Pikahakemisto:
[ Lapsuus Malmin lentokentän vieressä - Zeppeliinikin kävi | Lentokoulutus Joroisten kurssien ja sotaohjaajakurssin kautta | Opetettiinko laivueessa? | Morane ja sen aseet, tähtäinongelmia ja ilma-ampumisen taidosta | Kullervo Lahtela esimiehenä ja "pahin munaus mitä olen tehnyt" | Hemmo Leinon pudotuksista ja pudotusten totuudenmukaisuudesta | HEMMO LEINON ILMATAISTELUT | Hemmo ja viisi I-15 bisiä linjojen takana | Moranen varustelu ja aseet - hyvin viritetty kone | Hemmon lentämistä konetyypeistä | Tykkimersu ja kohtaaminen Lightningien kanssa | Tunnistusoppaan tutkimista | Tiedustelu ja Stella Polaris | Saksassa Mersuja hakemassa | Ensikosketus viholliskoneeseen | Elämää korpitukikohdassa | Lentäjän taidot ja valmistautuminen, täydennysmiehiä laivueeseen | Pudotustilastoista ja niiden paikkansapitävyydestä | Venäläisten lentokoneaseista | MiGit, Jakit, Airacobrat ja muut naapurin koneet | R-5:n pudotus, kahinoita Jak-9:en kanssa | "Ryssän koneita olen vaan rikkonut" | Venäläisten tapaamisia | G-voimien vaikutus ja koneiden merkinnät | Bulldogista Mersuun | Valikoituja otteita Hemmo Leinon ilmailuhistoriasta | Saatesanat]

Haastattelimme menestyksekästä hävittäjä-ässää ja sotien jälkeen ansiokkaan ja pitkän lentäjäuran suorittanutta lentokapteeni Hemmo Leinoa Helsingissä 08.05.2002. Alkuun Fokker D.XXI ja Morane Saulnier 406 -koneilla lentänyt siirtyi 1943 LeLv 34:ään Me 109 -ohjaajaksi ja jatkoi sittemmin sekä lentokapteenin että liikemiehen uralla. Leino siirtyi monikymmenvuotisen aktiivisen työelämän jälkeen ansaitulle eläkkeelle vuoden 2003 alussa, 82 vuoden iässä.

Leino tarkisti ja hyväksyi haastattelun tekstin alkuvuodesta 2003.

Haastattelu: Timo "Kossu" Niiranen, Matti "My" Yrjölä sekä Jukka O. Kauppinen "Grendel".
Nauhoitus: Jukka O. Kauppinen
Oikoluku: Jukka O. Kauppinen
Haastattelunauhojen purku:
Osa 1: Jarmo Paimen
Osa 2: Pasi "Jannu" Kajo
Osa 3: Ari Simolin

Hemmo Leinon ilmataistelut -tutkimus: ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust
Valikoituja otteita Hemmo Leinon ilmailuhistoriasta: Kyösti Partonen

Hemmo Leino internetissä - Google-haku.
Viittaukset Hemmo Leinoon muissa artikkeleissa Virtuaalilentäjät ry:n sivuilla - mm. vierailu Ilmailuharrastepäivillä 2001, OverDose tv-ohjelma yms.
Hemmo Leino televisiossa.

Kyösti Karhila ja Hemmo Leino signeeraavat Gripenbergin Messerschmitt-tauluja Ilmailumuseolla.

 

Uranne alkuvaihe, ennen ohjaajakurssi yhtä? Kuinka Te menitte ilmavoimiin..

Ne on kyllä tässä kirjassa. Minä olen joutunut kirjoittamaan niistä taustoista niin paljon, että melkein ehdottaisin että sieltä kopsittaisiin yks yhteen (naureksii)..
Siinä ne on! Samanlaista tarinaa siitä syntyy jos minä rupean kertomaan, se vaan ettei kaikkea muistakaan. Mutta kun niitä on kertaalleen kirjoihin pantu, niin silloin ne on jääneet sinne ja niitä on tarkastettukin niin paljon, että niiden pitäisi olla aika totuudenmukaisia.

Mainitaanko siellä myös, että miten teille syntyi mielenkiinto ilmailuun, lentokoneisiin ja valinta lähteä ilmavoimiin?
Olen syntynyt ja asunut Tapanilassa, joka on ihan siinä Malmin kentän kupeessa, aina siihen saakka kunnes menin armeijaan. Kun ilmailuinnostus iski niin oli mahdollisuus juosta aina koulun jälkeen Malmin kentälle katsomaan lentokoneita ja mitä siellä tapahtuu. Joo, siellä melkein tuli elettyä niin paljon kuin vaan ehti, kentän laidassa! Vähitellen pääsi kentän puolellekin, ja kun se innostus kerran iski niin ei se siitä mihinkään ainakaan heikentynyt. Kyllä se vaan vahvistui aina kun näki uusia koneita ja mitä ne teki. Siinä mielessä mulla oli oikein hyvä paikka seurata, vaikka Malmin kenttä rakennettiin vasta 1938. Sitä ennen ei ollut oikein paljon mitään.

Zeppeliinikin kävi kerran. Sitten oli saksalaiset siellä Tuomarinkylän pellolla niillä Bückereilla ja purjekoneilla. Nehän näytti mitä Saksassa tehdään. Se oli kyllä tasokasta. Sitten oli ilmailunäyttely, oliko se nyt -37 vai -38... 1938 tais olla. Siinä oli saksalaiset pääasiassa - oli siellä vähän muitakin. Sehän oli hieno homma. Se oli näyttelynä hyvä ja näytti kyllä miten pitkälle oli ilmailu kehitetty siinä vaiheessa. Hyviä koneita ja oli hauska katsella niitä. Se näyttely ja sen atmosfääri antoi hengen ja sisällön meikäläisen haaveille ja ilmailuajattelulle.
 

Kun menitte Sotaohjaajakurssille, millainen mielestänne oli siellä koulutus ja henki?

Minähän olin ensin 1939 kesällä, Joroisissa Suomen Ilmapuolustusliiton kursseilla, joilla lennettiin 35 tuntia pohjakoulutusta Smolikilla. Siitä sitten automaattisesti joutui ilmavoimiin. Joroinen oli, niin kuin kirjoissa sanotaan, sellainen kuin kerrottiin ja sotaohjaajakurssi ykkönen oli semmoinen kuin on kerrottu (nauraa).. Luulisin että kaikkein vähimmällä päästään, kun luette mitä niistä kursseista sanotaan. Niistä tapahtumista voi omalla tyylillään kertoa jokainen.

Lensitte koulutusaikana Smolikilla. Mitä muita tyyppejä tuli koulutuksen aikana?
Tuolloin ei meillä ollut muita kuin Smolikkeja. Ihan kurssin viimeisessä vaiheessa Joroisissa saatiin Viima-1 ja sillä lennettiin jonkun verran. En muista minkä verran, mutta hyvin vähän. Muuten se oli vain Smolikki. Sitten Kauhavallahan tuli Sääski ja sillä sitten lensin aika paljon noita tähtäreitä. Tuiskulla ja Jupiter Aerolla. Mitä niitä nyt sitten vielä oli, Klemmiä ja jopa Piper Cup, semmonenkin meillä oli.
Oliko Piper luovutettuja siviilikoneita?
Oli. Sama mikä kulkee Taylor Cupin nimellä. Samanlainen kapine.
Ylätasot ja kannuspyörä?
Niin, hyvin yksinkertainen kapine. Kyllähän ne lensi sodan jälkeen vielä aika paljon. Se oli pienin kone ja halvin lentää! Meillä oli Mottia (Tiger Moth), erilaisia Motteja siellä Kauhavalla. Ja mitäs siellä vielä oli... Ei oikein paljon muuta ollut, mutta kyllä sitä niilläkin lennettiin. Meillähän oli sitten satakunta tuntia, kun lähdettiin Kauhavalta. Välirauhan aikana, kun mä lähdin välillä armeijasta kouluun, Akateeminen Ilmasuojeluyhdistys järjesti Tuisku-kurssin, jossa lennettiin Tuiskulla 15 tuntia. Mun mielestä koulutus oli hyvä! Opettajat olivat hyviä enkä mä osaa siitä oikein paljon muuta sanoa! Eikä oppilaatkaan niin kovin huonoja olleet, koska ei meistä enää kurssin aikana potkittu ketään poiskaan.
Kouluttajienkin muistelmissa oli, että Sotaohjaaja kurssi ykkönen oli paras, koska teillä oli kaikilla aiempaa kokemusta ja lentokurssitusta..
Joo kaikilla oli. Suurinpiirein sama mitä oli Joroisissa. Karhumäellä ollut jotkut. Ja muutama oli ollut armeijassa jo jonkun aikaa ja lähtenyt pois tai potkittu pois, mutta tuli kuitenkin meidän kurssille.
 

Koulutuksesta edelleen. Karhilan (Kyösti Karhila) kanssa jutellessa hän toi esille sellaisen yksityiskohdan, että kun hän oli mennyt laivueeseen, niin siellä oli suhteellisen harvassa sellaiset vanhemmat lentäjät, jotka opettivat nuorempia.
Ei sitä juuri harrastettu. Ajatteliko jokainen, että mikä minä olen toista opettamaan. Vai oliko sitä, että opetelkoot itse! Illu Juutilainen (Ilmari Juutilainen) oli sellainen, joka kyllä mielellään opetti ja kertoi. Hän oli siihen melkoinen poikkeus. En mä muista, että kukaan olisi oikein tullut neuvomaan. Eipähän monellakaan ollut oikeastaan kokemustakaan, että olisi noista sotahommista voinut paljon neuvoa. Ne jotka talvisodassa olivat, niin kyllähän he tietysti kertoivat jos kysyi, mutta Visapää (toim. huom. vaihtanut nimensä, aiemmin käytti nimeä Jorma Backberg, Suomen Lentomerkki nro. 326, myönnetty 17.02.1934) kertoi kyllä tarinoita. Niitä oli hauska kuunnella, mutta en tiedä oliko niillä merkitystä noin oppimisen kannalta. Yleensä sanottiin, että ne on noita Visapään juttuja (naurua). Hyvä pilottihan Visapääkin oli, ei siinä mitään. Oli erilaisia tyylejä! Opettajat opettivat tietysti sen minkä osasivat. Mutta noissa laivueissa on, niin eihän sitä tiedä kuka kuuluu eteen ja jotain tietää.

Sitten käytännössä vaan lennetään siellä?
No siellä niin. Opetusohjelmat kun on kerran jo lennetty. Olihan niitä laivueissakin.. Lennettiin alkuun kaikenlaista harjoituslentoa ja kun ne oli lennetty, niin sitten katsottiin että totta kai se osaa sen siinä kuin minäkin. Vaikea se on mennä toiselle tyrkyttämään tietojaan, paitsi jos tulee kysymään.
Tyypit opeteltiin lähinnä ilmeisesti, että konetyyppi kuin konetyyppi, käytiin läpi että mikä on mikä?
Nekin oli aika lyhyitä, tyyppikoulutuksia.
Miten esimerkiksi siinä vaiheessa kun siirryitte Fokkerista Moraneen. Millainen koulutus oli siinä vaiheessa, oliko tyyppikoulutusta?
Oli siinä. Me jouduttiin menemään Hirvakseen, missä (laivue) 28 lensi Moraneilla (MS 406). Siellä opeteltiin niillä, semmoinen muutaman tunnin kurssi ja sitten jatkettiin. Kun tultiin takaisin Tiiksjärvelle, niin siellä jatkettiin opettelemista omin voimin. Mutta ei siinä paljon opettelemista ollut! Lentokoneita ne oli nekin ja niillä oli omat kujeensa, mutta ne kun kerrottiin tai opetettiin niin ne lensivät yleensä ihan niin kuin kaikki muutkin koneet.
 

Miltä Morane (toim. huom. Morane-Saulnier 406, ranskalainen hävittäjä) tuntui Fokkerin jälkeen ja yleensä lentokoneena?
Sehän oli hiton hyvä. Se oli notkea kone eikä siinä muuta vikaa ollut kuin se surkea pieni moottori! Eikä sillä paljoa noustu, kiireessä. Se oli huono puoli siinä. Ja aseita ois saanut olla tietysti vähän enemmän. Rottapyssyt oli niin surkean pienet ja niissä oli vähän panoksia, ettei niistä paljon iloa ollu. Mutta se Berezina, raskas konekivääri, oli hyvä. Siitä valitettiin ettei se oikein tahtonut toimia, mutta kyllä se minulla pelas aina! En minä koskaan halunnut moittia sitä.
Tykistähän valittivat, että Hispanon tykissä olisi ollut ongelmia?
Ei se, meillähän oli vain se Berezina. 12,7 millinen.
Berezinistäkin kerrottiin, että siinä olisi mekaanisia ongelmia, ettei ase kestänyt. Mutta silloin kun se ase kesti, niin se oli kyllä pirun hyvä ase?
Siinä oli kai suurin virhe siinä, että meidän omat insinöörit rupes repostelemaan aseitten kanssa. Siinä oli kai muistaakseni jonkinlainen pakkosyöttösysteemi, joka otettiin pois siitä. Oliko se nyt juuri se, mikä vaikutti siihen vai... Joka tapauksessa sen aseistuksessa tehtiin modifikaatioita ja sieltä tuppas tulemaan sitten vikoja. Mutta en mä tiedä.. Kyllä se pelas siinä minun mielestä. Niin kuin yleensä. Olihan kaikessa aina jotain omaa vikaa. Minä en oikein kärsinyt niistä asevioista, mutta tähtäimissä oli parikin semmosta tilannetta, että ne sotki koko sodankäynnin. Se oli jo Mersuaikoina, kun jouduttiin Myllylän kanssa Lavansaaren nurkilla kahden, mitä ne nyt oli, oliko ne Laggia vai Yakkia, muista kumpia mutta Yakkia tais olla... Niin, sieltä ne tuli saaren toiselta puolelta. Myllylä ajoi minun edelläni ja kävi yhden kimppuun. Se sai tietysti toisen peräänsä ja minä yritin sitten mennä sen perään. Jouduin painamaan sauvasta - ja tähtäin nousi pois kokonaan siitä hahlosta. Se oli siinä mun sylissäni! Ja Myllylä huutaa, että ammu se pois sieltä, ammu se pois sieltä! Täyty vaan sanoa, että millä mää ammun kun tähtäin on sylissä! En tiedä kuinka siinä sitten kävi. Se toinen, sehän putos kyllä, sen minä näin kun Myllylä ampui. Mutta kun näytti siltä kuin se toinenkin ois pudonnut. Minähän yritin sitten ampua vaan siinä mistä suihku meni mutta ei siitä tahdo mitään tulla! Mutta joskus kun käy hyvä tuuri, niin osuuhan se. Mutta tämmöstä oli. Ja toisen kerran, kun Pekuri ammuttiin alas, niin siinäkin jouduin pimeellä tähtäimellä ampumaan. Ei siinä oikein mitään saa aikaan.

Valo oli kärähtänyt?
Joo. Jotkut kyllä oli sitä mieltä, että kyllä niillä valojuovilla pitäisi osua mutta en minä uskonut osuvani niillä. Se on sentään.. Tähtäin sanoo mistä kohtaa osuu. Valojuovallahan on aina oma ratansa! Ja ennen kuin näkee mistä se osuu, niin se on jo sitten toisessa kohtaa!
Että ei Teidän mielestä pysty valojuovilla ampumaan?
En tiedä mutta en mä rupea toisten kanssa kinaamaan! Minun mielestä ei onnistu kyllä tuo valojuovilla ampuminen. Pommariin voi! Voi mennä oikein lähelle ja sitten, onhan se iso möhkäle.
Varsinkin jos ennakkopisteeseen yrittää ampua.
Joo. Kyllä hiton vaikea! Sen kun arvaamalla aloitat ja sitten jos tilanne vähänkin muuttuu, niin se suihkuhan on ihan muualla! Ne jotka puhuu, että he ampuu valojuovilla koneita alas, niin melkein sanon että taisit olla nähny unta, puhunut ohi suun.

Puhuitteko te siitä jo sodan aikana vai jälkikäteen (valojuovista)?
Kyllä minä sanoin, etten minä ainakaan ole ampunut koneita alas valojuovien mukaan! En minä pysty siihen. Jos joku pystyy niin on parempi! En minä. Joku kehas, että hän on ampunut valojuovilla. Mutta vähän ihmettelen!
Siinä on aikamoinen patruunakulutus, jos aloittaa jostakin ampumisen ja rupeaa sen jälkeen seuraamaan sitä suihkua...
Joo ja kun se menee eri suuntaan! Suihku menee tuonne ja kohde menee tonne! Tuos se sitten sinne, ennakkokin vielä pitäisi ottaa! Ei siitä mitään tule!
Ehkä sitten maamaaliin ampuessa..
No maamaaliin, no mikä siinä on, se pysyy paikallaan!

Tästä tuli sellainen kysymys mieleen, että kun te ammuitte, niin muistatteko mistä kulmasta yleensä, mistä ammuitte maalia?
Se riippui koneesta. IL-2:ta ammuttiin kyljestä, se ei oikein mistään muualta pudonnut. Tommonen kuin IL-2:nen, joka oli hyvin panssaroitu, niin sitä oli turha ampua takaapäin. Ei siitä mitään saanut aikaseksi. Mutta hävittäjäthän oli vaan sitä, että kun otti ennakon sitten vaan.. Nehän oli haavoittuvia vähän joka suunnasta. Ja pommarit sitten. Niissähän oli arkoja kohtia paljon. Vaikken minä ole pommareita päässyt paljon ampumaan! Minä en voi oikein paljoa niistä puhua. Bostonia kyllä ammuttiin ja saihan niistä kyllä kokemusta sen verran. Tietää miten käy jos menee kovin lähelle taakse, niin saat romut silmillesi. Sitä pitää sitten varoa toisella kertaa.
 

Hemmo Leino ja yhdysvaltalainen ilmailukirjailija komentajakapteeni Robert "Bob" Shaw.

Meinasin että kun mä vain saan pois tuon Lagg-3:n, niin sittenhän tässä juhlat alkaa! Ja minä menin sen taakse - tän Laggin taakse - ja no, se veti siitä heti pois! Ja minä aattelin, että hätyytän sen vähän kauemmaksi ainakin. Se painoi sinne Lavansaareen päin ja minä menin jonkun matkaa sen perässä. En ruvennut edes ampumaan sitä. Aattelin, että kun Lavansaari oli tuolla ja ne pommarit lensi itään, niin minä lähdin sitten niitten perään uudestaan - enkä löytänyt niitä mistään! Omasta mielestä siinä ei ollut kuin muutama sekunti aikaa, mutta ne hävis niin mun silmistäni, että minä en tiedä mihkä ne oikein hävis! Minä ajoin niitä takaa sitten, kun mä tiesin että ne menee sinne Kannaksen kentille. Ajoin siihen samaan suuntaan Seiskarin ohi ja jossain sitten menin alas meren pintaan ja siitä sitten taas ylös... Ajattelin, jostain niiden täytyy löytyä! 10 konetta sentään yhdessä nipussa niin kyllä sen pitäs näkyä!

SItten tuli jo pilviäkin. Ei paljoa, niitä kertyi taivaalle. Jostain ammuttiin, kun mereen tuli, tuli niin kuin piiskaniskuja. Mutta en mä nähnyt mitään. Missä hitossa ne saattoi olla! Lopulta tultiin Kronstadtiin ja silloin mä näin, että yläpuolellani kulkee koko 10 koneen lautta.. Ovat tulossa Kronstadtin päälle. Mutta sitten ne tietysti näkivät maastakin kun mä olin siellä niiden takana, alkoi niin pirullinen it-tuli ettei mulla ollut mitään tekemistä siinä. Hyvä kun jollakin tavalla pääsin siitä pintaan ja Suulajärvelle. Se oli niitä pahimpia munauksia mitä minä oon tehnyt, mistä minä olen yöuneni monta kertaa menettänyt ja jopa itkua vääntänyt!

Semmonen tilanne sentään, 10 konetta - pommareita - jotka aina on haluttua palaa, niin kerta kaikkiaan tunaroin! Mutta ei sille mitään voinut. En nähnyt vaikka kuinka olisin tuijottanut ja mihinkä suuntaan tahansa! Mutta ovelasti ne kyllä siitä olivat lähteneet. Silloin oli Lahtela vetämässä mutta en mä saanut edes sanaa, että täällähän ne on -Peninsaaren päällä, tulkaa tänne! Ja uskon, että me oltais äkkiä tehty selvää siitä lautasta!

Radio-ongelmat taisivat olla aika yleisiä?
Joo, mulla oli aika usein! Aika usein, vaikka ne FuGit olivat muuten hyviä!
Kun lukee kirjallisuutta, niin aika monesti oli ongelmia radioiden kanssa.
Niin, niitä oli paljon - kautta linjan. Mutta vähemmän loppujen lopuksi oli Mersuissa. Ne oli niin hyviä radioita. Mutta.. ihan ratkaisevassa paikassa niin ei pelannut. Se oli huono homma.

Millainen Lahtela oli ihmisenä ja esimiehenä Teidän mielestänne? Mukava. Mukava oli. Ei meillä ollut koskaan mitään, ei hän edes rähjännyt, vaikka olin epäsotilaallinen (vitsi), niin kuin moni muukin. Sehän ei ollut tietenkään monen esimiehen mieleen, että ei ollut sotilaallisuudesta tietoakaan. Mutta jotkut otti sen vakavammin, ei Lahtela.
Pääasia että teki hommansa?
Joo! Tuntui siltä. Ja samahan se oli Puhakkakin, vaikka hän mellasti joskus pahastikin, niin kyllä hän kumminkin oli reilu sitten. Varsinkin sitten kun tehtiin noita sotahommia, kyllä hän aina arvosti. Me jouduttiin aika paljon hänen kanssaan rähinöimään yhdessä. Kyllä hän muisti aina kiittää, jos näytti siltä, että homma hoidettiin mukavasti. Mutta kyllä joskus muistikin semmoset asiat, että mä en oikein ymmärtänyt niitä aina. Lippulaivue-kirjassa hän on kertonutkin sen, kun minä ammuin sen Bostonin Kiuskeriin, niin Puhakka tuli lomalta kun me istuttiin sen kahinan jälkeen siinä kentän laidassa. Puhakka sitten kysyi, siinä oli Luukkanen muun muassa, että "no mitäs täällä on tapahtunut?" No, Luukkanen että joo, 'Hemmo ampui yhden Bostonin.' "Ai" sanoi Puhakka ja tuli kysymään, "no, meniks paljo paukkuja?" Mä sanoin, että menihän siihen yli puolet. "Yli puolet yhteen Bostoniin!?" Mun mielestä se oli vähän turha huomautus...

Onko Teillä muita yhteisiä taistelukokemuksia Lahtelan kanssa?
No, Lahtela oli niin pitkän aikaa Helsingissä ja mä olin täällä Helsingissä, vain kuukauden. Olin Lahtelan lentueessa täällä Helsingissä, mutta ei siinä tapahtunut oikeastaan mitään! Ei me saatu mitään aikaiseksi täällä ollessamme. Sitten hän siirtyi muistaakseni takaisin Laivue 32:n komentajaksi. Hänhän oli Utissa silloin kun mä tulin laivueeseen. En muista, on niin huonosti suunnitettu lentopäiväkirja, kun siinä ei ole mitään merkintöjä siitä, että kenen kanssa oltiin eikä oikein mistään ole muistikuviakaan, että keitä oli mukana. Se olisi suuri apu kun olisi se lentopäiväkirja ja jotain merkintöjä siitä keitä otti osaa. Ei ole helppoa jälkeenpäin muistella koko tapausta, keitä siinä olikaan! Nyt ei sitten tiedä keneltä edes kyselee jos haluaisi tietää jotain jostain tapauksesta.
 

(Ilmailuhistorioitsija) C.F.Geust on tutkinut venäläisiä lähteitä. Näissä on tullut melkoisia muutoksia. Konetyyppitilastoissa ja lukumäärissä. Mutta.. Nämä (ilmavoittotilastoon merkityt pudotukset) on viralliset. Ei niitä mihinkään voi enää muuttaa, vaikka sieltä tulis minkälaista (uutta informaatiota).

Kuinka totuudenmukaiset venäläisten arkistot lienevät?
Kyllä niiden täytyy pitää paikkansa, koska siellä on uhrien nimetkin, tieto mistä unitista he ovat tulleet ja mihin kuuluneet. Aika tarkkaa tietoa! Se on paljon luotettavampaa minun mielestäni kuin meikäläisten tarinat. Niin aivan, se just että "ammuin...ammuin...ammuin ja se putos!" - se ei ole yhtä varmaa kuin se, että vihollinen ilmoittaa, että me menetettiin se ja se.
Lueskelin joskus venäläisten taistelukertomuksia ja historiankirjoja, joita on kirjoitettu 70-luvulla, 80-luvulla... Näistä eri laivueiden historioista ja muista. Ja niissä on kyllä, aikalailla sanoisinko alimitoitettuja omat tappiot, kun ne eivät olet perustuneet myöskään näihin oikeisiin tilastoihin.
Joo ei... Se on inhimillistä! Mä ymmärrän niitä kamalan hyvin! Että tämmöstä tulee! Ne on oppinu sen omiin tuloksiinsa nähden ja sitten häpeilee vähän omia tappioitaan. Ja se oli heille melkoisena rasituksena sota-aikana esimiehillekin, jos meni huonosti, niin sieltä saattoi saada kuulan päähänsä!
Tai joutui pahempaan paikkaan.
Joo, menetti aika paljon asemastaan.
IL-2:n ampujaksi vaikka.

Kattelin Geustin raporttia, minkä hän minulle antoi (raportti ohessa), niistä meikäläisen hommista, niin niistä on minun mielestäni aika paljon apua kun rupeaa muistelemaan ja tutkimaan onko joku toinen mahdollisesti ilmoittautunut pudotuksen omistajaksi. Mistäs mulla nyt sitten on kirjattu muistiin. Tässä on nämä, mitkä hän keräsi Moskovasta. Tässä on ensin se vaihe, kun ensimmäiset pari kahinaa oli FR:llä Tiiksjärvellä. Sitten oli Morane tuo seuraava... Ja tuosta lähtien se on sitten jo Mersua. Mutta tässä on nyt kaikki nämä (kahinat), varsinkin ne missä jotain saatiin aikaan. Hän on nämä katsonut eikä löydä muita missä minä olisin noita pahojani tehnyt. Mutta nämä on nyt semmoisia, että mun täytyy vielä yrittää löytää lopullista totuutta Sota-arkistosta. Mutta Tiiksjärven kohdalla on hyvin huono löytää mitään! Kaikki paperit poltettiin -44, kun lähtivät Tiiksjärveltä pois.
 

Tutkimustyön ja listan tehnyt: Carl-Fredrik Geust
Päiväys: 25.2.2002

Sota-arkistossakaan ei ole siltä ajalta sitten mitään autenttista, vain tarkoitusta palvelevia seikkailukertomuksia. Se päättyy -42 keväällä. Sen jälkeen ei ole mitään. Se on suuri vahinko, mä en saa lopullista selvyyttä mutta tässä on kyllä siinä mielessä selviä tapauksia, että mä olen yrittänyt löytää jonkun joka oli mukana esimerkiksi tuolla Jelijärven depin (=venäläinen varikko) hävityksessä. Siellä oli semmonen tilanne, että Matti Tainio veti sitä lentuetta. Meillä oli kuusi konetta. Kun tultiin Jelijärvelle hän sanoi, että Kalima ja Leino jää sitten tuonne neljään tuhanteen kattomaan mitä tapahtuu. Muut neljä lähti sitten alas, kun siellä rupes jotain liikkumaan jäällä. Ne hyökkäs sinne järvelle, mutta sinne meni myöskin Kalima. Ne kaikki meni niiden oletettujen koneiden kimppuun mitkä jäällä liikkuivat. Yksi yritti siitä lähteä lentoon ja sen joku ampui jo starttiin. Sen minä näin sieltä, mutta samaan aikaan minä näin kun viisi I-15 bisiä lentää kauniissa muodostelmassa kohti Sekeheä, Jelijärven ohi.
No, enhän minäkään sitten enää jäänyt sinne ylös, minä lähdin niiden koneiden kimppuun. Mulla oli kovasti tietysti ylinopeutta kun mä tulin sieltä ylhäältä ja ne lensi melkein pitkin pintaa. Niin en tahtonut saada millään vauhtia pois, ja hätäpäissäni siinä ammuin kuitenkin. Kerkisin ampua kahtakin konetta, siinä kun ne lensi melkein siipi siivessä kiinni, ihan paraatilentoa! En mä nähny mitä niille sitten tapahtui. Mä lensin ohitse, mutta siinä ei tapahtunut mitään. Neljä konetta lensi siinä edelleen muodostelmassa kun mä tulin siihen uudestaan. Sitten minä jatkoin ampumista ja ihmettelin kamalasti tietysti, kun mä menen konetta kohti ampumaan niin molemmilla puolella on kone ja eivät ole tietääkseenkään että kaveria ammutaan!
Sitten mä kyllä aattelin, että tämä on joku harjoituslento. Nämä eivät ole kyllä oikein sotapoikia! Ja ei mulla sitten ollut aikaa... Siinä lopussa sit oltiin tultu jo aika pitkälle! Me lennettiin radan yli, sen mä huomasin että me mentiin jo Muurmannin radan ylitte. En mä siitä vielä huolestunut, mutta sitten kun mä parasta aikaa ammuin siinä yhtä konetta niin mä huomasin Sekehen piiput, ne tehtaan piiput on siinä edessä. Ja kenttä on tietysti sitten ihan siinä niitten takana! Ja sitten tuli pelko päälle! Mä aattelin, että mä olen yksin täällä syvällä Venäjällä ja nyt tuolta tulee kohta kyllä tavaraa kovasti kimppuun ja kovasti. Ja minä lähdin kohti kotia. Kukaan muu ei niitä kuitenkaan ampunut, kun minä niitä viittä konetta. Nyt Geust on keränny tämmöstä tietoa, josta toivoisin lisävahvistusta.

Onko ne pudonneet, vai?
Joo, siellä oli tämmönen viiden koneen lentue, josta meni kolme konetta, nämä kaverit putos siitä.
(tarkistellaan Geustin tekemää tutkimusta kyseisestä taistelusta)

Ja tuoko merkitsee, että se on virallisesti merkitty?
Tämä on siinä mielessä.. Kaksihan hyväksyi meidän esikunta jo. Millä konsteilla ne sitten tiesivätkään tarkistaa. Ne vaan ilmoitti meille lentueeseen tai laivueeseen, että kaksi konetta on hyväksytty. Mutta en minä tiedä millä ne on ne hyväksyneet.
Joku löytänyt hylyn tai maavoimien kaveri nähnyt, että on pudotus? Tai hylky löytynyt tai jotain?
Jotain, mitä lie, mutta kun ne on syvällä Venäjällä! En mä tiedä millä ne sai tietoa siitä, mutta tämä nyt kumminkin todistaa, että kaikki kolme oli pudonnut. Mutta ne oli kai oppilaita ilmeisesti kaikki, koska nämä ovat nuorempia kersantteja. Täytyi olla. Mutta niinhän ne lensikin kuin oppilaat! Ei siinä ollut mitään järkeä, tuommosista... Olisihan siinä voinut nyt jotain tehdä!
Siinä on ollut kouluttajalla selittämistä, kun se on laskeutunut, että missä ne oppilaat ovat.
Mä luulen että siinä on käynyt huonosti. Yksi oppilas takaisin neljästä. Ilmeisesti hän (opettaja) ja sitten yksi oppilas. Mutta tämmöstä täältä nyt sitten löytyi. Mutta kun ei tähän saa, ei millään suomalaista vahvistusta. Ei ole papereita, kaikki on mennyttä! Kaikki ovat kuolleet!
Mietin jotta radiotiedustelukomppanioiden puolelta voisi löytyä?
Tuskin löytyy.
Geust nyt kumminkin sieltä Venäjän puolelta ottaa niin paljon selvää kuin saa. Silloin jos se on niin, että siinä ei ole muita lentänyt kuin se yksi viiden koneen porukka, niin silloin se on varmaa: ne on kaikki meikäläisen jäljiltä. Niin rumaa kuin se olikin niitä ampuakin, niitä poikia. Ja eihän tietenkään, ei semmonen tule mieleenkään siinä tilanteessa, että osaako toinen vai eikö osaa. Mutta näytti siltä, ettei siitä hommasta kyllä niitten kohdalla tullut mitään. Mä oisin ehkä ampunut ne kaikki alas, jossen mä olisi itse pelästynyt! Se oli sitten minun möhläykseni, mutta siinä tulee paniikki kun yhtäkkiä huomaa että on yksin kaukana selustassa.
 

Mainitsitte aiemmin, että Moranessa oli pienet lippaat. Miten tässä, kun siinä oli jo kolme konetta mennyt alas, niin miten...
Berezinassa on (ammuksia)! Kyllä niitä riitti, jos osasi tuhlata tilanteen mukaan. Mutta ne pienet konekiväärit, nehän on ihan leikkikaluja. Eikä ole kuin pienet, pienet lippaat. Nehän meni yhdellä hurauksella!

Oliko Moranessa yksi vai kaksi liipaisinta?
Yksi oli. Ne oli niin erilaisia koneissa! Mun oma kone oli sellainen, tai mä itse siihen laitoin, se oli sähköinen! Oli sähköinen potkurikin, kun muuten Moranessa oli pneumaattinen.
Teillä oli se Escher Wyss-potkuri, sveitsiläinen potkuri?
Joo
Sittenhän se oli oikein hyvin viritetty Morane.
Te tunnette?

Kun mä olen lukenut siitä Escher Wyss-potkurista. Mitäs siinä oli vielä, oliko siinä vielä sähkölaukaisu Bereziniin?
Ei tässä koneessa, MS-319, MS:n kk:t pelas vetoliipaisimesta, joka oli sauvassa. Omassani koneessani olin muuttanut ne, kun oli sähköinen systeemi, niin että saan peukalolla painettua. Mitenkä se oli, miten ne siipiaseet tuli mukaan? Olikos niissä eri liipasin...nyt mä en oikein muista.
Mä en ole ihan varma, mutta jos mä muistan oikein, niin siinä oli valitsimet ja samat liipasimet..
Niin mä aattelin, mutta missä se valitsin oli? Enpä muista. Berezinan liipasimen mä muistan! Se oli pitkä näissä pneumaattisissa vehkeissä. Mutta mulla oli sähkönen ja mä muutin sen. Se oli aluksi pantu sinne kaulan varteen. Minä siirsin sen niin, että siihen pääsi peukalolla painamaan! Se oli jo paljon luonnollisempaa! Mä en muista, mä en saa mieleen nyt miten ne konekiväärit tuli mukaan. Mutta kyllä se saattoi olla, että oli valitsija. Täytyy olla! Koska en mä muista muuta kuin yhden liipasimen.
Kun Moranen rottapyssyistä oli ammukset loppu ammuitteko yhdellä konekiväärillä yksi kerrallaan?
Joo. Mutta se oli aika tehokas tuo Berezin! Meillä oli aika paljon panoksia siihen. Sillä melkein sai, kyllä siinä olisi panoksetkin riittäneet, että mä oisin varmasti ne kaikki viis (nauraa) saanut pudotettua, jos olisin osannut. Mutta se oli sen verran outoa. Tämä oli vielä ensimmäisiä kahinoita. En mä olisi enää semmoisia möhläyksiä varmaan tehnyt tuolla loppukahinoissa. Alussa oli vähän, kun oltiin niin kaukana toisella puolella. Tuli vissiin pelko päälle! En mä oikein muuta selitystä...
Suhteellisen kaukana ulkomailla kuitenkin!
Joo (nauraa).
 

Lentämistänne lentokonetyypeistä.. Teillä oli nämä harjoitustyypit, sitten Fokkeri, Morane ja Mersu varsinaisina taistelukoneina. Onko näistä ollut jokin aivan erityisen mieluinen?

Uusi tyyppi oli onneksi aina parempi kuin se vanha tyyppi. Kyllä sitä heti huomasi, että kyllä tässä nyt varmasti paremmin pärjää. Mutta kaikissahan niissä oli omat etunsa. Ei Fokkerikaan (FR, hollantilaisvalmisteinen Fokker D.XXI) mikään huono ollut! Se oli hidas vaan ja ryssä sai parempia koneita, niin ei siellä sitten enää oikein Fokkerilla pärjännyt. Hyvä oli, että sinne tuotiin Brewsteri (amerikkalaisvalmisteinen Brewster B-239). Mutta se FR kesti paljon. Siellähän oli FR:ssä 140 reikää ja siitä huolimatta kone tuli vielä kotiin.
Kenen kone oli?
Kalimalla (Martti Kalima, lentomerkki nro. 549/303) ja Nuorolalla oli molemmilla noin 130-140 reikää. Olihan ne seulana mutta kumminkin ne kummasti tuli kotiin. Se oli hyvä puoli siinä. Ja siinä heikkoutena oli, kun ei ollut kuin neljä konekivääriä, 7,6:tta,niin ei ne ihmeen hyviä ollut. Mutta kyllä sekin kun osui niin... No ensimmäisenhän mä niillä sain alas, niillä neljällä kookoolla. Se HC:n mikä putos. Se oli semmonen robusti (kestävä) kone se Fokkeri. Tietysti moottori oli liian pieni, niin kuin se oli seuraavassakin, Moranessa. Mutta Moranessa oli kyllä suuri etu se, että se oli notkea.
Kummalla te ajoitte, Wasp- vai Mercury-Fokkerilla?
Waspilla. Mercury olisi ollut parempi, mutta ne oli kaikki Waspeja mitä tehtiin välirauhan jälkeen.

Yks kysymys Fokkerista; miten teillä oli aseet kohdistettu? Miten kauas?
Ne oli kolmeensataan. Minä ainakin panin pisteen kolmeensataan. Siitähän sitä lähti ampumaan, kolmestasadasta, silloin sen täytyy mennä kyllä siihen mihin sen pitääkin mennä. Sittenhän se ei meinaa kovin paljon, jos se menee vähän sivuun pisteestä.
Teillä oli 300 metriä tulituksen aloitusetäisyys?
300 joo. Tai mikä milloinkin.
Oliko ihan joka koneella vai oliko tämä Fokkerilla?
Kyllä mä pitäisin sitä suunnilleen...muistikuvan mukaan oli! En mä nyt ole varma! Siitä on vähän aikaa. Kyllä se täytyi 300:n pääl, eihän sitä voinut lähempää. Ei se olisi järkevää - silloinhan se jo leikkaa liian aikaisin. Jos ampuu kolmestasadasta ristiin leikkauspiste on ihan väärässä paikassa! Kyllä se kolmessasadassa täytyy olla. Sillon mennään, aina kumminkin kun tullaan lähemmäksi niin se suihku pysyy aika mukavasti klimpissä. Mutta jos leikkauspiste tulee kovin lähelle, niin suihku hajoaa.

Messerschmittissä oli aseet keulassa...
Sehän on ihan ihanteellista. juu eihän parempaa voi ajatellakaan! Ampuu suoraan eikä tule hajoitusta ollenkaan!
Oliko siinä sama ampumaetäisyys? Koneessa kun oli kumminkin hyvä tykki, niin vaikuttiko se millä tavoin ampumiseen?
Eihän siinä tarvita ollenkaan focuspistettä, koska kaikki kolme asetta on rinnakkain. Ainoastaan sitten, jos oli vielä siivissäkin tykit.

Mitäs tykkimersusta?
Kössi sanoi, että "minä kyllä lennän sillä, mie otan sen." Mutta minä sanoin, hyvä on, minä en ainakaan sillä halua... Se oli niin pirunmoinen kampura. Mä jouduin niitten Lightningien (P-38) kanssa semmoisella veivaamaan ja eihän sitä päässyt ylöskään niiden tasolle ollenkaan. Ne oli pikkusen ylempänä ja minä yritin päästä niitten kimppuun, mutta loppui vauhti ja.. En tiedä miten se Kössi sen kanssa. Kai sillä oli omia konsteja tai sitten oli toisenlaiset lähtökohdat, en minä kuin pari kolme kertaa jouduin sillä töihin. Jos kaikki olisi olleet näitä IL-2:a tai pommareita, niin kyllä minäkin olisin valinnut sen. Se olisi ollut ihan toista kolmella tykillä ruilia niitä.

Lightningien kanssa?
Joo, on mielipiteittä, että niitä ei ollut siellä. Mutta mä vannon että varmasti oli neljä kappaletta, joiden kanssa minä, Puhakka ja Myllylä... Niitä oli neljä kappaletta ja mulla oli silloin se G-8:kko (toim. huom. nähtävästi kuitenkin G6/R6, elikkä tykkigondoleilla varustettu G6-mersu).
Missä tämä taistelu tapahtui?
Tämä oli rintamalinjaa, Kannaksella. Ja siinä oli, joo siinä oli vielä Airacobria ja sitten näitä Lightningeja... Puhakka ja Myllylä oli minun yläpuolellani ja kiersi niiden kanssa. Minä yritin sitten päästä niiden kanssa siihen samaan rinkiin, mutta en päässyt. Oli niin paljon raskaampi, että minä... Menivät ylöspäin sitten siinä ja...
Kiipesivät karkuun?
Joo, varmasti se oli, hyvä kone se varmasti oli.
Tämäkö oli siellä siis ihan ilmataistelutehtävässä?
Joo, nämä olivat. Puhakka ja Myllylä kiersivät siinä minun yläpuolella ja siinä oli neljä näitä Lightningeja mukana. Ja minä yritin siihen samaan rinkiin. En onnistunut ja raivostutti tietysti.

Ja -44 ilmestyivät Mustangit ja P-38:t sinne, sanoitte äsken?
Juu,se oli kesä-heinäkuu... Kesäkuussa mä luulisin... Tuli niitä tuloksettomia (tunnistuskirjan ja Leinon ilmataistelupäiväkirjan pälyilyä)... Juu, se on jo täällä...
Ei ole mainittu konetyyppiä...
Toiset saa sanoa ihan mitä tahansa, mutta minä sanon että ainakin neljä Lightningia oli...

Samaahan Geustikin väittää, että ei Kössi mitään Mustangia ole nähnyt Kössi sanoi, että Geust ei usko Kössin ampuneen Mustangin alas. Minä näytin Kössille tämän tunnistusoppaan ja kysyin aluksi, että minkäs näkönen kone se oli? Kössi kertoi, että oli semmoinen jossa oli suorakulmainen peräsin ja melko suorat siivet, jotka oli tasapaksut ja tasaiset päädyt. Ja hän sanoi, että sitten oli ilmanottoaukko vähän ohjaamon takapuolella. Että se kuulosti aika pahasti Mustangilta.
Ilmanottoaukko oli missä?
Rungon alla, ohjaamon alla
Niin, rungon alla suoraan, niin. Mutta kun minä ammuin yhden koneen, jonka minä sanoin, että sen täytyi olla Spitti koska jäähdyttäjä oli oikeassa siivessä. Luulin ensin, että se laskuteline roikkuu. Sitten kun pääsin lähelle ja ammuin, niin minä huomasin, että eei, se on jäähdyttäjä. Mutta kun oli iso parvi, minkä keskellä minä olin, takaa ammuttiin, niin ei mulla ollut mahdollisuutta jäädä kattomaan, vaikka se siipi katkesi siinä. Sain käsityksen, että se siipi katkesi, koska se kääntyi ylös. Minä ilmoitin että se oli minun mielestäni Spitti. "Ei siellä Spittejä ole", sanoi meidän tiedustelu-upseeri. No minä sanoin "mikä se sitten on, minä en tiedä mutta oikeassa siivessä oli jäähdyttäjä, sen minä tiedän ja se on varmasti." "No sen täytyy olla Mustangi, ei se mikään muu voi olla", tiedustelu-upseeri totesi. Minä sanoin "pistä siihen vaikka Mustangi, en minä ainakaan pysty sanomaan". Minun mielestäni se oli kyllä Spitti. Ja nyt jälkeenpäin on sitten todettu, että olihan niitä Spittejä siellä.
 

(toim. huom. tässä vaiheessa katsellaan taas tunnistusopasta ja mietitään Spitfiren profiilia ja ajaudutaan puhumaan vuoden 1943 tunnistusoppaasta)

Tunnistusopas on lokakuulta -42 ja tätä on vielä täydennetty vuoden -43 puolella. Tapasin yhden kaverin, joka sanoi että kun sä oot sotahistoriasta kiinnostunut, niin hän otti talteen tämmöistä kamaa, joka oli roskakoriin menossa. Hän kävi kaivamassa tämän esiin, kun se näytti hänen mielestään mielenkiintoiselta. Mä sanoin että jumalauta jos...
Toi on roskakorista?
Roskakorista pelastettu.
Joo, mä tiedän. Istuin puucee:ssä kerran ja sinne oli tuotu meijän Kupista (Kuppi = päivystysvuoro Kymissä), lennonjohdosta, paperia. Minä lueskelin sieltä, niin siellä oli radisti pitänyt kirjaa kaikesta keskustelusta mitä lennolla puhuttiin, samoin ilmavalvonnan jutut. Kaikki mitä sanottiin se kirjas siihen. Piru vieköön, paksu nippu paperia ja se oli siellä. Otin sen talteen mutta hukkasin sitten jossain vaiheessa ja harmitti jälkeenpäin. Se oli vielä semmoinen kahina missä minä olin mukana, ja melkoinen mekastus kävi aalloilla. Kaikki oli siihen taltioitu. Tämä roskistarinasi on varmasti samaa luokkaa...
Se on semmonen historiallinen artifakti...
Sanotaanko täällä paljonko Lightningeja on ollu?
Ei tarkemmin mutta kuvat ja tietoa on.
Se oli just silloin kesä-heinäkuussa, kun sinne ilmestyi ne Lightningit ja Mustangit ja... (tunnistuskirjan selailua)
Mustang on tuossa, tässä Lightning...
Joo, nämä on ihan justiin tämä.
Teillä oli ilmeisesti aika hyvät tunnistusoppaat siinä vaiheessa käytettävissä, koska tiesit että Spitfiressä on jäähdytin oikeassa siivessä?
Joo, kyllä ne oli yleensä aika selvät. En usko, että siellä määrittelyissä olisi ollut kovin suuria virheitä, että mitä ne oli (uusi paperi kehiin tässä vaiheessa).
 

Radiotiedustelutiedot on melkein kaikki hävitetty tai viety jenkkeihin Stella Polariksen myötä sodan jälkeen. Pelättiin, että ryssä vie ne, niin tuhottiin tai vietiin tiedot muualle. Mun isä oli sodan aikaan radiotiedustelussa, hän oli mukana Ilmavoimien radiotiedustelutoiminnassa.
Isäs vai? Oliko hän Kannaksella?
Sitä mä en tiedä... Kannaksella tai Aunuksen kannaksella.
Joo, siellähän oli omansa. Aunuksessa ja Rukajärvellä ja Uhtualla oli, Kannaksella oli. Ja hehän olivat Munkkiniemessä. Siellä oli se venäläinen kaveri, joka teki pirun hyvää työtä.
On kotona semmonen, tai mun veljen luona isästä muotokuvataulu, venäläisen sotavangin maalama...
Niin se oli... Kaikilla aselajeilla oli oma tehtävä...
Isä oli mukana Stella Polariksessa, pidätettiin silloin ja kuulusteltiin.
Tuomittiinkos Stella Polaris -miehiä ollenkaan?
Ei vissiin pahemmin.
Joo, mulla on se käsitys. Kyllä se paras oli silloin lähteä. Oli se niin epävarmaa aikaa. Ne joilla vaan oli mahdollisuus, niin kyllä oli paras häipyä.
 

Silloin -44 keväällä Anklamin Fliegerhorst pommitettiin niin tarkkaan, että yhtään pommia ei vissiin mennyt aidan ulkopuolelle, se meni täysin sileeksi. Kentän sisäpuolella olevat rakennukset tuhoutuivat, joku bunkkeri vain jäi pystyyn. Kyllä se niin perusteellista ja tarkkaa oli se amerikkalaisten pommitus. Ihmetellä täytyy.

Oliko tämä se pommitus, kun suurin osa suomalaisillekin tarkoitetuista Mersuista sai ties minkänäköistä reikää?
Silloin meni Anklamista. Siellähän oli meidän pojat silloinkin hakemassa niitä ja joutuivat hakemaan niitä Werneuehenistä, vai mistä ne joutuikaan hakemaan koneet. Nehän meni hajalle kaikki siellä. Pokela oli ainakin mukana siinä porukassa...
Miltä tilanne Saksassa vaikutti siinä vaiheessa sotaa, kun sinne meni paikan päälle?
En tiedä. Kyllä ne saksalaiset ihmeen hyvin mukautuivat siihen. Se oli Itä-Preussia, niin siellä ei ollut samaa kuin esimerkiksi Hampurissa, Kölnissä, Ruhrin maalla ja isoissa kaupungeissa. Ihmiset asettuivat tilanteen mukaan, ei siellä ollut paniikkia eikä hysteriaa. Sitä siellä ei juuri tavannut. Ihmeteltiin juuri sitä, että kuinka ne pystyy ottamaan tällä tavalla kun kaikki on raunioina

Miten se tilanne muuttui kun ryssät rupesivat tuleen idästä?
Silloin tuli paniikki. Ne (saksalaiset) tiesivät millaista väkeä ne (venäläiset) on... Silloinhan siellä kyllä nähtiin miten ne käsittelee, kyllä se sakemannikin oli tyhmä. Olisi ottanut suojelukseensa ne valloitetut maat, mutta kun se rupes käyttäytymään niin törkeästi kuin yleensä ihminen voi käyttäytyä. Eihän se niin muuta saanut kuin vihamiehiä joka puolella. Ja miten ne voi sitten pärjätä vihamiesten keskellä? Se olisi ollut ihan toista jos ystävien. Venäjälläkin löytyi suuria kansakuntia, jotka olisivat olleet valmiit hurraten ottamaan saksalaiset vastaan...
Ja alkuun ottivatkin...
Joo, ottivat mutta sitten näkivät mitä saksalaiset tekee...

Mosquito, se oli kova kone. Seistiin kentällä siellä Anklamissa ja tuli hälytys. No ylhäällä lensi yksinäinen kone, aikamoista vauhtia paineli. Mie kysyin, että mikäs se on, kun on hälytys eikä kukaan lähde taivaalle? Eei kannata, se on Mosquito! Että kyllä se sai aika vapaasti siellä huseerata.
Olihan niitä Mosquiton metsästäjiä, mutta ei ne oikein onnistuneet.
Ei ne siinä onnistuneet. Kyllähän niiden olisi ainakin pitänyt sillä Mersun 262:lla tai sitten rakettikoneilla, niin kyllähän se sillä. Eiköhän ne sitä Moskiittoa varten ajatelleetkin. Kyllä siellä oli miljoonia ja taas miljoonia pantu taivaalle.
 

Minkälainen oli ensikosketuksenne viholliskoneeseen, kun ensi kertaa näitte viholliskoneita?

En minä nähnyt niitä ennen kuin vasta kun oli jo vuosi -42, tammikuu. Tai kylhän minä näin niitä, mutta en ollut itse ilmassa ennen kuin tammikuun 11. päivä -42, silloin kun ne neljä HC:tä hyökkäsivät meidän kentälle. Siitähän on pitkä tarina. Ollut useammassakin lehdessä ja kirjassa.

Sotaohjaajakurssit 1-4 -kirjassakin on lyhennelmä. Olen minä siitä kirjoittanut aika perusteellisen selostuksen, oli sen verran erikoinen tapaus.

Mainittu tapaus löytyy tämän artikkelin lopusta.
 

Millä eri kentillä te olitte? Millaista elämä oli eri tukikohdissa?

Tiiksjärvi oli tietysti ihan laitimmainen omalla alallaan. Siellä ei ollut mitään... Ryssä hiippaili kämpän takana eikä siellä ollut oikein mitään suojaa, muuta kuin laaja korpi, me laskettiin sen varaan. Talvellahan (vartiointi) pelas paremmin kun oli vartioladut ja näki jos joku on hiihtänyt ladun poikki. Mutta eihän kesällä mitään ollut, sinne pääsi hyvin vaivattomasti nurkan taakse. Mutta eipä tullut kuin kerran, ihme kyllä.
Mekin asuttiin kesäaikana siellä Tiiksjärven rannassa niin, että kämpän takaa alkoi kymmenien kilometrien korpi, jossa sitten saattoi hiippailla kuka tahansa ja missä mielessä tahansa. Paljonhan ne teki kyllä niitä (hyökkäyksiä) meidän huoltotielle, mikä meni Lieksasta Rukajärvelle. Kyllähän siinä monta kertaa partisaanien partiot hyökkäsivät ja pahojaan tekivät. Kalima oli kerran mukana kolonnassa, mihin ryssät hyökkäs ja tappoivat siitä aika monta. Meiltä meni siinä hyökkäyksessä ainakin kaksi lottaa. Mutta Kalima pärjäs taas, hänellä on aina hyvä tuuri.

Tiiksjärvellä oli muidenkin laivueiden väkeä, oli laivue 16:sta?
14.
Siellä oli alkuun meidän (laivue 30) yksi lentue. Laivue 14 oli siellä runkona ja me oltiin sitten erillisenä lentueena, laivueen 30 yksi lentue, joka oli alistettu suoraan 14. Divisioonalle. Mutta sitten kun saatiin Moranet, niin meidän lentue liitettiin laivueeseen 14 ja me lennettiin sitten sen alaisena. Aina oltiin yksi lentue 14:stä, ykköslentue, joka oli varustettu Moraneilla. Sitten siellä oli Wasp-FR:t (Wasp Fokkerit), niillä oli ennestään Mercury FR:t. Kyllä siellä oli aika paljon loppujen lopuks koneita, sitten oli vielä FO:t ja.. Meitähän oli parikymmentä Moranea, lopulta oli enemmänkin. Toistakymmentä oli ainakin alkuunkin ensimmäisellä lentueella.

Sitten kun minä olin lähteny sieltä pois ne saivat Moraneja lisää, toisetkin lentueet sai Moraneja. Mehän lähdettiin sieltä Nuoralan kanssa pois -43 maaliskuussa. Se oli mielenkiintoista aikaa niin... Ei siellä niin paljon sitä sotaa käyty, ilmasotaa. Meiltä otettiin ne hommat pois jo silloin, kun Brewsterit tuotiin sinne. Oli viimeinen päivä kun sitten oltiin hälytyspäivystyksessä silloin 11. päivä tammikuuta -42. Brewsterit oli silloin jo tulleet, mutta kun oli niin kova pakkanen niin niiden aseet ei pelannut eikä niitä kannattanut lähettää taivaalle. Mehän sitten Kaliman kanssa lähdettiin mutta siitä on sitten se tarina erikseen. Värikäskin tarina, mutta kyllä se joka kohdalta pitää paikkansa.
Oli se minun kohdaltani tietysti aika erikoinen (tapaus). Kommelluksia sattui ja lopputulos oli kumminkin, että sain ammuttua HC:n alas, mikä korvasi sitten kaikki harmit mitä siinä oli ollut.

Minkälaisia kykyjä ja taitoja tarvittiin lentämishommassa, Teidän mielestänne?
Kyllähän sitä paremmin pysyi hengissä, jos osasi kunnolla lentää. Ja ennen kaikkea että osasi käyttää silmiään. Silmät oli tärkeet. Eikä paniikkiin saanut mennä missään tilanteessa. Auttoi paljon jos pysyi rauhallisena.
Entäs jos rupesi pelottamaan? Kun esimerkiksi huomasitte olevanne Sekehessä yksin vihollisen selustassa?
No se on sillä tavalla, että möhlii jos säikkyy turhia. Ei minun olisi tarvinnut siinäkään pelästyä. Mutta eihän sinne olisi uskaltanut lähteä ollenkaan, jos olisi liikoja ajatellut. Olin niin pitkällä siellä toisella puolella, että sieltä sai talsia yksin pitkän matkan jos moottorin veto loppui. Eikä tarvita kuin sopivassa kohtaa reikä koneessa, niin sinnehän sitä jäi. Se oli suoraan säikähtämisen seurausta kun luovuin leikistä, mutta en tiedä olisiko sillä merkitystä ollut vaikka olisikin ampunut ne kaikki alas. Vanhoja koneita ja osaamatonta joukkoa niin mitäpä tuosta. Olisi ne saaneet päästä kotiin. Mutta miten niitä asioita nyt kattoo. Sitä vartenhan sinne oli menty, että ammuttiin koneita alas.

Miten harjautuminen koneeseen ja valmistautuminen eri tilanteisiin? Esimerkiksi etukäteen harjoittelua jotain tietynlaista tilannetta varten, jos tuolta tulee viholliskone?
Emmä oikeen semmoiseen... Millä pirulla siihen harjottelee? Tilanne tulee eteen aina erilaisena. Tietysti sitä voi harjoitella, että jos joutuu yllätetyksi tai joutuu tilanteeseen, jossa voisi vielä jotain pystyä ampumaan. Kyllä sitä harjoitella voi, mutta me ei yhtään tiedetty minkälainen vastassa oleva kaveri on, osaako se jotain vai eikö se osaa. Niin aika vaikea on minun mielestäni opetella niitä... Mutta sen oppii kun muutaman kerran on liemessä. Sitten alkaa vähitellen tajuta mitä pitää tehdä missäkin tilanteessa. Kyllä minä ainakin omalta kohdaltani sanoisin, viimeinen kesä oli sitten jo sellainen, että silloin jo täytyi osata. Jos ei osannut niin hullusti siinä kävi.

Laivueeseen tuli edelleen silloin täydennysmiehiä. Minkälaisia lentäjiä, mitenkä nämä pärjäsivät?
Joo, niitä tuli ja niillä oli onneksi takana pitkä koulutusvaihe. Oli semmoisia kavereita, jotka olivat olleet vuosikausia täydennyslaivueissa ja koulutuskeskuksissa. Kyllä se auttoi. Mutta kyllä hyvin moni meni siinä vaiheessa. Jotka olivat olleet pitkään hommissa, niin ne pysyi taivaalla. Mutta ne nuoret kaverit, niitä meni luvattoman moni. Mutta pienethän ne tappiot oli..
Eikö ollut niin, että kun parvi lähtee niin yritettiin saada siihen enintään yksi uusi kaveri?
Joo ei. Noissa kirjoissa näkyy, se on yhden suhde kahteenkymmeneen suurin piirtein ja se on kyllä oikein, ihme kyllä. Sitä epäiltiin, että ei se voi pitää paikkansa
Tarkoitin, että kun parvi lähtee ilmaan, niin neljästä koneesta olisi yhdessä ollut uusi ohjaaja ja kolmessa vanhemmat.
No, se oli että ei ollut useampaa uutta eikä tarvinnut. Se rakentui vähän vanhoille voimille meidän laivueessa pääasiassa, koska kyllähän meillekin tuli sinne uutta verta, mutta ne tuli vähän niin kuin sanoit, yksi sellanen mukana ja siitä se sitten. Ei niitäkään meidän laivueessa pahasti mennyt. Mutta kirjoissahan on ihan luvut selvästi ja nekin mitkä on ryssän menetykset suhteessa meidän menetyksiin. Ne on oikein, ihme kyllä. Ihan Geustinkin saamien tietojen mukaan.
 

Kun on seurannut miten näitä eri pudotustilastoja on tutkittu jälkikäteen ympäri maailmaa, niin tämä Suomen rintama on aivan poikkeus, miten suomalaisten ilmoitukset täsmää niinkin hyvin kuin ne täsmää.
Ne täsmää aika hyvin
Kaikkialla muualla niissä on paljon enemmän ilmaa mitä on seurannut kansainvälisiä tutkimuksia. Saksalaisillakin oli paljon ilmaa. Niillä oli tietyt laivueet ja laivueiden sisällä tietyt lentueet, jotka oli hyvinkin tarkkoja. Ja sitten oli jotkut lentueet, jotka saattoivat huijata ihan täysillä.
Se oli sitä... aivan mahdotonta...

Engelsmannitkin teki sitä, amerikkalaisetkin suurinpiirtein ja ranskalaisillahan oli vielä se, että laskivat sillä tavalla, että jokainen sai ilmavoiton. Neljä jätkää ampui yhtä konetta, kaikki sai ilmavoiton...
Luin yhden ranskalaisen hävittäjälentäjän muistelmia, jossa hän kertoi kuinka hänestä tuli ässä. Kun hän sai viidennen ilmavoittonsa hän lensi Curtiss Hawkilla. Ensimmäisen ilmavoittonsa hän oli ampunut yhdessä luutnantti sen ja luutnantti senjasen kanssa. Toisen hän oli ampunut luut. sen ja kapt. tämän ja tämän kanssa. Kolmannen hän jakoi ja neljännestä olikin hieman kiistaa, kun he eivät tienneet että ampuiko sitä sitten kaikki neljä vaiko vain kolme sai siihen osumia. Sitten päättivät, että kyllä siihen kaikki neljä oli osunut. Hänestä tuli ässä ja tämä sai kuudennen voittonsa. Mä että MITÄ!!! Se on niin kuin puolikkaita, kolmanneksia ja neljänneksiä, mitkä oli hänen ensimmäiset viisi ilmavoittoaan...

Ranskalaisilla on muutenkin niin huono omatunto siitä koko sodasta, että niitten kanssa on vaikea puhua koko sodasta... Me oltiin Pilvenveikkojen kanssa Ranskassa kerran vieraana niiden hävittäjälentäjien yhdistyksen kutsumana. Oltiin cockail-tilaisuudessa lähellä riemukaarta ja kävi selville, että niillä ei ollut hyvä omatunto oikein mistään. Niillä toinen puoli oli ollut sakemannien kanssa yhteistyössä ja toinen puoli oli ollut Tholen (??) miehiä. Ja sitten oli vielä kommunistit ja kaikkea muuta, niin ei tiedä kuka on heidän kaverinsa. Toiset kyräili toisiaan. Miten semmoisten kanssa nyt sitten oikein puhuu mukavasta yhteisestä asiasta? Ei ole semmoista yhteistä. Ne on huonosti.
Saksassa oli ihan eri asia, me on siellä oltu paljonkin. Nehän siellä on oikein, ne suoraan sanoen rakastaa suomalaisia. Ja aseveljiä ollaan. Siellä on oikein sellainen tunne, että ne haluaa että ollaan aseveljiä. Kuhlmeyn porukka (Lento-osasto Kuhlmey), kyllähän he teki semmoista työtä, että meiltä olisi jäänyt tekemättä varmasti. Jos ei olisi niitä saatu niihin hommiin, niin ei meillä olisi semmoista kalustoakaan ollut. Suruttomasti ne vaan painovat päälle siellä, eikä ne tappioista välittäneet, vaikka niitä tuli koko ajan. Vaikka olivat vieraalla maalla. Mä lakkia nostan niille kavereille

Kössi oli kertomassa meille Kuhmleystä joulukuussa, meidän pikkujoulutilaisuudessa Ilmailumuseolla. Hän oli tehnyt esitelmän nimenomaan Kuhlmeyn kavereista ja oli ihan samaa mieltä niin kuin tekin tästä. Että semmosen homman tekivät, että alta pois. Eikä kavereita ole muistettu täällä juuri missään
Kyllä mekin ollaan koitettu vähän sitä henkeäkin pumpata, että kyllä me arvostetaan sitä työtä mitä ne täällä teki

Eräs Pilvenveikko kertoi Stukatoiminnasta. Hän siitä kertoi, kun minä olen ihmetellyt, että miten helvetissä siellä Stukan takapenkillä ollaan kun syöksytään ja varsinkin kun lähdetään ylös, kun ollaan vielä selkä menosuuntaan... Että kuinka siinä pystyy oleen, eikö siinä taju mene ja muuta. Hän sano että ei, siinä on kääntöpenkki. Että ennen kuin syöksyyn lähdetään, niin taka-ampuja kääntää penkkinsä että on samoin päin naama menosuuntaan kuten kuskilla... Syöksyä varten lukitaan penkki paikalleen ja sen jälkeen pyörähdetään samaan suuntaan kuin kuskikin. Hän sanoi, että joka
kerta kun syöksyi, niin korvista tuli verta, nenästä tuli verta ja tällä hetkellä hänellä on kuulovamma myöskin Sanoi, että taka-ampujat ei saanut käydä yhtä monella keikalla viikossa kuin lentäjät. Lentäjä istui ilmeisesti keskipisteessä, massakeskipisteessä, tai lähempänä sitä. Siinä on pienemmät g-voimat. Taka-ampujalla, joka on pari metriä kuskin takana, se on kuin
Hän totesi, että kyllä on varsinaista touhuu... Kaverit lensi täysin tiukassa muodostelmassa paikan päälle, pommituksen jälkeen takaisin muodostelmaan. Totesi vaan, että jos lentokone tulee kimppuun, niin muodostelma pysyy ja kk-miehet pitää kaverit poissa. Sanoi että se oli hänen lentueensa tyyli. Sitten oli toiset lentueet, sitten kun ne oli pommittaneet, niin ne hajosivat ja tulivat yksitellen takaisin tukikohtaan...

Kyllä se oli, minä jouduin kerran Vuosalmella. En muista nyt mitä, kattelin kummin siinä että onko täällä palasta. Pääasiassa kattelin sinne maahan, mitä siellä tapahtui... Huomasin kun ylhäältä tulee kymmenen (Ju) 87:aa (Stukaa), suoraan minua kohti. Ja mullahan tuli kamala kiire siitä pois alta. Justiin pääsin alta pois niin silloin alkoi pöllytys. Ensin kun siinä lähti pommit sieltä, mä olin jo sen verran sivussa että pahin huoli oli pois. Mutta ei ne minusta välittäneet mitään, ne tuli kohti siihen maalin, niin kuin oli käsketty mennä. Ja jos siellä joku hölmö Leino on alla, niin ei se meitä vaivaa. Mitäs maleksii siellä.
Kyllä se oli niin, sen näki kun pommi meni justiinsa siihen pisteen mihin se oli tarkoitettu. Eikä siinä kukaan lähtenyt omille teilleen, jokainen tuli siitä ja it paino niin maan pirusti silmille. Ei siinä kukaan sillä kertaa pudonnut, kyllä niillä vähän joka matkalla aina joku jäi. Se nyt on helppo ampua semmoiseen ryhmään, mikä tulee ihan suoraa kohti. Se on it:lläkin luontevaa ampua kun tietää että kohta rytisee
 

(On puhuttu muita juttuja ja tutkaillaan taas tunnistuskirjasta lentokoneaseista)

Machinen gun, MG, mitähän se sitten on... Berezina, täällä on samassa opuksessa venäläisten muutkin aseet, ShVAKit ja muut. ShVAKit, mitä oli Jakeissa keulatykkinä...
Potkurinavan läpi ampuvia?
Tämä taitaa olla se, mitä oli IL-2:n siivissä, 23-millinen. Nämä on pääesikunnan papereita, saksalaisten tiedustelukuvia, jotka on lainattu Suomeen. Venäläisten ilmapommien rakenteista, rakettiammuksista ja siipiin kiinnitettävät raketit, mitä niillä myös oli.

Minä joudun tuommosen kanssa tekemisiin -42 marraskuussa. LaGG-3:n kanssa kierrettiin ja hän ampui minua tollasella. En ollut koskaan tavannut aikaisemmin tommosta. Mutta onneks ampui huonosti, räjähti pilven päällä, edestä päin kylläkin.
Takaapäinkö ampui raketeilla?
Ei kun tuli vasemmalta, venäläiset tolla kun kajauttaa, kyllä sen tietää! Olisi pitänyt tähdätä paremmin. Kyllä mää yllätyin, se tuli sieltä aivan perässä...
Sirpalevaikutus on aikamoinen, 160 - 170 metriä, ei ihan viereen tarvii osua...
Ei tarvitse. Joo, tämmöisiä siellä oli. Se oli ensimmäinen (kerta) mitä siellä Rukajärven suunnalla näki, niitä raketteja..
LaGG-3:ssa nimenomaan?
Joo, LaGG-3.
Tuliko niitä myöhemminkin vastaan?
Ei tullut kun ammuttiin.
Myöhemmin toisillekin tuli raketteja vastaan.
Joo, niin varmasti... Mutta onneksi ei päässyt enää minun taakse, enemmänkin viistoon..
 

MiG-1 ja kolmonen, samannäkönen masiina, eikös niissä ollut vähän eri aseet ja vähän eri moottori..
Niittenkään kanssa joutunut oikeastaan (kahinoimaan), kumma kyllä.

La-5
Se oli kova kone.

LaGG-3, tuossahan on siitä kuva... Yksi tykki ja yksi konekivääri,
Eikös siinä muuta ollut?
20 mm tykki ja yksi 12,7. Niin ja raketit. Tässähän se onkin mainittu, kolme rakettia kumpaankin siipeen.
Kyllä sitä niilläkin tekee.

Tuossa on aika hyvin, kaartosäteet ja kaikki mahdolliset. Tämmöinen (opaskirja) olisi varmaan ollut pirun hyödyllinen silloin.
Juu, silloin kun joutui tekemisiin.. Joo, jossakin muualla kuin pää-esikunnassa!

Onko siellä myös Jakit?
Katsotaan. Tässä on Jak-7... Jak-9 ihan vikalla sivulla, lisätty jälkikäteen näköjään
Joo, sehän oli loppuaikana melkein ainoa mitä siellä tuli vastaan.
Siinä on brittiläiset ja jenkkien isot pommarikin.
Joo, siinäkään Jakissa ei sitten ollut kuin tykki ja...
Siinä oli raskas, karkee kk ja 20mm tykki. Iso tulinopeus tuossa tykissä ja kova lähtönopeus. Se oli aikamoinen tykki, mutta ei niillä ollut kovin paljon paukkuja... Mitä siinä oli, kuuskymmentä?
Joo, kovasti niitä saatiin pudotettuakin silloin.
Onko siinä sanottu ammuksista? Tuossa oli 150, samanverran menee kuin Mersussa,, 20 millisiä paukkuja.
Kovat oli panssarilasit, viiskymppiä... 60 milliä panssarilasia ja 9 milliä selkäpanssari, terästä... Ei se riitä

Tuossa kohtaa kumitetut tankit merkitty, siivissä. Thunderbolt...
Siitä ei ryssät itse tykänneet, kumma.
Se olisi ollut varmaan korkealla parempi, ei matalilla korkeuksilla.
En minä tommosen kanssa kyllä koskaan joutunut tekemisiin.
Onhan siinä aikamoiset aseet, kun siinä on kahdeksan karkeeta, neljä kummassakin siivessä. Sillä saa ruiluttaa, aivan mieletön määrä patruunaa...
Mä olen nähnyt, kun tommonen ampuu. Me oltiin Anklamissa. Me oltiin menossa kaupungille... Kun kaksi Thunderboltia peltoa pitkin melkein, painuvat siitä vielä niin alas, että jos olisi ollut sähköjohtoja, niin niihinhän ne ois ajanut. Mut ei ollut. Siinä painovat pinnassa ja ampuvat, sieltä tuli kyllä jumalattomasti tavaraa. Ei enää tavattu, ne hävis siitä sitten.
Aikamoinen maataistelukonekin varmaan, sehän kantoi hirveän kasan pommejakin, raketteja ja vaikka mitä.
Se oli vissiin ryssälle liian kompliteerattu vehje... Ne halusivat yksinkertaisempia
Helvetin isohan toi on. Ja venäläisethän säästeli parempia koneita, mitä ne sai liittoutuneilta, ne odotteli että jos tulee seuraava rähinä liittoutuneita vastaan...
Joku semmonen syy niillä oli.

Nehän sai Airacobran seuraaja, Kingcobraa, P63:sta, niitäkin 1500. Ja ne kaikki ne piti takalinjoilla, varalla.
Piti varalla?
Niin, eihän ne olleet ilmataisteluissa mukana ollenkaan. Se oli Airacobrasta huomattavasti paranneltu versio, siinä oli aika paljon tehokkaampi moottori
Joo, Airacobria oli aika paljon. Kyllä se oli aika notkea kone, noitten kanssa ei sitten passannut leikkiä, piti olla hyvin varovainen, kun sitä sitten rupes pistämään alas.

Jak-6, yhteyskone.
Jaha... Jak-Kuutonen. Jaha, se oli tuo... Se oli niin kuin Pe-2, luultiin...
Joo, toi on varmaan Pe-2:n
Tämmöisen oli Temmeksen Kalle ampunut alas. Se luuli että se on Pe-2, ja sitten kun se kuvaili, niin se oli kyllä tämä.
Siinä vain ei ollut kahta peräsintä vaan yksi.
B-25. Muun muassa meillä kun nuo Helsinkiä pommitteli.
Niin.

Hemmo Leino (keskellä) ja Kyösti Karhila (oikealla) virtuaalilentäjien haastateltavana. Vasemmalla kuvassa ilmailuasiantuntija, US Navyn F-4 ja F-14 ohjaaja Robert "Bob" Shaw.

 

U-2, eikös niitä meilläkin käynyt yöllä pudottelemassa pieniä sirpalepommeja? Niitähän taisi olla Tiiksjärvelläkin?
Ei kun ne oli R-5:sia
Joo, R-5 ja U-2 on sama asia...

Yks semmonen ammuttiin tai pakotettiin laskeutumaan Antajärvelle Tainan Veijon (toim.huom: Veijo Toivo Taina, SLM 361) kanssa. Aamulla tuli ilmoitus, että Antajärvelle on laskenut kaksi R-5 :sia.
Me lähdettiin sitten koko joukolla. Meitä oli kai kuusi konetta. Meinattiin, että koitetaan saada ne tuhottua siihen järvelle. Ja minä olin Tainan Veijon kanssa .Me lähdettiin siinä vasemmassa laidassa, minä ihan vasemmassa laidassa. Niin minä näin, että siellä keskellä järveä, siellä ne on - siellähän tekee starttia yksi R-5:n. Toinen kone oli vähän lähempänä saaren rannassa. Niin ne kaikki muut lähti ampumaan sitä, mikä oli siinä saaren rannassa. Minä sitten näytin Tainan Veijolle, että tuolla tuolla on toinen kone.
Me lähdettiin sitten Veijon kanssa sinne ja mentiin pienellä kiireellä, kun se (R-5) oli jo jonkun matkaa nousussa. Minä kun olin ollut firmassa vasta pari kuukautta niin en ollut oikein varma, kun näytti siltä että onko toi nyt FO vai onko se varmasti nyt R-5:n. Mä annoin sitten Veijon mennä vanhempana siihen eteen, ja se meni sitten sen (R-5:n) taakse. Sitten minäkin olin jo varma, että onhan se ryssä. Näkyhän siinä kaikki merkitkin sitten jo....

Pääsikö viholliskoneet ikinä apumaan sinua? Tuliko osumaa ?
Ei ole oikeen... Muutamia reikiä on mutta hyvin vähän. Ihan tuossa, viimeinen kahina oikeastaan oli, missä (vihollinen) pääsi ampumaan vähän. Mutta senkin ihan vaan vahingossa. Se oli semmonen tapaus, että vastaan tuli kaksi Jak yhdeksikköä. Ne tuli pohjoispuolelta ja saivat mut kääntymään näin. Me oltiin just puolessatoista tonnissa. Ja ne rupesivat sitten, ne olivat pikkusen ylempänä kun tulivat vastaan. Mä tulin sieltä etelästä ja mulla punanen lamppu jo paloi, koska kenttä oli lähistöllä. Lappeenrantaan piti päästä mutta kun ne siitä kiepahti mun taakse, niin minun täytyi ruveta sitten ajamaan ylöspäin.

Spiraalia?
Spiraalia joo. Siinä mentiin sitten. Mentiin lopulta tuonne viiteentuhanteen enkä minä muistanut happea ottaa itse. Koko ajan kattelin vaan sitä, että mitenkähän tuo bensa nyt saatas riittämään tässä. Kyllä me mentiin ihan vaan spiraalia, kierrettiin vaan. Aina kun minä näin, että nyt se aikoo ampua, koska se yrittää ottaa ennakkoa, niin siinä sitten aina kanssa kiristin vipuja ja se meni aina ohi. Mutta kaksi napsausta kuulin siinä ja kaks reikää sitten oli kun tulin Lappeenrantaan. Mutta sehän minulla oli tarkoituksena, että jos vaan bensa tässä riittää, niin sittenhän mä kipasen. Ajattelin, että tämä on niin herkullinen tilanne, etten minä tuota päästä, vaikka bensa loppuis siinä, koska siinä oli kumminkin kenttä alapuolella. Mikäs se kenttä nyt oli, voi hyvät ihmiset kun mä en muista. Missä on se kartanokin, upseerikerhon, se vanha kenttä. Ei meillä siellä mitään toimintaa ollut..
(etsitään kenttää kartoilta)
Se on tossa ihan Viipurin tuntumassa. Siellä on upea upseerikerho.
Se voi olla se meritoimintakenttä, Suurmerijoki
Suurmerijoki! Pohdittiin, että siihen olisi voinut pakkolaskun tehdä. Minä ajattelin, että kyllä minä nyt sen pudotan, että olen tarpeeks jo... Että kun mä olen niin köykänen nytten, että minä nousen kyllä paremmin, kuin noi. Eikä siinä ollut mitään hätää. Ensin peräkkäin ja eihän se takimmainen päässyt mitään ampumaan. Mutta se etummainen, se nyki sitten aina, yritti saada jonkunlaista ennakkoa siihen ja..
Sen verran oli erikoinen tilanne, että minulla oli yksi kurssikaveri, joka putosi tuolla Aunuksessa, meni pystyyn Äänisjärveen. Curtissilla lensi ja happihäiriö. Se ei saanut happea ja kuoli siinä hommassa. Ja kun me siinä viittä tonnia lähestyttiin ja minä olin kanssa unohtanut happeni. Mä rupesin näkemään sen kurssikaverini, Anderssiinin Lassen, hymyilevän naaman (toim. huom. Lars Andersen, SLM 806, kaatui 29.2.1944). Silloin sytytti, että aijjaa, taitaa loppua tästä henki ja äkkiä sieppasin happinaamarin ja jatkettiin vielä vähän matkaa. Sitten minä huomasin, että nyt alkaa pojat jäädä jo ja... Ensin kääntyi yksi ja toinen heti perään perään pystyyn ja minä kolmantena. Ja minä sitten ammuin niitä niin kauan, siitä minkä minä ensiksi ammuin, ni siitä mä olin ittekin jo varma, että siitä putoo. Toistakin kerkesin vähäsen ampua, mutta sitten mä vedin kaasun pois ja otin suunnan Lappeenrantaan. En ollut varma siitä, että - enhän mä voinut olla varma, kun en nähnyt että ne putos maahan. Sitten minä nyt kumminkin raportoin. Nyt sitten tuosta Geustin luettelosta löytyi molemmat nimet, että kyllä molemmat putos. Ja seuraavana päivänä oli sama juttu. Kaksi putos taas, Jak-yhdeksikköä. Geustin mukaan. Minä en tiedä kuinka kaverit, kuinka ne pystyy näkemään oikein kunnon kahinassa, että miten ne pystyy seuraamaan sen että nyt se kone menee ja putoaa maahan. Minulla on joka kerta kumminkin ollut tilanne semmonen, että mä olen pirun tyytyväinen kun pääsee irti ja huomaa, että tuosta ei nyt ollut harmia. Ei mulla tuu mieleenkään, että mä rupeen katsomaan putosiko se maahan. Joo, ei se kiinnosta siinä vaiheessa. En mä tiedä, minä ihmettelen kuinka tuommoisessa tilanteessa voi ruveta kiinnostumaan siitä, kun on paineet päällä, että se joku putoaa maahan. Ei se kiinnosta vähääkään. Sitten kyllä kun rauhoittuu, niin sitten rupeaa miettimään - piru putosko.. pudotinkohan mä nyt jotakin".

Voi käydä kattomassa sen hylkyä?
Niin. Mutta minen muista... Muutaman kerran olen nähnyt. Olen minä usein kyllä nähnyt, kun toiset ampuu, mutta en minä niitä omia. Mutta se on hyvä, kun on tollanen kuin tuo Geust, joka tutkii näitä meidän puolesta. Mutta en minä voi mennä, kyllä mä tyydyn siihen, mitä on virallisesti minulle hyväksytty. Ei ne ainakaan sitten ole yläkanttiin. Sehän nyt tärkeintä on, ettei lähtenyt satusedän maille.
No, siinä tuli nyt pari reikää. Eikä juuri muita sitten... Osumat oli perässä, siellä mihkä arvasinkin. Ainahan ne yritti... Mutta aina ne jäi jälkeen, kun ei ne saaneet ennakkoa.

Miten hyvin niitä takana tulevia pystyi seuraamaan?
Kyllä siinä pystyi hyvin seuraamaan. Ei ollut mitään. Kyllä minä sen näin koska se... Opetti mut huomaamaan, että no nyt se, kohta se ampuu, kun se vähän kiristää ja sen oikein huomas että se yrittää..... Oikeastaan se oli hyvin hupaisaa. Siinä ei ollut mitään hätää.
Oliko nousu mitenkin jyrkkää spiraalinousua?
Kyllä se oli parhaalla nousukulmalla. Suurinpiirtein

Entäs sitten tämä alaskurkkiminen. Pystyikö kurkkimaan (esitetään liikkumista koneen penkissä, vöissä) näin, vai oltiinko penkkiin tiukasti vyötettynä?
Eeei, yleensä pistettiin kireelle.
Sen verran kokemuksia siitä, että jos vyöt on löysällä niin... Kouluaikana lennettiin kerran mittaria kuomussa, kun Wilkuna, joka oli opettajani sanoi , että "minä ohjaan". Ja minä ajattelin, että mitähän se nyt sitten meinaa. Ja minä olin pimeässä kuomussa. Kun sillä oli vaimo Lapuan koululla opettajana, niin sitten mä huomasin, mittareistakin näin, että nyt se panee nokan alas ja ottaa vauhtia. Ja sitten rupes tuntumaan, että menee penkkiä vastaan, painuu ja - aha nyt noustaan ylös. Sitten kallistuu vanna ja mä huomaan, että perskele, mullahan ei ole vyöt kiinni. Enkä minä kerinnyt ottaa luuria ja huutaa sille enkä kerinnyt ruveta vöitten kanssa pelaamaan. Minä vaan roikuin siellä Viiman putkissa käsivoimin kiinni. Ja siinä sitä mentiin, hiki nousi ja nousukierrettä siinä veivattiin. Koukki tietysti sitä koulua oikein reilusti. Ja sen jälkeen kyllä tuli pidettyä vyöt kiinni. Kun ei se tullut mieleenkään siinä, kun ajetaan mittarii, että mites tässä nyt...
Kyllä kun mä olin siellä, niin en minä uskaltanut yhtään mitään sanoa. En kehdannut sanoa siitä ettei ollut vyöt kiinni. Huokasin helpotuksesta vaan, kun se meno sitten tasaantui. Olin koko ajan kuomussa ja se oli sitten epämukavaa. Kyllä mä olisin lentänyt sen kuomun läpi. Ei se ollut kumminkaan niin vahvasti kiinni. Tuskin se olisi pitänyt minua siellä sisäpuolella.
 

Pääsittekö koskaan tutkimaan venäläiskoneita lähempää. Katsomaan ehjinä tai romuina?
No ei muuta kuin maassa. No, nousinhan minä sellaisella I-15:sta ja tuota, tuhosin yhden koneen. Mistä minä olen aina sanonut, että en minä ole koskaan yhtään suomalaista konetta rikkonut. Ryssiä vaan.

Mitenkäs tässä kävi? Millainen I-15 oli lentää?
Hyvähän se (I-15) oli lentää. Ei siinä koneessa ollut muuta vikaa, kuin se on semmoinen lyhyt pomppija.

Me muutettiin Utista Kymiin. Ja Luukkanen sanoi, että ota sinä tuo I-15 ja tuo se sinne Kymiin. Olin sillä lentänyt kyllä aikaisemminkin, mutta en minä siitä sen enempää sitten aatellut. Lensin ja laskin Kymiin ja menihän se nätisti sinne. Istui siihen mukavasti ja rullas. Kun ei siinä ollut mitään, oli siinä jonkinlaiset jarrutkin muistaakseni, mutta siinä on vaan kannuslusikka perässä. Mutta sitten, kun rupes loppumaan nopeus... Minusta tuntui, että nyt se lähtee menemään ja olikos se nyt ensin vasemmalle puolelle vai oikeelle puolelle, että korjasin vähän siinä ja autoin moottorillakin vähän. Se ei oiennut, niin otin vähän moottorilla, mutta silloin se hyppäs toiselle puolelle ja lähti kiertämään. Sitten se kääntyi jopa selälleen. Ja mä: "voi hitto vieköön. Tulipa munaus."
Olihan se. Mä koitin katsella, että kyllähän tuosta nyt vielä lentokone tulee, mutta kyllä ne tuomitsi sen, että se on loppu. Sitten jouduin Helsinkiin ja siitä en pitänyt ollenkaan. Kun ei siellä oikein mitään tapahtunut ja olin vähän niin kuin tyhjän panttina. Mutta Tuomisen Oippa tuli Helsinkiin käymään ja tuli kentälle. Siinä sitten puhuttiin ja istuttiin. Oippa sanoi " hemskale kun mulla olis täällä Helsingissä niin paljon hommia. Minä sanoin, että tule sinä tänne, minä menen Kymiin. "Ooksä valmis menemään, jos vaikka hän sais siirron?- Ilman muuta! No se soitti siitä paikasta Luukkaselle, että voitaiskos vaihtaa, kun on Hemmo valmis vaihtamaan. Luukkanen sanoi sitten, että mikäs siinä, vaihtakaahan nyt sitten. Oippa meni Kymiin ja soitti mulle ja sanoi, että hän on sopinut Puhakan kanssa nyt, että hän tulee sinne Helsinkiin ja hän tulee huomenna. Hän tulee tuolla I-15:sta ja tuo sinä se takaisin. Mä aattelin että "ja pirkale sentään, mä jo kerran vannoin, että tohon vehkeeseen en enää nouse.- Sitten soitti Puhakka heti perään ja sanoi, että hän meinaa lähettää Oipan Helsinkiin ja sun pitäs tulla sillä I-15: sta takaisin. "Pysyks sä pystyssä sillä?- Niin minä sanoin, että en minä kyllä vanno sitä, mutta kyllä mä parhaani teen. No hän pistää sen nyt sit tulemaan.
Ja näin tehtiin. Ja minä sitten lensin sen takaisin Kymiin ja taas - kun vauhti loppui niin eikös se perkule lähtenyt kiertämään, mutta nyt se vielä kallistui. Mutta ei sen pahempaa. Silloin minä sanoin Puhakalle, että nyt riitti. Niin kauan kuin Mersuja riittää, niin minä en tohon vehkeeseen koske.
En tiedä mikä siinä on, mutta ei pysynyt ei sitten millään. Se on semmoinen vempula, kun varsinkin moottoria joutuu käyttämään. Sillon se äkkiä heittää toiselle puolelle. Kun ei siinä ole mitään, se lusikka vain. Jos siinä olisi kannuspyörä tai vaikka semmonen, että se edes pysyisi suunnassa, mutta kun on se lusikka niin sehän liukuu kovalla pinnalla ihan holtittomasti.
Niin, että tämmöisiä munauksia. Elämä täynnä munauksia .

Ei tullut sillä I-15:sta ajettua esimerkiksi taitolentoa?
Kyllä minä lensin sillä taitolentoakin ja se oli oikein mukava lentää kyllä. Mulla oli morsian vielä tuolla Sipoossa käymässä Hämeenlinnasta. Ja minun piti tietysti mennä siinäkin näyttämään kuinka veivataan. Komiasti vedin taitolentoa tietysti siinä kyläpaikan päällä ja kyllä se oli miellyttävä kone, ei siinä mitään tommossiissa manöövereissä. Mutta joka koneella on hyvät ja huonot puolet. Sen vaivan olisi voinut aika vaivattomasti minun mielestäni korjata. Minä ihmettelin vaan kuinka ne toiset pärjäsivät sen kanssa, kun minä olin ihan valmis rikkomaan. Ja aina mä käänsin. Vaikka sillä ensimmäisellä kertaa, kun mä lensin I-15:sta, niin en minä huomannut siinä mitään tuskaa. Lensin Haminan päällä IT:lle maalilennon. Tunnin verran veivasin siinä. Enkä minä huomannut tosiaan silloin mitään. Mutta minä laskin silloin Uttiin. Tiedä oisko siinä ollut sitten jotain syytä, että se meni paremmin
Pehmeämpi kenttä?
Niin kato, kun se oli justiinsa uusi kenttä. Se oli jyrätty Kymiin. Siinä oli sitten missä liirailee.. En minä tiedä onko nämä mitään puolustuksia. nous mikä nous. Mutta onneksi se oli venäläinen kone.
 

Tapasitteko koskaan, ei pelkästään venäläisiä koneita vaan venäläisiä itseään. Sodan aikana tai sen jälkeen?

Olin kerran haastattelemassa yhtä sotavankia tuolla Anteroisenvaarassa. Viktor Shinitsin (??). Se oli semmonen iso konna. Kapteeni. Se oli oikein semmoinen kunnioitusta herättävä kaveri. Se oli komia eikä siinä ollut minkäänlaista nöyristelyä, vaikka oli sotavankina. Perunakuopassako se nyt sitten oli siellä Anteroisenvaarassa. Sieltä se haettiin ja se sanoi suoraan "tuohon minun ei tarvitse vastata". Vähän yritettiin kysellä siltä sotasalaisuuksia. Koneista ja missä niitä oli siellä, niin "nimeni on Viktor Shinitsin ja muuta minun ei tarvitse sanoa".
No se nyt oli yksi semmonen. Sitten siitä saatiin kaksi sotavankia siitä R-5:sta, mikä me pakotettiin laskemaan Antajärvelle. Mutta niitä minä en tavannut. Yksi majuri ja kapteeni. Niistä minulla on kuulustelupöytäkirjatkin, mutta en minä tavannut niitä. Me oltiin pikkusen noloja, kun tultiin takasin Tainan Veijon kanssa, että kyllä meidän olisi kuulunut ampua ne siihen jäälle. Eihän sitä nyt kehtaa sentään ruveta, kun toiset on tommosessa jamassa. Ne hyppäs siinä lumihangessa tiikeri hyppyä, koittivat päästä omalle puolelleen. Mutta ei ne sitten näköjään päässeet. Ne luuli, että pääsee. Mutta jalkaväki oli ne käynyt ottamassa järveltä kiinni ja toivat esikuntaan kuulusteltavaksi.

(Toim. huom: mainitut kuulustelupöytäkirjat kiinnostaisivat esim. artikkeliin liitettäviksi, mikäli ne joltakulta löytyisivät)
 

Askarruttanut viime päivinä g-voimien vaikutus, kun Mersulla menee, miten kovaa sillä nyt meneekään, kun sauvaa vetää tai työntää. Pystyykö esimerkiksi vauhdissa työntämään sauvaa, painamaan nokkaa alas sillä lailla, että se rupesi tuntumaan päässä?
Eihän.. Saahan niin tietysti tehdä, mutta eihän sitä tehty sillä tavalla. Vaan kallistettiin ja sitten työnnettiin... Oliko korkeusperäsimessä niin paljon tehoa siinä vaiheessa?
Kyllähän sitä olisi tietysti saanut siitä, ei siinä mitään olisi ollut, mutta niin kuin minullekin kävi, tähtäin lensi pois kun negatiivista g:tä siinä pari tarjosin. Mutta eihän sillä tavalla lähdetä yleensä, ei edes hyökkäämään Vaan aina kallistetaan..

Tämä on vaan tällainen simulattoriongelma, kun lentosimulaattorimallinuksessa tuppaa olemaan erilaisia toteutuksia. Minua itseäni on ottanut hirveesti päähän yhden simulaattorin mallinnus juuri tällaisesta sauvan voimasta, että kun nopeus menee 400-500 kilometriä ja jos sitten pikkusen työntää sauvaa liikaa, niin siinä on maailma mustana. Veret päässä, eikä näe mitään. Ja eihän se kerta kaikkiaan hetkessä voi käydä?
Eikä se ole hyvä liike ollenkaan. Tämä on pikku juttu, kallistaa ja.. Menee luonnollisesti sitten..
Simulaattorissahan se iso ongelma, kun ei persuuksissa tunne mitä kone tekee.
Ehkä se on lentokoneessa paljon helpompaa ja luonnollisempaa, tuo lähtösuunnan valitseminen. Se tuntuu luonnolliselta, että kun nostetaan vaaka-asennosta johonkin, vaikka pystyasentoon, niin ei sitä nyt piru vieköön ruveta painamaan tuosta.. noin

Olen ihmetellyt, Mersuista lähinnä, kun on näitä kuvia, esimerkiksi Illun MT-222 ja MT-225. Hyvin monissa kuvissa ne näyttävät olevan ihan tasaisen harmaita. Niinkuin tuossakin. On piirretty että se olisi tasaisen harmaa. Ilman, että siinä olis mitään saksalaista suojaväriä tai muuta.
Ei meillähän tuota.. Minä toin ainakin yhden koneen Saksasta, mikä oli saksalaisilla kirjaimilla. Olisko se J E T P?
Niinhän niillä olikin JETP:tä ja sitten oli näitä XPQ..QB ja näitä...
Kyllä niitä oli sillä tavalla, ettei niitä ollut keritty maalailla. Niitä oli hyvin monen värisiä. Tuolla kun niitä tehtiin Afrikkaan ja niitä tehtiin vuoristoon. Niitä tehtiin eri tarkoituksiin ja me saatiin sieltä, mistä satuttiin saamaan sitten.

Ihan muutama kone, MT-208 jonka Pokela joutui ajamaan mereen sodan jälkeen, sehän oli vihreän musta. Sitten oli muutama muu kone, jotka oli vihree-mustia. Mutta oliko ne sitten 24 :n koneita silloin, vai kellä ne mahtoivat olla?
Niillehän tuli sitten niitä viimeisiä sieltä.. Ja nehän oli nimenomaan G-2:sia, jotka 34:sta siirty 24:lle. Tossa on meidän kone.. Tuo MT-205 vai MT-206-6. MT-206. Joo. Nämä ovat kyllä alunpitäen ollut meidän koneita. Ne oli G-2:sia.
Ja eikös teidän G-6:t olleet neljäsatasia (MT-4xx)...
Ju-u. Tuo tuossa on Luukkasen kone. MT-423 muistaakseni.
 

Oheinen artikkeli ilmestyi alkujaan Sotaohjaajakurssit 1-4 -kirjassa. Julkaistu ohessa Hemmo Leinon suosiollisella luvalla.

Talvisota päättyi 13.3.40 välirauhaan Siihen katkesi myös pitkälle toteutettu suunnitelma komentaa kurssiltamme 40 jo valittua oppilasta Englantiin opettelemaan ja noutamaan yhtä monta Hawker Hurricanea. Pettymys rauenneesta matkasta oli suuri. Varsinkin kun olin hankkinut ulkomaanmatkaa varten uusia vaatteita, mm Eden-hatun.

Täydennyslentolaivue 35

Siirryin kurssimme (SOK 1) pääosan mukana 19.3.40 Kauhavan ISK:sta täydennyslentolaivueeseen Parolaan Täällä kurssimme jaettiin kahtia siten, että suunnilleen toinen puoli kuljetettiin majoitettavaksi Tyrvännölle ja koulutettavaksi siellä, käyttäen Vanajan jäälle aurattua lentokenttää ja sinne tuotua kalustoa. Toinen osa, johon itsekin kuuluin siirtyi Parolan leirikentän ympäristöön, majoitettavaksi Armijärven ja Parolanharjun tuntumassa oleviin maalaistaloihin. Parolan leirikenttä oli kunnostettu lentotoimintaan soveltuvaksi ja lentokalusto käsitti vielä maaliskuussa vain yhden Gloster Gamecock'in, muutaman Bristol Bulldogin, Sääsken, huonokuntoisen Jaktfalkin ja yhden sotasaalis I-15:n, Kelirikon mukana siirtyi leirikentälle Tyrvännön ryhmä mukanaan samantapainen kalustonsa. Lisäksi saimme Etelä-Afrikalta lahjana tulleista Gloster Gauntleteista kymmenkunta kappaletta laivueelle sekä yhden Bulldogin, Pyryn ja myöhemmin yhden Fokker C10 ja Fokker D.XXI Waspin.

Lentotoiminta oli aluksi varsin vähäistä johtuen osittain kelirikosta. Osansa saattoi olla talvisodan jälkeisellä hapuilullakin, koska johtoportaalla ei tuntunut olevan täysin selvää kuvaa siitä mitä oli tehtävissä ja mitä pitäisi tehdä tilanteessa, joka tuntui olevan vain väliaikainen. Kääntyykö välirauha uudelleen sodaksi vai ruvetaanko rakentamaan rauhan ajan ilmavoimia? Pian ne pasmat rupesivat kuitenkin selviämään samoin kuin odotettavissa olevan kehityksen suunta. Päin sotaa mennään ja siihen on valmistauduttava. Millä aikataululla, se oli vielä avoinna

Lentotoiminnan ohjat olivat aluksi luutnantti Pauli Ervin käsissä ja lisää koulutusvoimaa saatiin kun päästiin kesäkeleille. Lentomestarien Eino Jääskeläisen, Lennart Mildin ja Niilo Artolan lisäksi i saatiin kouluttajiksi vielä Oiva Maukonen ja ylikersantti Topi Vuorimaa sekä kapteenit Pekka Käär ja Jorma Visapää. Silloin tahti olikin jo reipasta Oppilaat, joilla oli kova innostus päästä rintamalaivueisiin eivät olleet tietenkään koskaan tyytyväisiä koulutuksen etenemisvauhtiin. Tyytyväisyyttä ei ainakaan lisännyt bensavarastojen rakentamiseen keksityt lapiohommat ja koulutuspuutteen korjaamiseen tarkoitetut sulkeisharjoitukset, mutta koska purnauskaan ei auttanut, oli tyydyttävä armeijan omaksumaan tahtiin.

Jo keväällä -40 komennettiin osa kurssista upseerikursseille Niinisaloon ja sieltä edelleen Kadettikouluun. Me jotka jäimme Parolaan jatkoimme lentämisen erilaisten temppujen, juonien ja konstien opettelua käytettävissä olevalla kalustolla, sanoisin ihan hyvät ohjelman mukaisesti. Väänsimme mutkaa, ammuimme maahan ja ilmassa vedettyyn pussiin, kokeilimme monella tavalla mitä varsinkin Bulldoggi ja Gauntletti sietää ja niihin itse pystymme. Nautimme kesästä Lehijärvellä, maastossa ja Hämeenlinnan sosiaalisissa ympyröissä kunnes kesä teki loppuaan. Koska sotaa ei näyttänyt ainakaan vähään aikaan tulevan ja koulutuksessa aikoi tuntua pysähtyneisyyden vaihe, tuumivat muutamat kuten minäkin, että taitaisi olla viisasta lähteä päättämään kesken jäänyttä koulunkäyntiä, koska siihen annettiin tilaisuus. Niinhän sitä sitten tehtiin.

Syksyllä -40 järjesti AISY (Akateeminen ilmasuojeluyhdistys) siviiliin siirtyneille opiskelijoille 15 tunnin Tuisku-kurssin Malmilla. Muuten tuo 10 kuukauden katkos lentokoulutuksessa arvioitiin jälkeenpäin virheeksi, joka kostautui viiveenä laivueisiin siirryttäessä.

Jatkosota syttyy

Suursodan melskeet vetivät Suomenkin kesäkuussa -41 mukaan ja kutsu tuli takaisin Parolaan. Silloin olivat kurssilaisistamme toiset jo rintamalaivueissa, mutta meidän koululaisten oli jatkettava vielä usean kuukauden ajaa manailtuamme koulutuksen hitaudesta ja hyödyttömyyden tunteesta. Lentokoulutukseen kuuluvat matkalennot ja samojen proseduurien kertaaminen tuntui turhauttavalta, koska olimme mielestämme niin valmiita, niin valmiita sankareiksi kunhan meille annetaan vain kone, jossa on tarpeeksi puhtia. Eniten huolestutti mahdollisuus, että koko sota jää meidän kohdalta sotimatta. (Radiossa puhuttiin "virallisena tietona että miehet palaavat rintamalta sadonkorjuuseen mennessä.)

Lentolaivue 30 Utissa ja Tiiksjärvellä

Tuli sitten taas syksy ja sota jatkui vielä kesänkin jälkeen. Minunkin vuoro tuli siirtyä askel eteenpäin. Se oli siirtyminen Uttiin, jossa Lentolaivue 30:n oli määrä antaa vielä FR-koulutus ennen kuin päästetään tositoimiin. Kului kaksi kuukautta ennen kuin sain siirron saman laivueen erilliseen lentueeseen Tiiksjärvelle. Lentuetta ehti entinen opettajani jo Kauhavalta ja Panulasta, kapteeni Pekka Käär ja lentue operoi samaisilla Waspi Fokkereilla, joilla olin Utissa lentänyt toistakymmentä tuntia. Eihän se vastannut alkuunkaan toiveitani, koska kone oli jo melkein museotavaraa ja monissa laivueissa oli paljon nykyaikaisempaa kalustoa. Olinhan sentään jättänyt koulutusvaiheen taakseni ja saatoin suhtautua käynnissä olevaan sotaan kuin yhtenä vaikuttajista. Millaisena, sen aika tulisi näyttämään.

Lutikkamatto ja rallikuski

Matka Rukajärven tuntumassa sijaitsevaan Tiiksjärven lentotukikohtaan alkoi junalla Utista Lieksaan. Siellä yritimme matkakumppanini ja kurssitoverini, kadetiksi kohonneen Mauri Nystenin, kanssa löytää makuupaikan Suojeluskuntatalon lattialle majoittuneiden, lomakolonna lähtöä odottavien sotilaiden väliin. Vaikka kolonnan lähtöön oli vielä kuutisen tuntia aikaa ja toisena vaihtoehtona oli kävely pilkkopimeillä Lieksan kaduilla parinkymmenen asteen pakkasessa, valitsimme sen, koska huomasimme kuorsaavien sotilaiden lepäävän miljoonia yksilöitä käsittävän lutikkamaton alla ja päällä. Eräänkin upseerin kauluslaatasta ei erottanut lutikkajoukon alta montako ruusuketta siinä oli,

Useiden kymmenien kuorma-autojen kolonna lähti sitten joskus puolenyön jälkeen Onnistuimme saarnaan paikat yhden sotatarvikkeilla lastatun kuorma-auton hytistä ja saimme kokea, mistä ilmeisesti on lähtöisin suomalaisten rallikuskien ammattitaito. Ovat varmaan noiden sota-ajan rahtareiden jälkikasvua. Muutamassa tunnissa taittui tuo alle 200 km:n jäinen, mäkinen ja mutkainen taival, joka päättyi keskelle pimeyttä lumista erämaata. Sieltä löytyi kuitenkin vastarakennettu hatara ja muutamalla kaminalla kuumennettu lautaparakki, jossa toistakymmentä eri yhteyksistä jo tuttua aseveikkoa odottivat kuuman korvikkeen kanssa viluisia uudisasukkaita. Kotiutuminen Tiiksjärvelle tutussa porukassa ei tuottanut vaikeuksia.

Mr Murphy sotkeutuu sotahommiin

Erillinen osasto Käärin 12 Fokker Waspia lentäjineen olivat vastanneet Rukajärven rintamasuunnan hävittäjätorjunnasta Tiiksjärven tukikohdasta käsin, kunnes venäläiset yllättivät tukikohtamme juuri joulun alla 1941 "Amerikan lahjoilla" eli Hurricaneilla. Niiden katsottiin horjuttavan niin pahasti voimatasapainoa, että vanhojen Fokkeriemme tilalle tarvittiin kovempaa rautaa. Tänään 9.1.42 oli kuitenkin niin kova pakkanen, että Tiiksjärvelle siirretty Lentolaivue 24:n Brewster-lentue ei ollut lentokunnossa, joten meidän täytyi ottaa päivystysvastuu. Olin Martti Kaliman kanssa pahviteltassa päivystämässä reilusti yli 30 asteen pakkasessa lämmityskaminoiden savun kohotessa suoraan autereisen kirkkaalle taivaalle levittäytyen sitten tukikohdan ylle. Yhdessä taivaanrantaan kiivenneen auringon säteiden kanssa maisema näytti ikuista rauhaa esittävältä maalaukselta.

Korvikkeenjuontimme keskeytyi kenttäpuhelimen pirahdukseen, josta viestitettiin "Neljä Hurricania kohti kenttäämme". Juostessamme koneille. olivat Hurricanit jo kentän päällä tulittaen ympäri tukikohtaa. Odotin koneeni takana olevassa ilmatorjuntakonekiväärin kuopassa, kunnes mekaanikot saivat irroitettua koneeni siipiä peittävät pressut ja veivasivat käynnistyskampea Nopeasti koneeseen, moottori käyntiin ja heti kuomua sulkien liikkeelle suoraan starttiin

Ajan säästämiseksi kiinnittämätön pressu jätettiin siiven päälle, josta se sitten liukui siiveltä alas koneen lähtiessä liikkeelle. Näinpä ei tällä kertaa käynytkään, vaan pressun pieni köysilenkki tarttui purjehdusvalon ympärille. Ison ja painavan pressun vieminen ilmataisteluun ei tuntunut mielekkäältä, joten avasi kuomun ja yritin viittomalla saada mekaanikkoja ymmärtämään tilanteeni, mutta nämä eivät nähneet potkurivirran nostattaman lumipyryn takia koko tilannetta ja jouduin palaamaan lähtöpaikalle. Pressu pian pois ja uudelleen starttiin kun Hurricanit saapuivat paikalle.

Kaikessa tohinassa olin itse sulkenut kuomun huonosti ja ilmavirran takia se alkoi avautua itsestään nelikymmenasteisessa pakkasilmassa yli kolmensadan kilometrin nopeudella. Nousseen adrenaliiniarvon takia kylmyyttä en tuntenut, vaan ainoa selvä ajatukseni oli saada tyhjennettyä neljä konekivääriä johonkin noista itään kääntyvistä Hurricaneista ennen kuin kuomu lentää taivaan tuuliin. Kaikki pellit kaasuttajassa auki, vasemmalla kädellä kuomua kiinnipitäen saavutin viholliskonetta miettien samalla miten pystyn painamaan kaasuvivussa olevaa konekiväärien laukaisinta vasemmalla kädellä. Olisi tarvittu kaksi vasenta kättä. Lähteekö kuomu irti kun irroitan siitä otteeni ja hajoaako koko kone jos kuomu irtoaa noin suuressa nopeudessa?

Kauaa ei minun tarvinnut odottaa, sillä pääsin tulitusasemaan, irroitin otteeni kuomusta ja ammuin pitkän sarjan vihollishävittäjään Nopeusylivoimani muuttui ampumisen yhteydessä alinopeudeksi ja käännyin varovaisesti takaisin kentälle päin. Siinä vielä huomasin yhden Hurricanen tulevan minua kohden. Vastakkaisilta suunnilta tulitimme toisiamme ja kuin ihmeen kaupalla selvisin ilman osumia tai kuomun irtoamista.

Vein seuraavana päivänä koneeni määräaikaishuoltoon Joensuun varikolle ja kun palasin sieltä viikon kuluttua ilmoittivat mekaanikot minun kuitenkin onnistuneen ilmataistelussa. Ensiksi tulittamani Hurricanen ohjaaja oli kuollut selkäpanssarin läpi menneeseen panssariluotiin ja kone oli syöksynyt 20 kilometrin päässä suohon.

Parempaan kalustoon käsiksi

Elokuussa 1942 lentueemme sai uudeksi kalustoksi Moranen. Tiiksjärvellä jatkoin lentämistä ja kun en halunnut upseerikurssille Niinisaloon minut nimitettiin vakinaiseen virkaan viiden muun reservin aliupseeriohjaajan kanssa. Hommat jatkuivat samoina, mutta päivärahat muuttuivat palkaksi

Kuten aina ilmavoimissa, sain yllättäen keväällä 1943 siirron juuri perustettuun Lentolaivue 34:ään - mersulaivueeseen Uttiin Nyt ei enää tarvinnut tuntea oloaan epävarmaksi. Alla oli kone, jonka suorituksia ei sopinut moittia.

Aikanaan sota loppui ja kun Mersuja ei ennakkosuunnitelmasta poiketen lähetettykään Lapin sotaan, vietimme aikaamme Utissa. Lentäminen oli lähes nollassa. Ainoat lentoni tein, kun vein koneeni sodan jälkeen Selänpään kentälle ja myöhemmin takaisin Uttiin. Kesäkuussa 1945 anoin eroa ilmavoimista ja siirryin siviiliin yksityisyrittäjäksi

Todettakoon, että Hemme Leino on yksi hävittäjä-ässistä, jolle Mersu kävi varmaan kovinkin rakkaaksi.

Hemmo Leino tarttuu simuloidun Messerschmittin kahvoihin Ilmailuharrastepäivillä.