Pikahakemisto tämän sivun tarinoihin: Artikkelin esittely | Valte Estaman kohtaaminen Mustangien kanssa | Mitä hirveitä myökkyjä nuo on... | Vauhdikas syöksy - 950 km/h! | Mekaanikot oli ihmemiehiä | Väkivaltaista tiedustelua ja torjuntaa | Pommittajalla lentämisestä | Kuolleet ei huutele | Valte Estama Morane Saulnier-hävittäjänsä aseistuksesta | Mies kuin märkä rätti | Nettilentäjien kysymyksiä | Estamat ja WarBirds-simulaattori | Saatesanat

Oululaiset virtuaalilentäjät viettivät Icebreakers-laivueen jäsenen luona perinteistä "riekkumaviikonloppua". Paikalle oli kutsuttu myös kaksi Oululaista sotalentäjää, Eino ja Edvald "Valte" Estama.

Eino Estama lensi sodassa Blenheim ja Junkers 88 -pommikoneita. Veljensä Valte oli Morane Saulnier ja Messerchmitt 109 –lentäjä (MS 406, Me 109 G-2, Me 109 G-6). Veljekset istuivat iltaa nuorempien virtuaalilentäjien tekemisiä katsellen, mistä eräs läsnäollut kertoi toisaalla päin Suomea olleille jotta "tupakki palaa ja viski maittaa." Molemmat veljekset olivat sodassa Ilmavoimissa, ja olipa heitä vielä kolmaskin, nykyään edesmennyt Hugo Estama, joka lensi sodassa ainakin Me 109 –koneita. Muun muassa Väinö Pokela kertoi tunteneensa Hugon hyvin.

Eräässä vaiheessa mainittu Junkers-pommarimies, Eino Estama, seurasi kun virtuaalilentäjä Risto "Korva" Korva (Icebreakers) lensi simulaattorissa Junkers 88:a. Todistajien mukaan sanatarkka kommentti touhusta oli "en helevetti minä tuommoista osais ajaa.”

Illan aikana veljekset, lähes 80 vuotiaat veteraanit, olivat erittäin tarkkakorvaisen ja innokkaan yleisön ympäröimänä. Aivan nuorisoa eivät virtuaalilentäjätkään olleet, ikähaitari oli siinä 20-50 vuotta, mutta simulaattorien kautta aktiiviset toisen maailmansodan ilmailun harrastajina läsnäolijoilla oli harvinaislaatuinen tilaisuus kuulla tarinoita tekijämiehiltä. Viski kuulemma maittoi ja kaikilla oli kovin mukavaa. Paitsi niillä jotka olivat läsnä vain Internet-yhteyden kautta, ja kuulivat aina välillä vihjeitä millaisia juttuja herrat nyt kertovat. Estamat kiittivät jälkikäteen miellyttävästä illasta, ja kutsuivat läsnäolleita Oulun Ilmavoimien veteraanien kokoontumiseen. Mistä lisää erikseen.

Valte Estama

Eino Estama

Estama oli lentänyt parinsa kanssa, kun yllättäen vierelle oli noussut Mustangeja. "Ne nousivat siihen vierelle kuin HISSIT ja me luultiin niitä ensin Airacobriksi, mutta sitten ihmeteltiin, kun ei ne oikein Airacobran näköisiä olleet... Silloin kun laivue 24:ään jouduin niin eihän meille mitään tyyppikoulutuksia vihollisten koneista annettu, sanoivat vain, että kyllä te vihollisen tunnistatte kun vastaan tulee. Semmoista se oli. Katottiin niitä ja ne meitä, ja sitten ne veti tynnyriliikkeellä kokonaan meidän ympäri ja kaartoivat pois. Kun ne ei ampuneet, niin ei mekään viititty alkaa ampumaan. Sinne ne meni, ja se oli ainoa kerta, kun näin Mustangeja sotataivaalla".

Estama oli ihmetellyt kun kone ei ollut samalla tapaa köykäinen kuin Airacobra, "vaan siinä oli semmoinen alamurikka, jäähdytys. Minusta näytti että se oli semmoinen pidemmälle menevä vielä vähän."

Olihan se kerran kun tulin pilvestä ulos. Mersulla pilvestä, suoraan edessä oli kaksi ryssän konetta ihan nokan edessä vinottain, samalla tasolla. Olivat piikillä ja meinasin painaa tuosta tykillä puhaltaa läpi molemmat. Ja sitten mitä paskaa, niissä ei ole merkkejä. Mustia semmoisia koneenmöykkyjä eikä merkkejä näy missään. Että mitä hirveitä ihmeen möykkyjä nuo on. Entä jos ne on saksalaisia? Siellähän oli sakemanneja samaan aikaan. Minä panin vähän kaasua lisää ja menin viereen, ihan parinkymmenen metrin päähän katsomaan. Ja öljyn seasta näkkyy punaiset tähdet, ihan vierestä vasta. Ne sitten näki minut ja hävis alaspäin siitä. Minä meinasin ensin ”menköön”, mutta ajoin perrään sitten - ja alkoi punasta vilkkumaan, bensa loppumaan ja suunta on Pietaria kohti, en mene tuonne enää. Menköön.

Mielenkiintoinen oli myös kertomus, kun Yak-9 ampui Estaman 109 G-6:n alas. Olivat olleet yhdeksän koneen lentueella lakipartiossa 7 km:n korkeudessa. Pilvinen sää ja lentue hiukan hajallaan. Estama lensi johtokoneen siipimiehenä takavasemmalla, kun yllättäen huomasi takaoikealta nousseen Yak-9:n, joka ajoi johtokoneen perään. Estama hyökkäsi Yakin kimppuun ja ampui lyhyen sarjan, jolloin Yak leimahti tuleen. Katsoi sitten, mitä toinen Yakki touhusi ja näki sen olevan sen verran kaukana alhaalta tulossa, ettei sen pitäisi pystyä nousemaan liian lähelle häntä. Ei ne yleensä sillä lailla pystyneet alhaalta tulemaan, mutta ne oli ilmeisesti tulleet vielä korkeammalta kuin he, ja sillä olikin sitten vauhtia. Estama ei väistellyt, koska ei uskonut sen pääsevän ampumahollille, mutta niinpä se piru kuitenkin sarjan ampui ja yksi tykin kuti osui moottoriin, jolloin öljyt lensi ulos ja syttyi palamaan. Estama totesi, että bensaa ei vuotanut eikä palanut, vaan se oli pelkkää öljyä.

Hän työnsi koneen nokan suoraan alas moottori käyden täydellä kaasulla. Jalkoja poltteli, mutta tuli sammui, eikä savua enää näkynyt. Nopeusmittari meni pohjaan vauhdin noustessa yli 950 km/h. Siivet alkoivat täristä ja Estama pelkäsi koneen hajoavan. Kaasu kiinni, mutta ohjaus jäykistyi, eikä konetta saanut enää sauvalla oikenemaan. Laippojen löysääminen pykälittäin alkoi vähitellen nostaa keulaa ylös. Kone oikeni 1000 metrissä, ja Estama tuumasi hyppäävänsä ja avasi vyöt. Kuomun laukaisin ei kuitenkaan toiminut, joten hän yritti avata sen käsin. Kun kuomu pääsi hiukan aukenemaan, ilmavirta tempaisi sen irti, jolloin selkäpanssari iski päähän ja vei tajun.

Tajuihin palatessaan kone oli vielä ilmassa muutaman sadan metrin korkeudella ja Estama äkkäsi pakkolaskupaikan jonkun talon vieressä olleelta niityltä. Vyöt olivat auki "kun pöljä olin ne avannut" ja pakkolasku oli sen verran kuoppaista menoa, että Estama kolhi itsensä ohjaamossa ja menetti taas tajuntansa koneen ollessa vielä liikkeessä. Oli siitä heräillyt ja kävellyt johonkin, mistä pääsi soittamaan laivueeseen. Kone oli säilynyt yllättävän ehyenä.

Pakoon syöksystä täsmennys: ”ei se muuten pysynytkään (pystyssä) vaan se piti pistää vakaajalla. Vakaajalla säädin että se meni pystyyn varmasti ja kun tuntee ettei polta enää eikä näy mustaa savuakaan, kun vilkasin peiliin. Kun rupesin oikaisemaan niin se ei enää totellutkaan. Ei mihinkään lähde ohjaimilla, meni niin jäykäksi. Nykäys kerrallaan (sitten trimmeillä oikaisi).

Sitten kun rupes siivet elämään, flutter-ilmiö kun tuli, pelkäsin että nyt rupee hajoamaan ja vetäsin kaasun pois. Ja sen jälkeen vasta rupesin oikomaan. Tuhanteen metriin. Oli se pitkä aika – ja silmät pimiäksi meni kun semmoinen pakko-oikasu oli.”

Mekaanikot saivat myös kovasti kehuja. Olivat parinsa kanssa törmänneet neljään vihollishävittäjään ja Estama ampui yhtä niistä läheltä, jolloin siitä irtosi hirvittävä määrä palasia. Estaman kone (Morane) joutui tuohon rojupilveen ja hänen oma koneensa vaurioitui rytinässä pahoin. Sivuperäsimestäkin oli ollut vain pikku tynkä jäljellä. Lähikentän mekaanikot tekivät laudasta uuden kehikon sivuperäsimelle ja vetäisivät rätin päälle. Sama juttu siiven puolimetriselle lommolle, joka ulottui melkein siiven keskisalkoon saakka. Laudankappale päälle ja rätit molemmin puolin. Oli vielä nesteetkin menneet ulos, nesteputket rikki mutta ei muuta kuin uudet putket tilalle ja uudet nesteet sisälle, niin moottori toimi ihan hyvin. Koneesta tuli niin lentokelpoinen parissa tunnissa, että sen saattoi lentää muualle parempaa korjaamista varten. "Oli ne ihmemiehiä, ei voi kuvitella mitä ne osaa tehdä" tuumaili Estama.

Ja edelliseen liittyen…

"Eihän minullakaan mennyt siinä Moranessa kuin kaksi tykinlaukausta kun hajosi se (vihollisen) kone… Eihän minunkaan olisi tarvinnut mennä siitä niiden romujen läpi mutta kun, minähän olisin siitä alta voinut mennä. Mutta kun minulla oli koko ajan mielessä siinä, että kun niitä oli neljä kappaletta päällä siinä ja meitä on kaksi niin ne toiset painaa Jaskan perään, ja se kun oli johtokone siellä, sen pitää päästä selvänä kentälle. Ja minä sitä apuun muka menen. Ja (viholliskone) tulee hollille, 300-400 metrin päässä, oli kun minä mennessä tuikkaan siitä. Ajattelin että onpa niin kuin sorsalla olisi, mutta en saanut ennakkoa siitä, meni vähän alle…

Se Moranen tykki oli hirveen tarkka, sillä kyllä ampui tuonne 400-500 metriin eikä siinä ollut kuin puolen metrin heitto."

Minkälainen se oli Mersun tykkiin verrattuna?

"Mersun tykki oli siinä suhteessa parempi että että Mersun tykki pelas. Moranen tykki, joskus kun painoi nappulaa niin ei tullut mitään." Moranen tykkiä, silloin kun se toimi, lentäjäherra kehui ehdottomasti hyväksi ja tarkaksi. "Se oli luoti ihan ehdottomasti." Kertojalla tykki ei juminut koskaan, mutta toisella laivueen lentäjällä kävi huonompi onni. Kun ryssät olivat ampuneet laivueesta toisen lentäjän alas läksi Sekehen kentälle neljän tai viiden koneen kostopartio. Kyseisellä lentäjällä oli Jakki hyvällä hollilla ja "hän painaa tykillä että puhaltaa läpi siitä." Mutta tykin ammus jysähtikin piipussa ja jysäytti öljyt ulos. "Ja minä olin siellä kentällä katsomassa kun musta raketti tulee ja pääsee kentälle ja laskee. Ja tämä lentäjä tulee koneesta ulos ja tasajalkaa hyppii 'perkeleen mekaanikot mitä te nyt…'"

Tuliko Moranella paljon ampumatapauksia?

Kyllähän sitä parin vuoden ajan... Mutta se oli kyllä etupäässä jahtia, hirvimetsästystä se oli valtaosaltaan. Pommareitten saattohommia pääosaltaan ja väkivaltaisia tiedusteluja. Olihan torjuntojakin mutta eihän niillä tahtonut tavoittaa. Pe-2:kin, kyllähän ne ihan vapaasti sai mennä, ei me saatu niitä kiinni Moraneilla. Ei niitä saanut kiinni millään. Tupsautti mustan savun vain kun tuli lähelle kun se otti jalat alle. Siellä 7000-8000 metrin korkeudessa menivät, aivan turha oli lähteä bensaa haaskaamaan. Ne oli tärkeämpiä, väkivaltaiset tiedustelut, mitä ei muuten saatu hoidettua sieltä, sitten pantiin hävittäjäporukka sinne. Kaksi-neljä konetta sinne. Ne oli tärkeitä kun käytiin katsomassa mitä oli määrätyssä pisteessä. Hirvaksessa ja Tiiksissä, vanhin velihän (Hugo) oli Tiiksissä.

Eino Estaman lennot pommikoneella tapahtuivat sekä päivä- että yöaikaan.

”Se oli ihan päivällä kun käytiin, Vuosalmella ja Äyräpäässä, kun oli kaikkein suurin pommitushomma mikä oli. Viimeinen torjuntataistelu. 75 suomalaista pommikonetta, kaikki mitkä jaksoi pommia kantaa, vei sinne pommeja ja meitä oli ainakin 45 hävittäjää suojaamassa. Tykistökin oli, koko Kannaksen tykistö keskitetty samaan pisteeseen.

Oli meneillään ilmeisesti sodan loppuvaihe. Lentäjät joutuivat ns. "psyko"-testiin. Matkaan oli lähdetty jostain Jyväskylän korkeuksilta Junkersilla, määränpäänä muistaakseni Malmin kenttä. Estaman Eino (kersantti) oli mennessä ollut puikoissa Ilmari Juutilaisen (Eikka arvuutteli minulla että millä nimellä he Juutilaista kutsuivat, no en arvannut että "pillu illuhan " se oli, mistähän moinen :) istuessa vieressä ja takaosassa muita kyytiläisiä.

Perillä psyko-testien päätyttyä Illu oli sanonut Einolle, että hakisi tutulta apteekkarilta viinapullon ja pienen limukan kyytipojaksi. No Eikka oli hakenut ne (tässä Eino kyllä mainitsi ettei Illu ollut viinan perään, niin kuin ei yleensäkään kukaan lentäjistä sota-aikana, mainitsi myös ettei siitä olisi tullut viinapäissään mitään). Takaisin tullessa oli Ilmari (lentomestari) ollut puikoissa ja Eino kakkospaikalla. Viinaksia ja perään limukkaa oli tullut naukkailtua. Jossakin tyynen Päijänteen yllä oli Ilmari todennut Einolle että " vetäistäämpä jäljet nuin komiaan pintaan." Eihän siinä ollut kessulla vastaan panemista. Samalla Ilmari oli painanut nokan jyrkästi alas.

Silloin oli takaosassa säikähdetty ja ohjaamon ovi auennut "mitä ne pojat pelleilee, kuolemaksihan tuo on!" Illu oli kuitannut vaan Einolle "pistäppä Eino luukku kiinni kuolleet ei huutele." Eino oli vetänyt luukun kiinni. Niin sitä oli vedetty pyörät hipoen veden pintaa hetken aikaa. Lähestyessä Jyväskylää oli ruvennut kone yskähtelemään ja lopulta sammunut. Taas oli luukku auennut, "jo on perkele kun että usko, tapatte vielä kaikki" oli joku luukusta ärähtynyt. Ilmari oli taas todennut "pistäppä luukku kiinni, kuolleet ei huutele." Oli Ilmari ja Eino ihmetelleet että mikä tuli, kun koneet sammuivat ja alkaneet etsiä paikkaa hätälaskulle. Sopivan näköinen peltotilkku oli löytynyt, ja sinne Ilmari ohjasti liidokki-junkkerin.

Totesi vielä Einolle jotta "heitäppä viinapullo pois ennen kuin rysähtää, ei olisi hyväksi jos viinat löytyvät ohjaamosta kun mennään ympäri." Eino oli vetänyt ikkunan auki ja juuri ennen kosketusta pullo oli lentänyt. Kone rullasi pellolla niin että lumi ja heinä pölisi. Eino sanoi "tuon ladon vieressä on aita ja siellä täytyy olla oja, siinä viimeistään mennään ympäri". Ilmari sai ohjattua koneen ohi ladon ja rysäytti päin aitaa, jonka takana ei ollutkaan ojaa. Kone pysyi pyörillään. Ilmari totesi Einolle "ethän kiveen osunut sillä pullolla?" Mistäpä se Eikka sitä tietämään :) Olivat tehneet ilmoituksen päämajaan että hätälasku tehty pellolle ilman henkilövahinkoja, voi tulla noutamaan. Olivat sitten joutuneet työntämään hakuautonkin irti, kun oli juuttunut mutaan.

Kasarmilla oli päällikkö, eversti, tullut vastaan ja Ilmari oli tehnyt ilmoituksen miten oli käynyt. Eversti onnitteli onnistuneesta pakkolaskusta ja todennut "menkäähän upseerimessiin ja tilatkaa konjakit hänen laskuun", johon Ilmari "etteikö kaksi terävää mieheen?" Eversti oli myöntynyt naurahtaen. Jälkeenpäin oli selvinnyt että polttoainesyötössä oli häiriö tai tukos. Koneena ollut ilmeisesti Junkers F13.

Valte Estama kertoili muun muassa Morane Saulnier -hävittäjistä.

Koneethan oli alun perin varustettu Hispano-Suiza HS 404-tykillä, 20-millisellä. Simulaattorilentäjien kokemuksiin rinnastettuna Estaman tarinat olivat melkoisia, ja tosielämän kommervinkeillä onkin aikamoinen ero näin tietokonesimulaattorien toimintaan. Estaman kertoman mukaan tykin ammukset olivat jopa niin herkkiä, että kun tykillä ampui pahvilevyyn – ammukset räjähtivät. Ja niin nopeasti että pahvi oli riekaleina sirpaleista. Kuvitelkaa itsekin – 20 millinen tykinammus joka on niin herkkä että ohut pahvi riittää räjäyttämiseen. Ja yllähän mainittiin kun eräällä lentäjällä ammus räjähti jo tykin putkessa.

Lisäksi tykki oli erittäin epäluotettava, ja se vaihdettiin myöhemmin raskaaseen venäläiseen konekivääriin. Yleensä ei kuvittelisi että vaihto 20 millisestä tykistä 12.7 milliseen konekivääriin olisi parannus aseistukseen (kahden 2.75mm konekiväärin ohella). Estama kehui että kk oli hyvä silloin kun se toimi – mutta näin kävi vain harvoin. Niinpä venäläisase vaihdettiin kevyeen Browning-konekivääriin – olihan se kevyempi mutta ainakin toimi kunnolla. "Ja olihan siinä hirviä tulinopeus."

(Modo/VLeLv Icebreakers kertoo)

Myöhemmin pankinjohtajana toiminut herra oli lentänyt Brewsteriä ja kaverin isä oli ollut mekaanikkona. Ja kaveri kertoi sellaisen tarinan, että siellä sitä oltiin ja kerran odotteli lennolta toista takaisin eikä kuulu konetta. Ja hän seisoo kentällä ja odottaa konetta. Viimein rupesi piste näkymään ja ääni vähitellen kuulumaan. Kone tuli hoippuen ja hän katsoi pysyykö kone ilmassa vai eikö pysy. Kone laskeutui pomppien ja rullas. Mekaanikko ryntää perään, hyppää siivelle ja aukaisee kuomun. Mekaanikko kertoi aukaisseensa kuomun – ja lentäjä nukkuu siinä. Lentänyt niin kauan ettei pysynyt enää hereillä. Hän tökki lentäjää olkapäähän ja komensi ”tuuhan ylös, pistän koneen kuntoon, sinun pitää lähteä kohta.” Lentäjä vastaa ”en jaksa, ei voi lentää.” ”On pakko, ei ole muita” kuului komento ja sinne lentäjä vain taas lähti. Oli ollut sellainen vaihe että ei ollut lepoa, oli joutuneet miehet lentämään jatkuvasti.

Estama: "se on kyllä totta, ei tarvitse olla kovin montaa tuntia reissussa kun väsyy. Sitä on kerta kaikkiaan kuin märkä rätti, joka paikka on hiessä. Ja kun on vyöt kaikki tiukalla. Tulee semmoinen ole ettei hommasta tule kerta kaikkiaan mitään." Kyseisen lentäjän nimeksi arveltiin Perämaata.

Valte Estama jatkaa: "Lappeenrannan kentältä, juuri tiukimpaan aikaan Vuosalmen ja Vuoksen taisteluissa, oli jatkuvasti lentoja. Koneesta ei päässyt kuin korkeintaan kuselle. Ei mitään muuta. Ruoka tuotiin siihen (koneeseen). Ammukset vain ja tankattiin ja taas matkaan. Tätä kesti kolme vuorokautta nukkumatta. Välillä kun tankattiin aina nukkumaan siihen ja mekaanikot sitten herätti kun kone oli valmis."

Valte Estama oli myös hetken WarBirds-simulaattorin ääressä, jossa ihmiset esittivät live-tilanteessa kysymyksiä. Kysymykset välitettiin Estamalle pelissä käytettävän "ääniradio"-järjestelmän kautta, ja hän vastasi puhumalla mikrofoniin. Tässä osa esitetyistä kysymyksistä:

Mitä mersuja ajoitte?
G-2:lla aloitin ja G-6:lla enemmän, mutta eniten Moranea.

Joku kysyi Mersun rajanopeudesta. Väinö Pokela aiemmin kertoi että 720 kilsaa kun hävin häntä haastattelemassa.
Normaalistihan mentiin vähän yli 500 Mersulla mutta sitten kun tiukkaa paikka tuli niin sai sen pinnassa kuuttasataa menemään. Mutta rajanopeus löytyy sitten syöksyssä. Ja kyllä minäkin Mersulla jouduin syöksyjä vetämään yli yhdeksääsataa. Se menee mittari loppuun 900:ssa niin sen jälkeen rupee flutter-ilmiöt siivissä heilumaan. Että todennäköisesti oli likellä rajanopeutta, että kohta hajoaa.

Mitä venäläiskonetta pelättiin eniten, mistä oltiin eniten huolissaan ja minkä takia.
Semmoinen aina joka tulee päältä, oli mikä tahansa. Siellä oli kaikki pahoja. Mutta tuolla itä-Karjalan puolella ohjaajat olivat semmoisia vähän aloittelevampia, mutta Kannaksella, siellä jos haetaan pahinta konetta niin minusta Yak yhdeksikkö oli kaikkein pahin. Se ainakin minut ampui alas sieltä. Eikö semmoinen ole paha joka ampuu?

Toinen kaveri täällä kysyy mihin koneeseen suhtauduitte ikään kuin huolettomimmin, venäläiskoneista?
Kyllä U-2 tiedustelukone, ei sitä tarvinnut pelätä. Ihmekone. Viispyttyinen moottori kun se räplätti niin se neljä-viis tuntia pysyi taivaalla. Ei sitä tarvinnut pelätä, ei sillä ollut edes mitään millä ampuakaan. Mutta siellä tuonne kentän päälle tulivat ja käsikranaatteja, pikku nakuja, nakkelivat koneesta alas kentälle ja ainoastaan silloin tarvitsi pelätä. Mutta jos muulloin tuli vastaan, sehän oli mukava kaveri siellä. Ei me ammuttu semmoisia. U-2. Parannettu painos siitä oli R-5. Siinä oli jo pyssyt millä ammuttiin, mutta U-2:ssa ei ollut minkäänlaista pyssyä. Eikä siinä ollut mittareitakaan mitään. Minäkin lensin semmoisella, se oli kuin ompelukoneen moottori ja jouduin lumisateessa hakemaan radiota pois sieltä sydänmaalta. Ja lumisateessa sorruttiin Venäjänmaalle, niin ei ne Venäjän pojatkaan tehnyt meille mitään kun me lennettiin siellä tuiskussa.

Missäpäin Suomea lensit?
Missäpäin Suomeako? Ei, minä lensin Karjalassa, itä-Karjalassa ja Kannaksella. Ne oli Venäjänmaata molemmat. Eihän meidän sota-aikana tarvinnut Suomessa lentää, Venäjällä vaan.

Olitteko Te saksalaisia vastassa yhtään?
Ei me vastassa oltu mutta samassa paikassa kyllä lennettiin. Siellä oli Kuhlmeyn saksalainen lentoryhmä, oli Stukat ja Focke-Wulfit. Ja nämä siellä kyllä, samaan aikaan muutaman kerran oltiin Kannaksen tappeluissa samassa matkassa. Ne oli kovia poikia ne Stukamiehet, ei suomalaisista ollut semmoisiin hommiin.

Se oli Vuosalmi kun ne (venäläiset) yritti yli sieltä, niin sanoi Stukamies sieltä että semmoista it:tä mikä oli Vuosalmi-Äyräpäässä. He on kiertänyt kaikki itärintamat ja semmoista ei ole missään muualla ollut, se oli kaikkein hirvein it missä he ovat olleet. Ja ilmassa joskus, sitä minä ihmettelin, miten saattoi mennä sekaisin kun oli määrätty…

Kerran kun oli pilvinen ilma, korkeita ukkospilviä, siellä oli ryssiä valtavasti, ainakin sata-kakssataa ryssää, 40-50 suomalaista hävittäjää ja samanverran oli saksalaisia.. Ja miten voi kuulua että radiosta koko ajan kuuluu kaikki sekaisin, samalla aaltopituudella. Sitten vasta sieltä välistä kuului kun Karhulan Joppe huusi "nyt kotiin poijat, tästä ei tule lasta eikä paskaakaan." Silloin tultiin kotiin. Sitä ihmeteltiin, miten saattaa mennä, miten voi mennä radioasemat niin sekaisin. Ne oli niin lähekkäin että jostain inversiokerroksesta nakkaa ne radioaallot takaisin. Sieltä kuului ryssät molotti toisilleen, siellä suomalaiset huusi toisilleen, sakemannit posmotti. Se oli ihan hulluna radio. Normaalisti kyllä pysyi erillään meidän aallot.

Valte Estama katseli myös WarBirds-simulaattoria. Virtuaalilentäjällä oli maalinaan P-39 Airacobra.
"Eikö ryssillä ollut näitä? No just, tonnäköisiä ne oli minustakin. Se äsköinen, tuolla alhaalla..."
Estama tunnisti simulaattorista tähtäimessä olleen sodanaikaisen vastustajansa. Varsin hyvä kehu simulaattorin tekijöille.

Eino Estama oli puolestaan katsonut kuinka simulaattorilla lennettiin Junkers 88-pommikoneella, ja todennut että kone ei lennä oikein. "Kun se lensi sillätavalla kyntämällä." Mutta simulaattorin pommittaja olikin vasta asettunut vaakalentoon, joten kun nopeus kasvoi matkalentonopeuteen asettui konekin kyntävään asentoon. Ja lensi sitten oikean näköisesti.

Valte Estama kommentoi vierailuaan jälkikäteen:
Minä jokseenkin yllätyin, ihmettelin että mitä hommaa se tämä on kun en ollut kuullutkaan siitä. Siinä oli ihan todentuntua, ihan oikeat koneet ja Mustangit, kun katselin että mitä siellä menee. Kyllä siellä muuta todentuntua oli mutta perstuntumaa ei ole.

Tällä sivulla on Eino ja Valtemar Estaman vierailussa käytyjen keskustelujen lomassa kuultujen tarinoiden yhteenveto, joka on kirjoitettu muistiinpanojen ja keskinäisten muistikuvien vertaamisen pohjalta. VLeLv Icebreakersin jäsenet ja Oululaiset virtuaalilentäjät tapasivat Eino ja Valtemar Estaman Oulussa tammikuussa 2001. © VirtuaaliLentoLaivue Icebreakers 2001.

Artikkelin materiaalia ovat kirjoittaneet Markus "Modo" Aalto, Risto "Korva" Korva, Pekka "Neck" Koski ja Olli "Ok" Korhonen, VirtuaaliLentoLaivue Icebreakers. Puhtaaksikirjoitus Jukka "Grendel" Kauppinen, VirtuaaliLentoLaivue Icebreakers.