä ollaan. Luultiin että jotain pahaa on tehty, mutta ei me mitään oltu tehty, oli niin kireä aika ja odotettiin että koska lähdetään vastaan, vastaiskuun. Mutta ei esimiehet, jotka tiesivät, kertoneet.

"Erityisen miellyttävää tässä tehtävässä on ollut saada tutustua niin nykyisiin kuin tuleviin Ilmavoimien johtohenkilöihin. Olen huomannut että he ovat hyvin koulutettuja, erittäin miellyttäviä ja erityisesti meitä Pilvenveikkoja suuresti arvostavia upseereja. Tuntuu kuin entistä typerää simputtajahenkeä ei enää olisikaan, ainakaan Ilmavoimissa."
 

Schoppen piti tulla Uttiin, kun paljastettiin Utin kentän laidassa Ilmavoimien sodassa kaatuneiden muistomerkki, jossa oli nimet ja päivämäärät. Schoppe ei päässyt, mutta lähetti kirjeen:

"7.9.2000 Schoppe kertoo lukeneensa moneen kertaan mielenkiinnolla viime kesänä Suomessa käydessään saamansa Juutilaisen kirjan Double Fighter Knight. Nojautuen Juutilaisen elämyksiin ja omiin kokemuksiinsa Stukan ja Focke Wulfin pilottina toisen maailmansodan aikaan Suomessa, hän haluaa Utissa 7.9. tapahtuvassa kotkamuistomerkin vihkimistilaisuudessa esittää seuraavaa:

"Se joka kerran on kuulunut Saksan tai Suomen aseveljiin, kuului hän lentävään henkilökuntaan tai kenttähenkilökuntaan, jotka työllään ja ahkeruudellaan loivat edellytykset taisteluyksiköiden panokselle ja taistelukyvylle tietää, että aselajille ominainen henki yhdisti ja molemminpuolisesti velvoitti aselajia. Tekniikan edistysaskeleet vaativat yksilöiltä ja osastoilta oivallusta ja taktista sovellusta. Hyökkäysten tekeminen yksin tai ryhmässä, päivällä ja yöllä, maa- ja merimaaliin, vaati usein täysin erilaisten uusien toimintatapojen kehittämistä ja oppimista. Lennolla olevien tovereiden tietäminen ja tunteminen jo ennakolta lisäsi myös kriittisessä tilanteessa varmuuden ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Aselajille oli ominaista yhteenkuuluvaisuuden tunne, toisiin luottaminen myös silloin kun vaadittiin suurinta panosta, jopa elämää, oli perusta erityistä suorituskyvylle ja aselajin käyttäytymiselle.

"Voiman ja taistelutahdon juuret olivat monille lähtöisin isänmaallisista tunteista. Kaatuneille ja kaivatuille lentäjätovereille, joille nyt pystytetään muistomerkki, olen aseveljenä aina kiitollisuudenvelassa. Tässä kohden haluaisin vielä kerran esittää saman ajatuksen, jonka esityksessäni Vantaalla aseveljille selkeästi esitin:

' Niinpä tekin kun olette tehneet kaiken mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen minkä olemme velvollisia tekemään. '

(Professori Aho: tämä kertoo mikä on ominaista näillä saksalaisillakin, koska heitä on syytetty monta kertaa monenlaisista asioista - mutta nämä olivat tätä asiaa varten täällä, eivätkä ne muuta kiitosta ole saaneet paljoakaan eivätkä pyytäneetkään.)

"Valitettavasti en pääse osallistumaan muistomerkin paljastustilaisuuteen, mutta tunnen itseni sitäkin enemmän siunatuksi aseveljieni.. Sydämelliset terveiset kaikille entisille aseveljilleni. H & B"

Tämä antaa kuvaa kyllä Pilvenveikoistakin tämä kirje, vaikka tämä on saksalaisen kirjoittama. Nämä ajatukset ovat hyvin sitä mitä meillä on, yhä edelleenkin.
 

Syyskuussa 1976 kaksitoista sotalentäjää allekirjoittivat PILVENVEIKOT -nimisen, vuosien 1939 - 1944 sotien lentäjätoverien keskeisen, vapaamuotoisen klubin perustamiskirjan Kullervo Virtasen pari vuotta kestäneen esityön tuloksena. Perustaja-jäseniä on elossa viisi.

PILVENVEIKOT -klubi on epäpoliittinen yhdistys, jonka tarkoituksena on jäsentensä yhdyssiteenä vaalia suomalaisen lentäjän perinteitä. Jäsenmaksua ei peritä.

Jäsenyyden edellytyksenä on vanha sotilaslentäjän todistus ja siihen kuuluva vanha, vasemman rintataskun päällä kannettava Suomen Lentomerkki, SLM, lempinimeltä lätkä. Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti 6.3.1918 Suomen silloisille Ilmailuvoimille niiden ensimmäisen lentokoneen, kaksipaikkaisen ranskalaisen Morane Saulnier Parasol-koneen, ja varusti sen onnentunnuksellaan, sinivalkoisilla hakaristeillä, joista oli tuleva Suomen sotilaskoneiden kansallisuustunnus. Varakapteeni Akseli Gallen-Kallela sijoitti kyseisen hakaristin keväällä 1918 suunnittelemansa Suomen Lentomerkin keskelle.

Näitä hakaristilentomerkkejä annettiin vuosina 1918 - 1944 1234:lle lentokoneen ohjaajalle, 62:lle tähystäjätutkinnon perusteella ja 328:lle honoris causa-perustein. 1942 perustetun konekivääriampuja-radiosähköttäjä-lentomerkin on saanut 161 henkilöä.

Valvontakomission painostuksesta hakaristi poistettiin lentomerkistä ja lentokoneiden tunnuksesta, vaikka Suomen Ilmavoimien hakaristillä ei ollut mitään tekemistä paljon nuoremman Hitlerin hakaristin kanssa.

Jokaisen jäsenen tulee lunastaa klubimerkki, jota kannetaan klubitakin vasemman rintataskun päällä, sekä vanhan lentomerkin mukainen pronssilaatta, joka kiinnitetään hautakiveen, jos hän tai omaisensa ovat niin toivonect.

Klubiin ei jäseniä kutsuta, vaan jokainen halukas hakee jäsenyyttä. Uusien jäsenten hyväksyminen edellyttää perustajajäsenten yksimielisen hyväksymisen.

PILVENVEIKKOJEN toiminnassa jäsenet ovat tasa-arvoisia, sotilasarvoilla ja siviiliasemalla ei ole merkitystä. Tästä syystä ja sota-ajan kokemuksista ja perinteestä johtuen klubissa on vallinnut koko ajan hyvä henki.

Aluksi klubissa oli vain ohjaaj'ia, mutta pian jäseneksi hyväksyttiin myös vanhan lentomerkin omaavat tähystäjät ja konekivääriampuja-radiosähköttäjt eli koko sodanaikaisella lentävällä henkilökunnalla on mahdollisuus liittyä jäseneksi..

Jäseniä on yhteensä 516, joista Varjolaivueessa 277, niistä Post Mortem-jäseniä 40. Rivissä on 239, joista kolme vanhinta täyttää tänä vuonna 93 vuotta ja nuorimmat yksitoista 76 vuotta. Kaksi ruotsalaista talvisodan aikana Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta vastanneen ruotsalaisen vapaaehtoislentolaivue 19:n pilvenveikkoa ja kaksi saksalaista lento-osasto Kuhlmey'hin kesällä 1944 kuulunutta pilvenveikkoa on elossa.

PILVENVEIKOT kokoontuvat kerran kuukaudessa klubi-iltaan Tekniskan ravintolaan. Virallisten asioitten lisäksi todetaan edellisen kuukauden aikana Varjolaivueeseen siirtyneet ja jokaiselle kumahtaa tummaääninen Gong-Gong ylilennon merkkinä läsnäolijoiden hiljaa seistessä.

Pilvenveikkoja kiinnostavasta aiheesta pidetyn esitelmän jälkeen nautitaan yhteinen ateria. Kukaan esitelmän pitäjäksi pyydetty ei ole kieltäytynyt. Palkkioksi esitelmöitsijä saa PILVENVEIKKOJEN tunnuksella varustetun lasimaljan, jossa on kaiverrus "Aquila non capit muscat''c, kotka ei pyydystä kärpäsiä.

PILVENVEIKOT osallistuvat lentäjätoverinsa hautajaisiin laskemalla viimeisinä kukin yhden punaisen ruusun arkulle Finlandia-hymnin sävelten soidessa.

PILVENVEIKOT pitävät yhteyttä talvisodan aikana pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta vastanneen lentolaivue 19:n perinnettä jatkavan Luulajassa sijaitsevan lentolaivue 21:n kanssa sekä saksalaisen die Vereinigung der Flieger deutscher Streitkäfte kanssa.

PILGVENVEIKOT osallistuvat Ilmavoimien vuosipäivänä 6. maaliskuuta ja Ilmavoimien Vainajien päivänä 7. syyskuuta kunnianosoituksiin.

Olli Kivioja
Helsinki 26.9.2001
Pilvenveikot, puheenjohtaja
 

Juhlassa vallitsi osanottajien korkeasta iästä huolimatta koko ajan välitön, iloinen seurustelun henki menneitä sota-aikojen tapahtumia muistellen ja nykykuulumisia kertoen.

Tervehdyspuheessaan puheenjohtaja Olli Kivioja totesi Pilvenveikkojen suuresti arvostavan ruotsalaisen vapaaehtoislentolaivueen panosta , joka oli merkittävä talvisodan aikana Pohjois-Suomen puolustuksessa. Samoin hän totesi, että jatkosodan aikana Suomella ja Saksalla oli yhteinen vihollinen. Taisteluosasto Kuhlmey'n syöksypommittajat olivat yksi ratkaiseva tekijä saavuttaessamme torjuntavoiton Karjalan Kannaksella kesä- heinäkuussa 1944. Yhteisin ponnistuksin estettiin maamme miehittäminen. Pilvenveikot esittävät ihailunsa ja kiitoksensa Kuhlmey' n taisteluosastolle.

Puheenjohtaja Kivioja otti myös esille valokuvaustiedustelulentäjien ja Ilmavoimien Kuvakeskuksen suuren, mutta vähemmän tunnetun merkityksen sodan kululle. Vihollisen valmistautuminen läpimurtohyökkäykseen oli nähtävissä mm. 29.5.1944ja 2.6.1944 otetuista ilmavalokuvista, mutta näitä rintamavastuussa ollut IV armeijakunta ei hyödyntänyt ja vihollisen hyökkäys 9.6.1944 Valkeasaaressa pääsi yllättämään.

Ihantalan taisteluista kerrottaessa ei kysytä eikä vastata, mistä tykistöja pommikoneet tiesivät maalien, mm. vihollisen tykistö- ja panssarivaunukeskitysten sijainnin. Vastaus on: ilmavalokuvauskuvista, joista paljastui mm. toistakymmentä raketinheitintuliasemaa. Siellä 2.7.1944 ja 3.7.1944 otetut ilmavalokuvat hyödynnettiin. 4.7.1944 klo 04.00 alkavaksi määrätty vihollisen läpimurtohyökkäys kohti Lappeenrantaa ei päässyt alkamaan, koska vihollisen joukkokeskityksien lentopommitus ja samaan, ilmavalokuvauksen paljastamaan maaliin kohdennettu keskitetty tykistötuli tuhosi tai lamaannutti tykistö- ja panssarikeskitykset. Tämä osoittautui Ihantalan taisteluiden ratkaisuksi.

Juhlapuheessaan Ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Jouni Pystynen mainitsi mm. "---Pilvenveikot on se joukko, johon tiivistyy ilmavoimien henkinen perintö. Näitä tavoiteltavia ominaisuuksia ovat pyrkimys tehtävän tinkimättömään suorittamiseen silloinkin, kun olosuhteet ja voimasuhteet tuntuivat ylivoimaisilta, henkilökohtaisen osaamisen korostaminen niin, että vastustajan määrällistä ylivoimaa voitiin tehokkaasti kompensoida omalla taidollisella ylivoimalla, taktiikan ja menettelytapojen jatkuva kehittäminen joustavasti ja älykkäästi saatujen kokemusten perusteella sekä voimakas yhteishenki, joka antoi henkisen voiman selvitä suurtenkin tappioiden ja vastoinkäymisten aikana.

"Tätä perintöä ja näitä hyveitä on ilmavoimissa vaalittu koko sodanjälkeinen aika ja se on yksi selitys sille, miten korkealla tasolla hävittäjätorjuntakykymme tällä hetkellä on.

"Euroopan ilmavoimat tutkivat parhaillaan yhteisen hävittäjäohjaajakoulutuksen järjestämismahdollisuuksia siten, että perustettaisiin muutama eurooppalainen koulutuskeskus. On mahdollista, jos poliittisesti niin päätetään, että yksi eurooppalainen koulutuskeskus olisi Suomessa. Muilta osin ilmavoimien kehittämisessä ei ole näkyvissä mitään dramaattisia piirteitä. llmapuolustuksemme erinomainen tämänhetkinen tila on seurausta pitkäjänteisestä ja johdonmukaisesta kehittämisestä, jossa kaikkia osa-alueita on verrattain niukoista resursseista huolimatta kyetty tasapainoisesti rakentamaan. Ilmavoimat onnittelee kunnioittavasti Pilveriveikkoja!"

Petteri Iivonen, säestäjänään pilvenveikko Tuomas Haapanen, sai raikuvat aploodit kuulijansa lumonneen viulusoolonsa päätteeksi.

Illallisen jälkeisessä hyväntahtoista, kevyttä hymyä nostattaneessa puheessaan kenraaliluutnantti Pertti Nykänen piti ruokaa kiittämisen arvoisena, mihin muutkin täysin yhtyivät. Naisille hän kohdisti kauniin humoristisesti heidän hyvin ansaitsemansa kiitokset, minkä me miehet liian harvoin muistamme ääneen lausua.

Vapaan sanan aikana ruotsalainen pilvenveikko Thure Hansson muisteli talvisodan aikoja, jolloin hän oli mukana ruotsalaisessa vapaaehtoislaivueessa F 19:ssä vastaamassa Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta. Hän ojensi Pilvenveikoille Ruotsin ilmavoimien komentajan, kenraalimajuri Mats Nilssonin puolesta Ruotsin ilmavoimien tunnuskilven.

Saksalainen pilvenveikko Frans-Josef Schoppe totesi: "--- On varsin ihmeellinen tunne ja samalla suuri kunnia saada vuoden 1944 Kannaksen ratkaisutaisteluissa taisteluosasto Kuhlmey'n Jabo syöksypommittaja-hävittäjä- lentueen päällikkönä toimineena seistä täällä - yhden parhaista - lentuetoverini kanssa ja nähdä edessäni niitä aseveljiä, joihin tuosta kesästä lähtien olen lähtemättömästi kiintynyt.

Tervehdin sydämellisesti paikalla olevia naisia. Samoin syvä kunnioitukseni ja kiitollisuuteni kohdistuu niihin suomalaisiin lottiin, jotka meidän saksalaisten, Lotta-järjestöä vastaavien Punaisen Ristin sisarten kanssa auttoivat saksalaisia yksiköitä suorittamaan tehtävänsä taistelussa Suomen itsenäisyyden puolesta. Me, joilla oli onni tai ehkä paremmin Herran varjelus selvitä sodasta, haluamme siitä Jumalaa kiittää. On myöskin velvollisuutemme muistaa kunnioituksella niitä aseveljiä ja kansalaisia, jotka jakoivat kanssamme kohtalon vuodet ja joutuivat uhraamaan henkensä Suomen itsenäisyyden puolesta. Tunnemme heidän olevan ikuisesti kanssamme. Toivotan Pilvenveikoille vielä useita menestyksellisiä vuosia yhtenä aseveljieni elämänilon lähteenä."

Saksalainen eversti Wilhelm Goebel kertoi palvelleensa sodan jälkeen Saksan ilmavoimissa mm. kenraali Kuhlmey'n alaisena. Hän ojensi Pilvenveikoille saksalaisen veljesyhdistyksen lahjana Gemeinschaft der Jagdflieger Vereinigung der Flieger deutscher Streitkräfte e.V." tunnuskilven. Hän itse on ollut yhdistyksen hallituksessa ja hän toi terveiset yhdistyksen nykyiseltä puhenjohtajalta, kenraaliluutnantti Jörg Kuebartilta ja entiseltä puheenjohtajalta, eversti Anton Weilerilta.

Ilta päättyi tamperelaisen Paappas Group-orkesterin tahdittamaan tanssiin, johon suun osa mukana olleista osallistui.
 

20. tammikuuta, diplomi-insinööri Veikko Pihlajamäki:
VIHOLLISEN ILMAVOIMIEN TOIMINNASTA JALKAVÄEN SOTILAAN NÄKÖKULMASTA, MILTÄ SE TUNTUI HENKILÖKOHTAISESTI JA MITEN SE VAIKUTTI TAISTELUTILANTEISIIN. Lisäksi Veikko Pihlajamäki kertoi ilmavoimien kehityksestä kaudella 1983-87 puolustusministerin näkökulmasta.

17, helmikuuta, kenraaliluutnantti Heikki Nikunen:
ENSIMMÄINEN ÄÄNIVALLIN MURTAMINEN JA SEN VAIKUTUKSET LENTOKONEIDEN KEHITYKSEEN, ERITYISESTI SOTILASKONEIDEN TAISTELUOMINAISUUKSIIN JA KOKO ILMAVOIMIEN TAISTELUOPPIIN.

17. maaliskuuta, diplomi-insinööri, mm. tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren v. 1994 työttömyyden hallitsemiseksi asettaman asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Matti Pekkanen:
MIHIN MENET SUOMEN KANSA

21. huhtikuuta, diplomi.insinööri, Metsä-Serla Oyj:n toimitusjohtaja Jorma Vaajoki:
METSÄTEOLLISUUDEN TOIMINTAPERIAATTEISTA JA LÄHITULEVAISUUDEN NÄKYMISTÄ.

19. toukokuuta, presidentti Mauno Koivisto:
NEUVOSTOLIITON EUROOPPAPOLITIIKASTA JA SOTASTRATEGIASTA II:SSA MAAILMANSODASSA (vain etenevän armeijan strategiaa, perääntymistä ei tunnettu ollenkaan).

22. syyskuuta, eversti Martti Suhonen:
AUNUKSEN RETKI. Moni meistä kävi sotaa Aunuksessa, mutta harva on edes kuullut puhuttavan onnettomasti päättyneestä Aunuksen retkestä, jonka suomalaiset tekivät itsenäisyytemme alkuvuosina.

20. lokakuuta, valtiokonttorin ylilääkäri, Juhani Wikström:
VETERAANIEN KUNTOUTUS.

17. marraskuuta, VTT-tohtori, ev. Pekka Visuri:
KOSOVON SOTA. Aihe liittyi jossain määrin myös kevätkaudella tarkastelun kohteena olleeseen ilmavoimien käyttöön nykyaikaisessa sodassa.

15. joulukuuta, professori Pertti Törmälä:
KEHON KIRURGISISTA KORJAUSTARVIKKEISTA.

VUOSI 2000

19. tammikuuta, Pilvenveikkojen puheenjohtaja, profossori Kauko Aho:
LASKUVARJOHYPYISTÄ PAKKOTILANTEESSA HYVÖSEN KIRJAN (Kohtalokkaat lennot) JA OMAN KOKEMUKSEN POHJALTA.

16, helmikuuta, Sibeliusakatemian professori Reijo Pajamo:
KARJALAISTEN LAULU, 100 VUOTTA

16. maaliskuuta, Satakunnan lennoston komentaja, evl Kim Jäämeri:
NYKYINEN OHJAAJAKOULUTUS ILMAVOIMISSA

19. huhtikuuta, piivenveikko, professori Erkki Palosuo:
POMMITUSLAIVUEEN JOHTAMINEN SOTA -AJAN OLOSUHTEISSA 1939-1944. "

17 toukokuuta, konetarkastaja Väinö Mäntymaa:
KOKEMUKSIA SOTAAIKAISESTA LENTOKONEHUOLLOSTA.

20, syyskuuta, liikuntaneuvos Orvo Anttila:
TAHKO, URHEILU - JA SKM 1 ES

18. lokakuuta, Puolustusvoimien operaatiopääliikkö, kenraaliluutnantti Matti Ahola:
PUOLUSTUSVOIMIEN KEHITYSNÄKYMÄT

15. marraskuuta, ekonomi Kavo Laurila yhdessä pilvenveikko Olli Kepsun kanssa:
SISSILENNOT JA KAUKOPARTIOT

20. joulukuuta, Nokia Oy:n teknologiajohtaja Yrjö Neuvo:
LANGATTOMAN TIEDONSIIRRON KEHITYSNÄKYMIÄ ERITYISESTI SOTILASILMAILUUN

Ilmavoimien kadettien kutsuminen Pilvenveikkojen klubi-iltoihin otettiin kaudellani "pysyväksi tavaksi". Vuonna 1999 kutsuttiin kadettikurssi 85 kahdessa erässä 20.1. ja 17.2. Vuonna 2000 kutsuttiin kadettikurssi 86 myös kahdessa erässä 19.1 ja 19,4.

Tampereella 25,12,2000
Kauko Aho
Kauko Aho Pilvenveikkojen puheenjohtaja kaudella 1999-2000

Pilvenveikot Kuorevedellä 1988