| |
Lapin
sodan
kiistelty
kohtaaminen
Pikahakemisto: [
Lapin sodan kiistelty kohtaaminen |
Kirjoissa sanottua |
Saatesanat]
Työryhmä:
Koostanut Jukka O. Kauppinen
Lauri Volanen kirjoittanut runsaasti tekstiä, jahdannut virheitä, kerännyt lähdemateriaalia, kolunnut Sota-arkistossa ja niin edelleen, vaikuttaen ratkaisevasti artikkelin syntyyn.
Göran Bruun kaiveli materiaalia arkistoistaan, kommentoi ja auttoi muutenkin merkittävästi.
Lapin sodan kiistelty kohtaaminen
Lapinsodan alkuvaiheissa 3.10.1944 tapahtui ilmatilassa jotain, mistä
on myöhemmin käyty debaattia. Mielipiteet ovat täysin vastakkaisissa ääripäissä, sillä toisten mielestä mitään ei tapahtunut - toiset ovat sitäkin vakuuttuneempia että tapahtui.
Tapahtui mitä? Raporttien mukaan Lapinsotaan osallistuneen
hävittäjäyksikön, jonka pääosan muodostivat HävittäjäLentoLaivue 26:n
Brewster-hävittäjät, kohtasivat tuona päivänä saksalaisten
Stuka-osaston. Molemmin puolin epätietoisuuden vallitessa alkanut
kohtaaminen päättyi muistikuvien ja asiakirjojen mukaan tulenavaukseen,
jossa pudotettiin yksi tai kaksi kappaletta Junkers 87
-syöksypommittajia.
Kiistanalaiseksi tapauksen tekee Keski-Suomen Ilmailumuseon entisen
johtajan, tutkija Hannu Valtosen suorittamat tutkimukset, jotka
johtavat tapauksesta tyystin päinvastaiset johtopäätökset: taistelua ei
ole koskaan tapahtunut.
Tapahtunutta sumentavat vaikeat olosuhteet ja epätietoisuus - tehtiinkö
virhe, kun taisteltiin saksalaisia vastaan? Oliko siihen edes lupaa vai
tuliko tehtyä pahemman luokan munaus? Tilanne oli valmiiksi sekava, sillä Brewster-osasto oli saapunut uuteen tukikohtaansa Vaalaan vasta edellisenä päivänä. Kaikki oli vielä sikin sokin, sitten saman tien ilmaan tuntemattomaan maastoon - ja vastaan tulee entisiä aseveljiä.
Tapahtumarikas päivä
BW-osaston lento tapahtui 3.10. noin 13.15-15.45, eli lennon kesto oli
noin 2,5 tuntia. Samaan aikaan ilmassa oli Calle Bruunin vetämä toinen
BW-osasto, joka oli laivojen suojauslennolla suunnassa Oulu-Tornio.
Tuolle lennolle osallistuivat Calle Bruun (BW-373), Kaarlo Saukkonen
(BW-370) ja Lasse (Lars) Linden (BW-363). Lennolle oli lähdössä
vielä neljäskin BW, mutta sen moottori ei käynnistynyt. He ampuivat Junkers 88
-pommikonetta moottoriin ja saivat sen ainakin savuamaan. On
spekuloitu, että Ju 88 olisi pudonnut Kemin tienoilla. Kemin
kromikaivoksen prospektitöissä 1954 löydettiin suojärvestä koneen
hylky, ja on mahdollista että se olisi juuri tämä kone. Hylkyä ei
kuitenkaan löydetty enää myöhemmissä tutkimuksissa, joita suoritettiin
Hannu Valtosen toimesta. Kone on ilmeisesti jäänyt kaivoksesta rahdatun
jätekiven alle.
Ju-88-kohtaamisesta kertovat C.E. Bruunin lentopäiväkirja ja tapahtumasta kertova karttaselostus
Stukat kohdannut osasto oli puolestaan tiedustelulennolla
Tornio-Kemi-Rovaniemi. Näiden kahden lennon ollessa ilmassa yhtaikaa
oli taivaalla kaikkiaan yhdeksän Brewsteriä, mikä oli ilmeisesti miltei
koko osaston käytettävissä ollut konevahvuus.
Lisäksi samana päivänä lennettiin vielä kolmas suojauslento
Kuivaniemi-Simo/Simojoki kello 16.35-18.25, suorittajina Calle Bruun (BW-373),
Olli Pitkäpaasi (BW-386) ja Eetu (Erkki) Siponmaa (BW-387). Lisäksi
A.Oranurmi on merkinnyt lentopäiväkirjaan .3.10. klo 16.30-18.30
suojauslennon koneella BW-379 Simon asemalle (ei siis Siuron, kuten on virheellisesti kirjoitettu. Siuro on Tampereen lähistöllä. Toim. huom). Niinpä
"Stuka-revohkan" jälkeen lennolla on ollut ainakin neljä konetta.
Tiedot lennon tapahtumista pohjautuvat ennen kaikkea taistelun jälkeen
kirjoitettuihin ilmataistelukertomuksiin, C.E. Bruunin muistiinpanoihin
ja laivueen henkilöstön suullisiin kertomuksiin.
Aran aiheen ja ajankohdan johdosta tapahtunutta ei kuitenkaan
dokumentoitu aikanaan niin perusteellisesti kuin olisi voitu. Niinpä
esimerkiksi kirjallisissa lähteissä on havaittavissa tiettyjä
ristiriitaisuuksia. Muun muassa tapahtumapaikan ja Brewster-osaston
tarkan reitin suhteen on epäselvyyttä - partioreitti on ollut
Tornio-Kemi-Rovaniemi, mutta tämä on kirjautunut johonkin paperiin
virheellisesti Ylitornio-Kemi-Rovaniemeksi. Pudotuspaikaksi mainitaan
Kemijoen pohjoispuoli, mutta se on sittemmin tarkentunut joen
eteläpuoleksi. Ilmataistelukertomuksissa mainitaan erheellisesti, että
lennolle olisi osallistunut kahdeksan konetta. Todellisuudessa lennolla
oli kuitenkin vain kuusi Brewsteria.
Nämä olivat:
luutnantti Erik Teromaa (BW-361), luutnantti Reino Sartjärvi (BW-355),
vänrikki Olli Pitkäpaasi (BW-386), ylikersantti Oiva Hietala (BW-367),
kersantti Aimo Oranurmi (BW-379) ja luutnantti Orvo Helenius (BW-357)
Lisäksi ilmataistelukertomukseen kirjattiin aikanaan väärä
tapahtumapaikka, kun ohjaajat eivät olleet täysin varmoja sijainnistaan. Epätietoisuus reitin ja tapahtumapaikan sijainnista johtuu siitä, että ohjaajat olivat ensimmäisellä taistelulennollaan uudella operaatioalueella, eivätkä vielä tunteneet paikkoja.
Saksalaiset: ei ilmataistelua
Vahvimmin ilmataistelun tapahtumattomuuden puolesta on puhunut
Keski-Suomen Ilmailumuseon tutkija Hannu Valtonen, joka epäili tapahtumien todenperäisyyttä ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehdessä 16/84 julkaistussa artikkelissa. Lisäksi Valtonen on käsitellyt aihetta teoksessaan "Pohjoinen ilmasota" tapausta on käsitelty parin sivun verran. Valtonen on tutkinut tapausta ennen kaikkea saksalaisten asiakirjalähteiden pohjalta.
Valtonen referoi tapahtunutta muun muassa kahden saksalaisen
Stuka-lentäjän suulla. Nämä kertovat nähneensä "6-8 tunnistamatonta
hävittäjäkonetta, tajusivat etteivät ne olleet omia, pudottivat
pomminsa ja kääntyivät takaisin. Hävittäjät (joita ei tunnistettu
varmuudella) kaarsivat heidän osastonsa ympäri kerran ja poistuivat paikalta. Ilmataistelua ei tapahtunut."
Myös Stuka-laivueen tekninen upseeri vahvistaa, että ilmataistelua ei
tapahtunut. Kirjasta "Luftwaffen pohjoinen sivusta" löytyy erään
saksalaisen maajoukkojen miehen silminnäkijäkertomus tapauksesta, joka
on yhtenevä saksalaisten lentäjien version kanssa.
Saksalaisista lähteistä on tiettävästi löytynyt vain yksi NSGr 8:n
kärsimä Stuka-tappio tälle päivälle, vihollisen ilmatorjunnan
pudottama. Kyseessä on kuitenkin rykmentin eri osasto kuin tuo
Rovaniemeltä toiminut. Muita kirjallisia viitteitä konetappioista ei ole löytynyt.
Jos ilmataistelua ei käyty, on Brewsterien vaurioille haettu selitystä
muun muassa matalatiedustelun tai rynnäköinnin yhteydessä saadusta
it-tulesta.
Bruun: Kyllä ne koneet ovat siellä suossa tänä päivänä
Carl-Erik Bruun, joka on kirjoittanut talteen Hävittäjälentolaivue 26:n historiaa, kirjoittaa tilanteesta seuraavasti.
16.9.44 klo 12.12. ilmoitettiin, että saksalaisiin on suhtauduttava
kuten vihollisiin ja klo 17 annettiin lupa tulittaa saksalaisia
koneita. Tämä lupa ei tullut laivueelle selväksi. Ilmeisesti
ajateltiin, että se ei tule ajankohtaiseksi. Myöhemmin siitä oli
mahdottomasti harmeja.
Lokakuu 1944
Eilen illalla tuli tieto, että laivue siirtyy Vaalaan taistelemaan saksalaisia vastaan!
… Meillä ei ollut lentueessa paljoakaan tietoa koko touhusta.
Arveltiin, että it oli vahva ja luultiin, että taisteluja koneita
vastaan ei tulisi. Jollakin lailla sotiminen entisiä aseveljiä vastaan
olisi vastenmielistä.
Bruunin kertomus tapahtumien kulusta :
"Luutnantti Teromaa veti parveaan ensin Ylitornioon ja sieltä Kemijokea ylös Rovaniemelle päin.
Vastaan tuli 12 koneen Ju-87 osasto. Nämä pudottivat heti pomminsa ja
kääntyivät ympäri. Osa joutui Sartjärven ja Oranurmen edellä
Rovaniemelle päin Kemijoen pohjoispuolella ja suurin osa Teromaan
edellä joen eteläpuolella. Teromaa huusi radioon, että katsotaan minne
menevät.
Samalla saksalaiset vetivät koneensa lähemmäksi toisiaan ja
taka-ampujat avasivat tulen Teromaata kohden. Yksi luoti lävisti
polttoainetankin ja sirpaleita tuli Teromaan polveen. Huusi "Antaa
soittaa vaan!" ja ampui lähimmän alas. Siipikone Hietala teki saman
tempun ja Stukat hajaantuivat kuin varpusparvi. Pitkäpaasi kiersi yhden
Stukan kanssa kehää yhdellä suolla ja häntä ammuttiin muista koneista,
mutta kun ei oltu varmoja saako saksalaisia ampua, niin lähtivät kaikki kotiin.
Asiaan kuuluu, että kun tulivat kotiin ja ryhdyin tekemään raporttia,
niin Teromaa ja Hietala olivat hyvin huolestuneita, kun olivat ampuneet
saksalaisia. Pojat tekivät taistelukertomuksensa, mutta kun eivät
tienneet missä olivat olleet, niin tuli pudotukset väärään paikkaan.
(Hannu Valtonen Keski Suomen Ilmailumuseosta on etsinyt Lappiin
pudonneita koneita eikä ole näitä löytänyt, ja kirjoitti Suomen
Kuvalehteen "Laivue 26:n paperivoitoista, joita tehtiin poliittisista
syistä!" Perusteena, etteivät saksalaiset tunnusta menettäneensä
yhtäkään Ju-koneita. Saksalaispäällikkö väitti, ettei taistelua ollut,
mutta myöntää, että jos BW:n neljällä 12,7 kk:lla ampuu Stukaa, niin
alas se tulee.)
Teromaan kone lennettiin Onttolaan siiven vaihtoon."
Myöhemmin Bruun teki lisäselvityksiä tapahtuneesta.
6.3.1995 Bruun oli yhteydessä luutnantti Teromaan veljeen Usko
Teromaahan ja kirjoitti keskustelusta seuraavanlaisen yhteenvedon:
"Koskee Pikkustukien alasampumista 3.10.1944.
Ampuja: Luutn Erik Teromaa.
Olin 3.3.1995 puhelinyhteydessä Erikin veljeen Usko Teromaahan
Tampereelle. Hän on kokoamassa veljensä sota aikaisia asioita. Kysyin
puhuiko Erik koskaan saksalaisten koneiden pudottamisesta? Kyllä! Ja
tapauksesta oli Erik kertonut hänelle seuraavaa: "Olivat kuudella
koneella partioimassa ja olivat kääntyneet Kemijoen eteläpuolella jokea
seuraten Rovaniemelle päin, kun vastaan tuli 12 Ju 87 konetta, jotka
heti pudottivat pomminsa ja kääntyivät takaisin. Erik antoi käskyn
seurata niitä, jotta näkisivät minne menevät. Tiiviisti seuraten
ajettiin melko tovi, kun ne yhtäkkiä tiivistivät muodostelmansa ja kk
ampujat avasivat tulen Teromaata vastaan. Viereisestä koneesta osui
luoti tankin läpi ja sirpaleet osuivat Teromaata polveen, jolloin hän
suuttui ja ampui edessään olevan Stukan alas. Stukien muodostelma
hajosi kuin varpusparvi. Erikin partiokaveri ylik Hietala ampui samoin
yhden. Koneet putosivat suohon. Eli tapahtuma sattui Kemijoen
eteläpuolella, eikä taistelukertomuksessa ilmoitetulla paikalla."
Selostus on juuri niin miten Teromaa minulle kertoi ja hän oli hyvin
huolissaan kun käskyä ei oltu saatu saksalaisten koneiden
pudottamisesta. Itse olin lentueen varapäällikkö ja päätin tehdä
ilmoituksen tapahtumasta. Teromaan kone BW-361 jouduttiin viemään
Joensuuhun siiven vaihtoon ja Teromaa joutui muutaman päivän kävelemään
kainalosauvoilla. Saksalaisten on turha kieltää tappionsa. Kyllä ne
koneet ovat siellä suossa tänä päivänä. Turussa, 6.3.1995
Carl Erik Bruun HLelv26
Ilmataistelukertomukset
Ilmataistelukertomuksiin liittyen mainittakoon, että artikkelin
koostajien tiedossa ei ole kuin kahden lennolla olleen pilotin
ilmataistelukertomukset. On mahdollista, että neljä muuta pilottia
eivät niitä kirjoittaneet lainkaan, koska pelkäsivät seuraamuksia.
Tämän ymmärtääkseen on matkattava hieman ajassa taaksepäin ja
ymmärrettävä silloista tilannetta. Laivueelle ei vielä ollut saapunut
tieto että sotatila oli astunut voimaan. Vaalassa oltiin huolestuneita.
Tapauksesta oli kuitenkin tehtävä raportti, vaikka seurauksia
pelättiin. Jälkeenpäin on epäilty, että laivueen piti tehdä
"paperivoittoja". Väite on kuitenkin keksitty vasta myöhemmin.
Paperivoittojen kirjaamiseen esimerkiksi poliittisista syistä ei ollut
mitään tarvetta, koska osasto ei vielä edes tiennyt sotatilan
vallitsevan.
Niinpä ilmataistelukertomukset on mahdollisesti tehty vain todistetut
pudotukset saaneiden ohjaajien osalta. Hietalan raportista käy vielä ilmi, että hän vaurioitti yhtä Stukaa, mutta jää epäselväksi ketkä olisivat muun muassa vaurioittaneet mainittuja kahta muuta Stukaa. Tiettävästi
säilyneet raportit kirjoitti lentueen varapäällikkönä toiminut C.E.
Bruun, joka kirjoitti raportit koneella lentäjien sanelun mukaan.
On kuitenkin epätodennäköistä, että puuttuvia asiakirjoja enää löytyisi ainakaan Sota-arkiston kätköistä. LentoLaivue 26:n historiaa tarkoin tutkinut C.E. Bruun tutki laivueen asioita arkistoista kymmenen vuoden ajan, eivätkö kyseiset paperit tulleet koskaan vastaan.
Alkuperäiset raportit:
Ilmataistelukertomus 1 - Teromaa |
Ilmataistelukertomus 2 - Hietala
Ilmataistelukertomus
Ampuja: Luutn. E.U. Teromaa
Varmasti tuhottuja: 1 Ju-87 (ohjaajan voittotilille)
Vaurioitettuja: -
1. Pvm. 3.10.44 klo 13.15-15.45
2. Taistelupaikka ja korkeus: Kärkyvaara-Pisavaara-Lonevaara 500-50 m.
3. Tuhottu 1 kpl. Ju-87.
4. Kone teki pakkolaskua Ristijärvi-Louejärvi väliseen maastoon.
5. Ollessani 8:lla BW:llä suorittamassa tiedustelua
Kemi-Rovaniemi-tiellä tapasimme 12 Ju-87, jotka olivat matkalla
etelään. Aluksi olimme epätietoisia ryhtyäkö taistelemaan, mutta kun ne
ryhtyivät tulittamaan, aloitimme taistelun. Tulitin äärimmäisenä
vasemmalla lentävää siipikonetta, jonka moottori alkoi savuttamaan ja
se erkani muodostelmasta menettäen koko ajan korkeutta, tehden lopulta
pakkolaskun suolle edellä mainittuun paikkaan. Samalla sain tulta
jostain siipikoneesta, jolloin sain osuman bentsiinitankkiin ja
räjähtävän ohjaamoon, jolloin haavoituin lievästi sirpaleista reiteen
ja käteen. Tämän lisäksi tulitin vielä toista Ju-87, mutta ilman
näkyvää tulosta. Ju:t pudotti pomminsa meidän käydessä kimppuun.
6. Tapauksen todistajat: Näin k.o. koneen tekevän pakkolaskun. Ylik. Oiva Hietala.
7. Huomautuksia: Ju:t pysyivät erittäin hyvin koko
ajan ## muodostelmassa ja kk-ampujat tulittivat keskitetysti ja
erittäin tarkasti.
Oma kone tyyppi ja No: BW-361
Yksikön päällikön lausunto: Tuhoutui 1 Ju-87.
Ilmataistelukertomus
Ampuja: Ylik. O.Hietala
Varmasti tuhottuja: 1 Ju-87 (ohjaajan voittotilille)
Vaurioitettuja: -
1. Pvm. 3.10.44 klo 13.15-15.45
2. Taistelupaikka ja korkeus: Kärkyvaara-Pisavaara-Lonevaara
3. Tuhottu 1 JU-87 ja 1 vaurioitettu.
4. Kone syöksyi Louenjoen ja Kätkävaaran välilä suohon.
5. Tiedustelulennolla ollessamme huomasin 12 Ju-87,
jotka olivat matkalla etelään. Emme hyökänneet heti niiden kimppuun,
vasta kun ne rupesivat meitä tulittamaan. Hyökkäsin äärimmäisenä
oikealla olevan koneen kimppuun ammuin sivulta ylhäältä n. 50 metrin
päästä, jolloin se heti nuljahti pystysyöksyyn ja meni suohon. Tulitin
toista takaa ylhäältä jolloin se rupesi savuamaan, mutta en kerinnyt
huomata tulosta koska kk.ampujat tulittivat minua.
6. Tapauksen todistajat: Näin k.o. koneen syöksyvän suohon. Luutn. E.U. Teromaa.
7. Huomautuksia: Vihollinen pysyi koko ajan tiiviissä
muodostelmassa, että kk.ampujilla oli suuri tulivoima. Ju-87 on helppo
kone BW:lle.
Oma kone tyyppi ja No: BW-367
Yksikön päällikön lausunto: Tuhottu 1 JU-87. Vaurioitettu 1 JU-87.
Alkuperäiset raportit:
Suoritusilmoitus 3.10.44.
Suoritusilmoitus 3.10.44 Lentolaivue 26
Koneet: BWt 361, 357, 355, 386, 367, 379
Muodostelman johtaja: Luutn. E.U.Teromaa
Lähtö Vaala 3.10.44 klo 1315
Paluu Vaala 3.10.44 klo 15.45
Lentoreitti Vaala - Kemi - Tornio - Karunki - Hirvas - Kemi - Vaala
Tehtävän suoritus:
A. Tiedustelu. Korkeus 700-100 m. Klo 14,00-15,00
tiellä Kemi-Tornio muutamia yksityisiä k-autoja. Rautatiellä ei
liikettä. Tiellä ja rautatiellä Tornio-Karunki ei liikettä. Matala sää
esti tiedustelun Karungista pohjoiseen. Tiellä Kemi-Rovaniemi
Ylipeakkolan kohdalla 6 hevosen kolonna pohjoiseen. Lisäksi havaittiin
yksinäisiä k- ja kaksi h-autoa molempiin suuntiin. Rautatiellä
Kemi-Rovaniemi Tervolan kohdalla n 10 umpivaunua käsittävä juna
matkalla pohjoiseen. Veturi ammuttiin puhki. Hirvaksen kohdalla n. 25
umpivaunua käsittävä juna pohjoiseen.
C. Vihollisen ilmatoiminta: Kätkävaaran kohdalla
kohtasimme 12 Ju-87 matkalla etelään. Syntyneessä ilmataistelussa
ammuttiin alas 2 Ju:ta vaurioitettiin 3:a. Koneet pudottivat pomminsa
ja palasivat takaisin Rovaniemelle.
D. Vihollisen ilmatorjunta: Näätäsaaresta, Nikkilästä
ja Kemistä ampui vihollisen raskas It. Lisäksi Nikkilästä 40 mm.
it.tulta. Raskas ampui erittäin tarkasti.
E. Sää: 800-100 m. 8/10.
Luutn. E. Teromaa
Ohessa lainaukset Oranurmen, Pitkäpaaden, Sartjärven ja Teromaan lentopäiväkirjoista kyseiseltä päivältä:
HLeLv sotapäiväkirjoja: Kom./HLeLv 26:n sotapäiväkirjasta (keskimmäinen), tsto IV HLeLv 26:n sotapäiväkirja 1.1.1944-14.12.1944 (oikeanpuoleinen):
Huomaa:
14.30. Ilmataistelu 6 BW / 12 Stukaa. Stukat tulossa etelään, pudottivat Pomminsa Pisavaaran luonnonpuiston seudulla maastoon. Ammuttu alas 2 Stukaa ja 3 savuamaan. Nikkilästä tarkkaa raskasta it:tä ja 40 m/m.
15.45. Palasivat koneet. BW-361:ssa ammuttu tankki puhki ja osuma ohjaamoon, jolloin luutn. Teromaa sai muutamia pieniä sirpalehaavoja.
Pauli Hirvosen teoksen mukaan
Pauli Hirvosen kirjassa "Lapin sodan lentäjät kertovat", Otava 1967
luutnantti Reino Sartjärvi kertoo, että Stukia olisi ollut 11
kappaletta ja peräti 3 (kolme) niistä olisi ampua rojautettu suohon!
Mutta vain pari sivua aikaisemmin, sivulla 82, Hirvonen sanoo
lopettaessaan kertomuksensa ltm. Osmo Metsolan JK-263:n tuhoutumisesta
ja siinä olevista pienistä epätarkkuuksista että:
"Valitettavasti Lapin sodan tragedioiden päivämäärät ja tarkat
ajankohdat ovat hieman epämääräisiä. Sillekin on oma selityksensä. SE
EI OLLUT PAPERISOTAA".
(Toim. huom. eli taistelujen ohessa paperityöt olivat toissijaisia).
Hirvosen kirja oli pitkään, liki 30 vuotta, Lapin ilmasodan perusteos.
Hävittäjälentolaivue 26 -kirja tapauksesta
C.E. Bruunin teos Hävittäjälentolaivue 26 ynnää tapauksen seuraavasti:
"Pudotukset johtuivat siitä, että saksalaiset avasivat tulen Teromaata
kohden. Tämän he ovat kieltäneet sodan jälkeen. Kieltävät myös
menettäneensä Ju-87-koneita ja väittävät, että tulitoimintaa ei ollut.
Teromaan kone vietiin Onttolaan siiven vaihtoon, koska kone oli saanut
kahakassa osumia. Teromaa joutui kävelemään kainalosauvoilla."
Haavoittunut Teromaa, vaurioitunut Brewster?
Kertomuksen mukaan Teromaan lentämä BW-361 sai taistelussa osumia
Stukien konekivääritulesta. Asiakirjojen mukaan kolme päivää myöhemmin,
6.10.44, Lentovarikko (E. Stenbäck) tilaa BW-361-koneelle
kiireellisyysluokkana 1 osakorjaus. Tilauksen mukaan koneessa on muun
muassa seuraavia vikoja: luodinreiät vasemmassa siipisäiliössä,
vasemmassa laskutelinepalkissa, oikealla puolella rungossa sekä
moottorikondolin oikean puolen tuen kohdalla etulevyssä. Lisäksi
BW-361:ssä on muitakin vaurioita ja ohjaajan haavoittumisen jälkiä. Kone
toimitettiin korjaukseen Ilmavoimien varikolle, Valtion
lentokonetehtaalle Tampereelle.
Alkuperäiset raportit:
Työtilaus Lentovarikolta
Lentovarikko 1. 6.10.44
Työtilaus N:o 1246/44
Tilaan suoritettavaksi BW-361 osakorjauksen.
Kuntoisuus:
Vasemmassa siipisäiliössä, vas. laskutelinepalkissa, oikealla puolella
rungossa sekä moottorikondoolin oikean puolen tuen kohdalla etulevyssä
luodin reiät, vas. jarrunesteputki poikki, pääjakotaulusta menevät
sähköjohdot poikki, käynnistin luistaa.
Kiireellisyysluokka 1.
Kone korjattiin ripeästi. Tarvitut työt käyvät ilmi seuraavista asiakirjoista.
Alkuperäiset raportit:
Muutostyökortti |
Korjausselostus 1 |
Korjausselostus 2
VALTION LENTOKONETEHDAS
Tarkastusosasto
Luovutus- ja Vastaanottopöytäkirja
MUUTOSTYÖKORTTI BW-361
Koneeseen on tässä korjauksessa tehty seuraavat muutokset:
56. ITO NO 19 Druckflussigkeit Violet nesteen käyttöä
jarrujärjestelmässä nykyisten käytössä olevien nesteiden loputtua.
Tehty korjauksessa 6.10.44 HH.
57 -""- Laskutelineen toimintasylinterin männän varren tiivisteen A
54218, kannuspyörän toimintasylinterin männän tiivisteen A 49015,
laskutelineen hydraulisen lukituslaitteen sylinterin männän varren
tiivisteen A 58902, hydraulisten laitteiden jakoventtiilin männän
varren tiivisteen A 59763, laskutelineen hydraulisen käsipumpun männän
tiivisteen A 59652 vaihtoa Servo 2069 nestettä käyttäviin
tiivisteisiin. Tehty korjauksessa 6.10.44 HH.
VL:n tarkastusosaston johtaja.
Korjausselostus.
Voimalaite. moottori: korjattu: käynnistys.
Polttoainejärjestelmä: vaihdettu: polttoainesäiliö siiven mukana.
Lentolaite: siivistö: vaihdettu: siipi täydellisenä.
Runko: paikattu: oikealla puolella rungon ja siiven tyvilevyssä ollut
luodin reikä, rungon etuosan putkirakenteen oikean keskimmäisen tuen
kohdalla rungon etulevyssä ollut luodin reikä.
Pyrstöohjaimet: vakaaja: korjattu: vakaajan vasemmassa kärjessä ollut repeämä.
Laskuteline: uusittu: vasen laskutelinepalkki ja vasen jäykkä jarrunesteputki.
Huuhdeltu: jarrunesteputkisto.
Täytetty: 6.10.44. jarrujärjestelmä Druckflussigkeit Violett nesteellä.
Tarkastettu: laskutelineen ja jarrujen toiminta.
Korkeapaineöljyjärjestelmä: vaihdettu: laskutelineen toimintasylinterin
männän varren tiiviste A 54218 ja kannuspyörän toimintasylinterin
männän tiiviste A 49015 sekä laskutelineen hydraulisen lukituslaitteen
sylinterin männän tiiviste A 58896 ja laskutelineen hydraulisen
lukituslaitteen sylinterin männän varren tiiviste A 58902 sekä
hydraulisten laitteiden jakoventtiilin männän varren tiiviste A 59763
ja laskutelineen hydraulisen käsipumpun männän tiiviste A 59652 Servo
2069:ä kestäviin tiivisteisiin.
Täytetty: 7.10.44 korkeapaineöljyjärjestelmä Servo 2069:llä.
Varusteet: sähkövarusteet: uusittu: pääkojetaulusta moottoritelineeseen menevät sähköjohtimet osittain.
Korjattu: pääkojetaulusta moottoritelineeseen menevien sähköjohtimien suojusputki.
Kone on asennettu pyörälaskutelineelle. Moottori on koekäytetyt ja kone
on koelennetty sekä suoritettu lentojen jälkeiset huolto- ja seuraavat
korjaustyöt.
Koneen peruskorjausjakso 550 t.
12VL, 14.10.44.
VL:n tarkastusosaston johtaja.
Mistä kyseiset vauriot ja haavoittumisen jäljet lienisivät tulleen?
Kaiken todennäköisyyden mukaan juuri kyseisestä, tai väitetystä,
ilmataistelusta saksalaisten Stukien kanssa.
Teromaa haavoittui sirpaleista jalkaansa, mutta haavat eivät vaatineet
ensiapua ja kainalosauvoja kummempaa hoitoa. Teromaa piti lentopaussia seuraavan päivän
ajan, kun taas kone oli huollossa Lentokonetehtaalla. Kiireiseksi
merkitty huolto tehtiin ripeästi, sillä BW-361:lle kirjattiin seuraava
sotalento jo 15.10, ohjaaja tuntematon.
Mitä siis tapahtui?
Jotain tuona päivänä tapahtui. Lennolla mukana olleista kuudesta
ohjaajasta kukaan ei ole enää elossa tarkempia kysymyksiä varten.
Pitkäpaasi ja Sartjärvi kuolivat 1999, Oranurmi 1973, Helenius 1967,
Teromaa 1946 (lento-onnettomuus FA-2) ja Hietala 1976.
Näistä kuudesta ohjaajasta tai laivueen muusta henkilökunnasta yksikään
ei kuitenkaan ole tiettävästi kyseenalaistanut tapahtunutta, tai
esittänyt siitä ristiriitaisia väittämiä.
Laivue 26:n Lapinsodan aikaisesta lentävästä henkilöstästä oli artikkelin kirjoitushetkellä elossa Aarno Siro, Olli Riekki ja Matti Kukkonen. Näistä Aarno Siro tavoitettiin kysymyksiä varten.
Aarno Siro: Stuka putosi
HLeLv 26:n ohjaaja Aarno Siro oli Lapinsodassa lentäneessä osastossa
kun Stuka-kohtaaminen tapahtui. Siro ei ollut mukana kyseisellä
lennolla, mutta oli sekä katsomassa BW-osaston lentoonlähtöä - että
paluuta Stuka-kohtaamisesta. Siron puhelinhaastattelussa antamien
kommenttien mukaan tapauksesta ei ole epäselvyyttä.
Lapin sotaan osallistuvassa ryhmässä oli 26:n ohella mukana myös
pilotteja laivueista 12 ja 14, mistä Siro muistelee, että "Sartjärven
Reiska, Bruuni, Heleniuksen Orvo ja minä muun muassa oltiin
varsinaisesti 26:ssa. Niitä toisia (muista laivueista) oli siinä
myöskin Niemeierin Hanski (Hans Niemeier, SLM 820). Se tuli Tsaikoista."
- Mitä puhuttiin tämän väitetyn Stuka-kohtaamisen jälkeen?
Olin paikalla kun ne lähtivät ja tulivat, ne oli niin innoissaan kun
tulivat. Siitä oli puhe, kun he tapasivat Stuka-parven, että mitä
tehdään - heillä ei ollut minkäänlaisia ohjeita mitä tehdään jos
saksmannit tulee näkyville. He sitten (lentäessään Stukien vierellä) ihmettelivät, että mitä tehdään. Teromaan siivellä oli muun muassa
Sartjärven Reiska oikealla siivellä ja Pitkäpaasi. Stukien kk-ampuja
hermostui ja ampui Teromaata. Teromaa ampui sen sitten alas.
Siitä oli epätietoisuutta, että jotkut kun väitti että olisi kaksi
pudonnut. Mutta eniten kuulin siitä yhdestä Stukasta, kuulemma
tiedetään se paikkakin minne se on tullut alas.
- Tapahtumasta on kirjoitettu kaksi ilmataistelukertomusta, joissa on raportti kahdesta pudotuksesta: Teromaa ja Hietala.
Teromaan pudotus on viimeinen sodan ajalta, esikunta ei noteerannut kuin tämän yhden tietääkseni.
- Eli he olivat hyvin "kiihkeitä" lennolta palattuaan, että jotain oli tapahtunut?
Juu. Kyllä siinä niistä kovasti keskusteltiin. Meillä kun ei ollut
mitään ohjeita, että mitä tehdään saksalaisten kanssa. Sehän se
laukaisi tilanteen, kk-ampuja, kun rupesi ampumaan Teromaata.
Teromaahan sai siitä siruja jalkoihinsa.
- Tuliko mitään ohjeita sen jälkeen tällaisia tilanteita varten?
En ainakaan minä kuullut ohjeista.
Sitten kun sota loppui, niin Teromaa oli aktiivipalveluksessa, hän jäi
armeijaan. Teromaan loppu tuli kun hän lähti tuomaan Fiattia
Tampereelle korjattavaksi. Hän ei ollut lentänyt ennen Fiatilla ja
erehtyi starttaamaan varatankilla, se ei kestänyt kuin 15 minuuttia.
Moottori pysähtyi ja hän meni metsään. Iso oksa tuli häntä otsaan ja
hän kuoli siihen. Näin on minulle kerrottu, en ollut itse siellä
paikalla.
- Teromaalle oli siis tullut siruja jalkaan kahinassa?
Kyllä.
- Oliko haavoittuminen miten vakava? Tarvitsiko hän sairaalahoitoa tai muuta?
Ei se hirveän vakavaa ollut. Hän lähti vielä lentämään sillä jalalla.
- On mainittu, että hän käytti kävelykeppejä tämän jälkeen?
Joo, voi olla, en enää sitä niin tarkasti muista. Mutta se on kuitenkin sivujuttu, koska hän oli joka tapauksessa loukkaantunut.
Mutta ei se kovin paha haavoittuminen ollut, pieniä siruja oli jaloissa.
- Samana päivänä kohdattiin myös Ju-88?
Kuulin että oli ollut yksi Ju-88. Sehän kai upotti laivankin siellä
(satamassa). Joku väitti että se olisi ammuttu alaskin, mutta en
uskalla sanoa siitä sen enempää, kun minulla ei ole siitä enempää
tietoa.
- Teromaan kone lähetettiin raporttien mukaan tämän jälkeen korjattavaksi?
Paljon mahdollista, siinä oli niitä reikiä. Siinä oli paljon reikiä.
Oli ihme kun Teromaa pääsi sillä kentälle. Samaan tapaan kuin Bruunin
Callen kanssa Kannaksella, kun minä saatoin häntä takaisin sieltä.
Toinen tankki oli puhki, toinen pyörä, toinen magneetto… Sieltä tuli
perään koko ajan valkoinen suihku, kun tankki vuosi. Calle oli vähän
minun takanani kun lennettiin, laskettiin lennon jälkeen ainakin 30
reikää koneesta. Mulla oli vähemmän reikiä, pääsin vähällä.
- Eli kun katsoitte Teromaan konetta lennon jälkeen, niin se oli mielestänne että ihme kun pääsi kentälle?
Juu. Ja Bruuniakin kun saatoin silloin, että jos hän putoaa kesken
matkan. Mutta Teromaa pääsi kuitenkin kentälle asti, laski keskelle
kenttää.
- Eli Teidän mielestänne Stuka-kohtaamisessa ei pitäisi olla epäselvyyksiä?
Ei. Se on selvä. Minä olin siinä kun ne lähti ja kun ne tuli, ja koko
ajan juteltiin siitä. Jotkut kuulemma tietävät missä se Stuka on. Se
meni johonkin suohon ja kullankaivajat tekivät kaivaessaan luolaa, niin
olivat kuulemma löytäneet sen siinä yhteydessä. Semmoinen huhu on.
Museojohtaja Valtonen ei tahdo antaa periksi, että näin olisi
tapahtunut, mutta minä kyllä uskon että se (Stuka) meni. Saksmannit ei
tunnusta että ovat menettäneet (koneen), mutta sehän on selvä etteivät
he tuollaista lähde tunnustamaan. Siitä on aivan turhaa riidellä.
Koneita on etsittykin
Stukia on etsiskelty sodan jälkeen, mutta tuloksetta. Ongelma johtuu
ennen kaikkea huonosta paikanmäärityksestä, sillä lentäjillä ei ollut
tarkkaa tietoa sijainnistaan taisteluhetkellä. Kone putosi raporttien
ja kertoman mukaan suohon, ja niitähän Lapissa riittää. Etsintöjä on
suoritettu todennäköisesti väärästä paikasta. Ohessa on 1974 aiheeseen
liittyvän, Ju-87-kohtaamisen kanssa samana päivänä alasammutun Ju-88:n
kaksipäiväisen etsinnän raportti.
KARJALAN LENNOSTO
Rissala 30.8.1974
N:otta
Asia kertomus Elijärven etsinnöistä 10. 11.7.74
Outokumpu Oy
1. Kuluvan vuoden heinäkuun 10. 11.pvä suoritettiin Elijärven
kaivoksella joskus viime sotien aikana Elijärveen joutuneen lentokoneen
(saksalainen?) etsintöjä. Koska maapadon koko pohjoispuoli (Viianmaalle
päin) tullaan piakkoin imuruoppaajalla tyhjentämään, keskitettiin
etsintä käytössä olevan lyhyen ajan vuoksi (2 vrk) padon
eteläpuoleiselle alueelle.
2. Etsintään osallistuivat
kapteeni H Valtonen Karjalan Lennosto
teekkari Häkkinen Outokumpu Oy
2 pliktaajaa " (Elijärveltä)
Mainiona puuha ja yhdysmiehenä sekä kyyditsijänä toimi Martti
Matilainen, myös Elijärven kaivokselta.
3. Käytetyt välineet olivat malminetsintämittari "Halko", oikea nimi
taisi olla "Apex", sekä pliktauspuikot, joiden pituus oli n 4 metrin
luokkaa.
4. Etsinnän tuloksena voidaan esittää seuraavaa:
a) konetta ei löydetty haetulta alueelta
b) tutkittu alue on liitteenä. Etsintä rajattiin koskemaan
aluetta, jossa pohjamoreenin ja pinnan ero oli n 1 1/2 2 m
luokkaa. Rajaus perustui oletetun lentokoneen (pommikone)
mittoihin, lähinnä sen korkeuteen.
c) Elijärvessä maapadon eteläpuoleisella alueella eli etsintä
paikalla on pinnasta n 1/2 m syvyydessä hiekka tai sorakerros
joka paikoitellen oli sangen työläs puikolla lävistää.
Kyseinen maa on ilmeisesti avolouhoksen päältä
imuruoppaajalla työnnettyä joutomaata. Paikalla mittauksia tehtäessä
heräsi epäilys, että kerros mahdollisesti vaikutti myös
"Halon" toimintaan.
5. Mitä koneen edelleen etsiskelyyn tulee, on ilmeisesti katsottava,
ettei Ilmavoimien resursseilla juuri enää voida asialle mitään.
Alkuperäinen pliktauspöytäkirja, jonka Martti Matilainen aikanaan
laati, toisi ratkaisun, mutta kuten surullisen hyvin tiedetään, se on
teillä tietymättömillä.
6. Lopuksi on vielä lausuttava monet kiitokset Outokumpu Oy:lle
myönteisestä suhtautumisesta ja avusta, erityisesti maisteri Laurilalle
ja Elijärven kaivoksen johdolle sekä Martti Matilaiselle.
Suomen ilmailumuseoyhdistyksen
lentokonesihteeri Kapteeni H Valtonen
5/HV/KS
JAKELU
Outokumpu Oy, Olari 1
- " -, Elijärvi 2
Ilmavoimien esikunta 1
Lekosihteeri 1
Göran Bruun lisäksi kertoo aiheesta seuraavaa:
"Tämä Ju-88 on ilmeisesti se kone, joka löytyi Elijärven kaivoksen alueelta. Nyt sitä ei enää voida löytää kun alueen päällä on suuret määrät maata. Mielenkiintoista tämän päivän tapahtumien kohdalla on, että S/S Reguluksen lokikirjaa ei löydy eikä myöskään Elijärven kaivoksella tehtyä alkuperäistä pliktauspöytäkirjaa. Muistaakseni isäni sai yhteyden kyseisen laivan kapteeniin tai perämieheen, mutta hän ei näin monen vuoden jälkeen muistanut yksityiskohtia eikä päivämääriä."
Arveluja
Brewstereiden Stuka-kohtaaminen on suomalaisen ilmasotahistorian
mysteerisimpiä tapauksia. Tapauksesta on ristiriitaisia lausuntoja,
eivätkä kirjalliset lähteet anna riittävästi tietoja syvällisempien
johtopäätösten tekemiseen. Esimerkiksi lennolla olleilta kuudelta
lentäjältä vain kahdelta on tapauksesta ilmataistelukertomukset. Loput
ovat ehkä kadonneet arkistojen kätköihin tai niiden ulottumattomiin,
mutta Laivue 26:n ohjaajien kertoman ja Laivue 26:n historiaa
tutkineiden kertomasta päätellen on todennäköisempää, ettei niitä edes
laadittu jälkiseuraamusten pelossa. Eiväthän ohjaajat tienneet, että
olivatko he tehneet väärin Stukia tulitettuaan.
Asiakirjojen puute jättää kuitenkin pahoja aukkoja. Jos laivueessa on
kirjattu kahden Stukan pudonneen ja kolmen vaurioituneen, niin ketkä
sitten oikein näitä kolmea vaurioittivat? Mikseivät muut neljä pilottia
kirjanneet mitään jälkikäteen? Tai jos kirjasivat, missä nämä tiedot
ovat nyt?
Entäs missä ne Stukat ovat? Yhä suossa, jossain siellä? Päivän kaoottinen tilanne, ensimmäinen lento uudella operaatioalueella ja väärin tunnistetut paikannimet ovat sotku, jonka johdosta koneita ei ole osattu etsiä edes oikealta suunnalta. Ja soitahan Lapissa riittää, sota-aikana vielä enemmän kuin tänään. Tosin vahvistamattomat väitteet kertovat, että yksi Stuka olisi joskus löydetty kullankaivajien toimesta.
Suurinta ristiriitaa synnyttävät tietenkin saksalaisten väitteet.
Saksalaislähteiden hiljaisuutta väitetyistä tappioista voidaan toki
pitää myös salailuna, sensuurina tai asiakirjojen katoamisena sodan
myllerryksessä, mutta Stuka-osaston ja tunnistamattomien
hävittäjäkoneiden taistelutonta kohtaamista - joka on siis vahvistettu
maasta käsin - on pidettävä vähintään mielenkiintoisena
ristiriitaisuutena. Tosin on avointa, että onko kyse samasta vai
jostain toisesta kohtaamisesta.
On myös väitetty, että Brewster-lentäjät olisivat rynnäköineet
luvattomasti maakohteita, kuten kolonnia vastaan, ja väittäneet sen
sijaan käyneensä ilmataistelun jolla osumat omaan koneeseen
selitettiin. Väite ei kuitenkaan pidä ilmaa, sillä osaston tehtävään
kuului nimenomaan tiedustelu ja rynnäköinti - mitä ohjaajat myös
tekivät ja raportoivat suoritusilmoituksessaan. Maatulesta saatuja
osumia ei tarvinnut piilotella ja valehdella niiden syistä.
Toisaalta: eräs kysymys herää. Jos kyseessä oli tiedustelulento eikä
tiedetty ollaanko kahinoimassa saksalaisia vastaan, niin minkä käskyn pohjalta ammuttiin veturi puhki? Tuskin lentäjät sentään suomalaisten veturia paukuttelisivat, etenkään kun kyseessä oli varmastikin
suomalainen veturi vaunuineen, jonka saksalaiset olivat ottaneet
käyttöönsä. Toisen junan lentäjät sen sijaan jättivät rauhaan. Miksi? Viite: Suoritusilmoitus 3.10.44.
On myös väitetty, että lentäjien olisi käsketty tekaista paperivoittoja
poliittisista syistä. Kuka moisen käskyn olisi antanut?
Lentueenpäällikkö? Laivueenkomentaja? Eversti O.Sarko, jonka
esikunnasta tulleet käskyt eivät edes tavoittaneet laivuetta
kriittisellä hetkellä? Epätodennäköistä.
Suomalaiset hävittäjälentäjät pitivät - ja pitävät - tapahtunutta yhä
faktana, ja että siellä se Stuka tai Stukat yhä makaavat. Epäilyt
tapahtuman todenperäisyydestä syntyivät vasta 80-luvulla.
Calle Bruunin poika Göran Bruun, joka on jatkanut isänsä aloittamaa
Laivue 26:n historian tutkimista ja tallentamista, on tapahtuneesta
vuorenvarma: "jos lentueessa olisi tiedetty, että tästä tulisi
tällainen debaatti, niin olisivat suorittaneet uuden lennon ja
valokuvanneet koneet ennen kuin upposivat suohon. Tästä asiasta ei oltu
aikaisemmin kiistelty, sillä asia oli niin selkeä. Muistan niin hyvin
isäni kommentit Valtosen "paperivoitto"-jutusta. Sirolla myös sama
käsitys. En usko että kenelläkään on ollut epäillystä asiasta."
Jotkut ovat aihetta koskeneissa keskusteluissa esittäneet myös, että
joku suomalainen sotalentäjä olisi kertonut tapahtuman olevan keksitty.
Nimeä tai lähdettä tälle väitteelle ei ole kuitenkaan tähän mennessä
esitetty.
Jukka O. Kauppinen, Lauri Volanen
Kirjoissa sanottua
Pauli Hirvonen: Lapin sodan lentäjät kertovat
Otava, 1967
BW:355:n ohjaajan, luutnantti Reino Sartjärven kertomus:
- Se syyskuuhan oli meidän kohdallamme kovin hiljaista aikaa
kesän rajujen taisteluiden jälkeen, joissa olimme BW-kalustolla
totisesti olleet hätää kärsimässä nopeampien venäläisten koneiden
kanssa. Laivueemme makaili Onttolan kentällä ja odottelimme,
laskettaisiinko meidät kotiin vai joutuisimmeko vielä
taistelemaan.
Odotusaikamme päättyi lokakuun toisena päivänä, jolloin saimme
kiireellisen käskyn siirtyä Vaalan kentälle, Oulujärven rannalle.
Siellä vietimme ensimmäisen yömme mietiskellen, mitä oli tulossa.
Seuraavana päivänä teimme kaksi pitkää lentoa. Nämä molemmat lennot
olivat aivan inspiroituja siksi, että Lapin sodan aikana puuttui
ilmavalvonta täydellisesti. Sitä ei ollut olemassa.
Meidän käytössämme oli kahdeksan Brewsteriä, ja minä lensin 355:tä,
jolla olin niin monta kertaa jo noussut yläilmoihin. Tunsin sen
jokaista mutteria myöten ja pidin "Pylly-Valtteristani".
Meillä oli aluksi sellainen käsitys, että "Pohjan sota" olisi
pelkkää bluffaamista. Arvelimme saksmannien häviävän vähin äänin
pois Lapista, mutta eihän siinä aivan niin käynytkään.
Starttasimme kuudella koneella klo 13.15 luutnantti Uki Teromaan
johdolla - hän menetti myöhemmin rauhan aikana henkensä
lentäessään Fiat-konetta Rissalasta Kauhavalle.
Parvemme suuntasi matkansa Ouluun, josta kaarroimme rannikkoa
pitkin pohjoiseen. Perämerellä huomasimme seitsemän laivan.
saattueen pyrkivän Tornion Röyttään (Tornion ulkosatama, toim. huom). Suomalaisten maihinnousu oli
tapahtumassa.
Katselimme hetken laivoja, joissa arvelin kuljetettavan 2000-3000 miestä ja sotamateriaalia.
Jonkun kiljaisu kuului radiossa: - Sakujen Stukia oikealla!
Näimme yhdentoista JU-87 koneen muodostelman, jonka tehtävän
laadusta ei ollut epäselvyyttä. Ne aikoivat panna suomalaiset
laivat merenpohjaan.
Teromaa vetäisi letkamme saksalaisten ja omiemme väliin, mutta emme
vielä ampuneet. Seurasimme tilannetta ja näimme, kuinka
saksalaiset pudottivat pomminsa eräälle suolle ja kääntyivät
takaisin Rovaniemen suuntaan.
Teromaa neuvoi: - Seurataanpa, minne entiset aseveljemme matkustavat.
Pikku Stukat painoivat täysi häkä päällä Lapin pääkaupunkia kohti, ja
me keikuimme niiden takana yläpuolella. Lopulta ei saksalaisten
kärsivällisyys ja mielenmaltti riittänyt. Erään Stukan
taka-ampuja lasketteli sarjan meitä kohti, ja Teromaa sai osuman
jalkaansa.
Tämä haava riitti ja Tero murahti: - Pojat, perkele, nyt on
bluffaamiset bluffattu! Ei muuta kuin turpiin vain eikä mitään
päivää! Tämä on täyttä sotaa, antaa soittaa vaan!
Niin sitä jälleen oltiin kahinassa mukana kansallispuiston päällä
Rovaniemen lähettyvillä, kauniin jäkäläkankaan yläpuolella.
Stukat hävisivät niinkuin hajalle ammuttu pyyparvi, ja kolme niistä rojahti koristamaan kansallispuistoa.
Lentomme oli kestänyt tähän mennessä jo niin kauan, että meidän
oli palattava takaisin tukikohtaamme, jossa koneet huollettiin ja
me ennätimme ruokailla.
Starttasimme uudestaan klo 16.30. Suuntasimme lentomme tietysti
Röyttään ja näimme, että laivat olivat onnellisesti rannassa.
Ilmeisesti Stukat olivat yrittäneet pommittaa laivoja uudestaan,
sillä ainakin yhdessä laivassa näin osuman.
Perästä päin kuulin, että kaikki miehet olivat päässeet maihin,
mutta hevoskuljetusalukseen oli tullut pommi, ja muutamia hevosia
oli kuollut.
Röytässä maihinnousseet ovat lausuneet kiitoksensa
hävittäjälentäjille, jotka puhtaan sattuman ja Kaitselmuksen
avulla olivat ratkaisevalla hetkellä paikalla. He ovat luvanneet
tarjota tapauksen kunniaksi kahvia ja konjakkia. Odotamme tätä
tarjoilua kiitollisin mielin. edelleenkin!
Vaalan kenttä oli totisesti varsinainen lentokenttä. Maaperä oli kanervaista ja maasto erittäin epätasaista.
Muistan hyvin, kun Liittoutuneiden Valvontakomissiosta eversti
Melnikov tuli Vaalaan ja lausui ihmetyksensä siitä, että me
ylimalkaan saatoimme toimia sellaisissa olosuhteissa. Brewsterit
oli vedettävä väkisin ilmaan, sillä eihän sitä kärsinyt kuunnella, kun
laskutelineet hakkasivat turvetta, että päähän otti. No, me
selittelimme hänelle, että kyllä tämä meiltä käy. BW oli todella
hieno kone. Olihan se alunperin tarkoitettu tukialuskäyttöön.
Aarno Juurinen: Lentäjänä sodassa
1995
…Kukaan ei varmasti tiennyt, missä kenttä sijaitsi. Ei siellä
Vaalassa kenttää näkynyt. Ihmettelin sitä kotvan ja lähetin
sitten koneita eri suuntiin ottamaan selvää kentästä. Kesti melko
pitkän ajan, ennen kuin radiosta kuului: "Täällä se on. Etelässä,
keskellä metsää."
Kenttä sijaitsi noin viiden kilometrin päässä, etelään,
Säräisniemelle päin. Se oli hakattu tasaiselle kankaalle metsään.
Siinä oli kolme ristissä olevaa kiitorataa tähdenmuotoisesti,
joiden pituus oli noin 800m. Laskin etelään päin. Kentällä ei ollut
ristin sielua. Pieni puinen koppi oli ja siinä kenttäpuhelin. Kiersin
kampea, jolloin vastasi eversti Sarkon esikunta Oulussa. Sanoivat, että
pitäisi kiireen vilkkaa lähteä tiedustelulennolle Tornioon.
Meillä ei ollut polttoainetta, koska kuljetus ei ollut vielä
saapunut. Lähtö siirrettiin seuraavaksi päiväksi. Hetken päästä
saapuivat Metsola ja Teromaa. Olivat järjestäneet majoituksen
Säräisniemelle. Osa Sk-talolle ja ohjaajat maanviljelijä Valtasen
taloon.
Metsolan ja Teromaan lähtiessä jatkamaan matkaa Ouluun eversti Sarkon
esikuntaan Bruun tiedusteli heiltä, että olimmeko tulleet tänne
oikein tappelemaan. He eivät tienneet. Myös kukaan ohjaajista ei
tiennyt sillä hetkellä, että Tornion Röyttään oli menossa
meikäläisten maihinnousu. Seuraavana päivänä, 3.10.1944, saapui Vaalaan
komennuskunta tavaroineen. Myös polttoainekuorma tuli ja Teromaa palasi
Oulusta. Hän ei ollut saanut käyttäytymisohjeita toimintaa varten.
Tähän mennessä oli kuultu, että saksalaisten vetäytyminen
tapahtui suunnitelmien mukaisesti yhteisymmärryksessä enemmän tai
vähemmän joukkojemme kanssa. Tornion maihinnoususta Teromaa tiesi vain,
että sinne oli matkalla jokin suomalainen osasto.
Lokakuun 3. päivänä laivue aloitti lennot Lapin sodassa. Kuusi
Brewster konetta lähti kello 13.15 Teromaan johdolla tutkimaan
liikennettä Torniosta pohjoiseen ja Kemistä Rovaniemelle johtavalla
tiellä. Muut ohjaajat olivat luutnantti Helenius, luutnantti
Sartjärvi, vänrikki Pitkäpaasi, ylikersantti Hietala ja kersantti
Oranurmi. He lensivät Oulun kautta Kemin sivuitse Ylitorniolle saakka
tarkastaen tieliikennettä. Tämän jälkeen he kääntyivät takaisin
kaakkoon tavoittaakseen Kemi-Rovaniemi tien. Yhtenäinen pilvikatto oli
matalalla, mutta näkyväisyys vaakasuoraan oli hyvä.
Kemijoelle saavuttaessa tuli vastaan 12 saksalaista
syöksypommittajaa Ju87:ää, Stukaa. Nähdessään Brewsterit ne
pudottivat pomminsa ja kääntyivät takaisin. Teromaalla ja muilla
ohjaajilla oli nyt ongelmana miten suhtautua näihin koneisiin? Ohjaajat
eivät tienneet, että jo 16.9.44 oli ilmoitettu, että saksalaisiin
oli suhtauduttava kuten vihollisiin. Myöhemmin samana päivänä oli
annettu lupa tulittaa saksalaisia koneita. Miksi nämä ohjeet eivät
koskaan saavuttaneet laivueen ohjaajia?
Teromaa siipikoneessa Hietala meni lähelle koneita. Hän halusi
katsoa minne ne menevät. Hetkisen kuluttua ne tiivistivät
muodostelmansa ja ilmeisesti käskyn saatuaan taka-ampujat
avasivat tulen lähinnä olevaa Teromaata kohti. Niiden luodit läpäisivät
siiven ja bensatankin. Lisäksi Teromaa sai sirpaleita reiteen ja
käsivarteen. Hän ampui heti takaisin. Tällöin hänen tulittamansa kone
alkoi savuta ja teki pakkolaskun suolle: "Ollessani 8:lla BW:llä
suorittamassa tiedustelua Kemi-Rovaniemi tiellä tapasimme 12 Ju-87,
jotka olivat matkalla etelään. Aluksi olimme epätietoisia
ryhtyäkö taistelemaan, mutta kun ne ryhtyivät tulittamaan
aloitimme taistelun. Tulitin äärimmäisenä vasemmalla lentävää
siipikonetta , jonka moottori alkoi savuttamaan ja se erkani
muodostelmasta menettäen koko ajan korkeutta, tehden lopulta
pakkolaskun suolle edellä mainittuun paikkaan. Samalla sain tulta
jostain siipikoneesta, jolloin sain osuman bentsiinitankkiin ja
räjähtävän ohjaamoon, jolloin haavoituin lievästi sirpaleista
reiteen ja käteen. - Tämän lisäksi tulitin vielä toista Ju-87,
mutta ilman näkyvää tulosta. - Ju:t pudottivat pomminsa meidän
käydessä kimppuun." Joutuessaan tulituksen kohteeksi Teromaa oli
heti antanut radiolla hyökkäyskäskyn.
Hietala hänen siivellään nähtyään mitä tapahtui avasi
välittömästi tulen lähinnä olevaa Stukaa kohti, jolloin se putosi
pystyssä suohon: "Tiedustelulennolla ollessamme huomasin 12
Ju-87, jotka olivat matkalla etelään. Emme hyökänneet heti niiden
kimppuun vasta kun ne rupesivat meitä tulittamaan. Hyökkäsin
äärimmäisen oikealla olevan koneen kimppuun, ammuin sivulta ylhäältä
n. 50 metrin päästä, jolloin se heti muljahti pystysyöksyyn ja
meni suohon. Tulitin toista takaa ylhäältä, jolloin se rupesi
savuamaan, mutta en kerinnyt huomata tulosta, koska kk-ampujat
tulittivat minua.'
Calle Bruun muistaa hyvin miten ilmataistelun jälkeen Teromaa ja
Hietala esittivät, että pitäisikö koko ilmataistelu ja koneiden
alasampuminen jättää mainitsematta. Silloin heille ei koituisi
ikävyyksiä tapahtumasta, jos he olivat toimineet odotusten vastaisesti.
Bruun korosti, että alasampumiset olivat olleet pelkkää
itsepuolustusta. Ei ollut mitään syytä jättää niitä mainitsematta.
Teromaan ia Hietalan ohjeiden mukaan Bruun kirjoitti heidän
ilmataistelukertomuksensa.
Myöhemmin on kiistelty onko edellämainittua taistelua ollenkaan
käyty. Koneita ei ole löydetty ilmoitetulta tapahtumapaikalta.
Teromaa: "Kone teki pakkolaskun Ristijärvi-Louejärvi-väliseen maastoon.
" Hietala: "Kone syöksyi Louenjoen ja Kätkävaaran välillä suohon."
Lentäjät olivat ensimmäisellä lennolla täysin vieraalla seudulla.
Tällöin paikanmääritys ei voinut olla tarkka alueella, missä
maisemat muistuttivat toisiaan. Siellä täällä oli hyvin harvassa
asutusta, mutta silminnäkijöitä ei ollut. Koko väestö oli
evakuoitu pois kotiseudulta. Matalalla lentäen totesin miten matkalla
Rovaniemelle näillä seuduilla oli loputtomasti suota, suota ja
jälleen suota, joka helposti kätkee saaliinsa. Saksalaiset ovat
kieltäneet sodan jälkeen menettäneensä Ju-87 koneita.
Rovaniemellä oli tuohon aikaan useita Saksan ilmavoimien yksiköitä,
joita kaikkia ei ole tavoitettu. Samalla he ovat väittäneet,
ettei mitään tulitoimintaa ollut. Teromaan kone BW-361 vietiin
kahakan jälkeen 5.10.44 siivenvaihtoon Naarajärvelle koska
vasemman bensatankin läpi oli ammuttu. Korjauksen jälkeen BW-361:llä
suoritettiin jälleen sotalento 10. 10.44. Myös joutui Teromaa kävelemään haavoittumisen takia kainalosauvoilla. Tämä ensimmäinen lento kesti 2 t 30 min.
Neljän koneen parvi määrättiin laivojen suojaukseen Oulun ja
Tornion välille samalla, kun kuusi konetta lähetettiin tutkimaan
liikennettä. Edellä on jo kuvattu tämä Teromaan johtama lento.
Bruunin vetäminä kolme konetta lähti 3.10.44 kello 13.15. Muut ohjaajat
olivat vänrikki Linden ja ylikersantti Saukkonen. Neljäs kone ei
lähtenyt, sillä sen moottori ei käynyt kunnolla. Perämerellä he näkivät
muutamia laivoja. Niiden reittiä kolmikoneinen partio sahasi
edestakaisin. Lentäessään pohjoiseen päin tuli mantereelta käsin
vastaan kaksimoottorinen Ju-88 pommituskone, jonka Bruun arveli
olevan oman koneen. Partio kääntyi takaisin etelää kohti. Äkkiä
Bruunin mieleen tuli, että olisi syytä varmistua, että kone oli
todella suomalainen. Hän huusi radioonsa: "Takaisin, tarkistetaan mikä
kone se oikein on." Partion kääntyessä viimeisenä lentänyt Linden
oli nyt ensimmäisenä. Ju-88 oli tällä välin kääntynyt syöksyyn
kohti lähinnä olevaa laivaa, s/s Regulusta. Nähdessään
hävittäjien tulevan se pudotti pomminsa, jotka jäivät nelisen sataa
metriä vajaiksi Sitten se oikaisi ja veti ylöspäin sukeltaen
yllään olevaan pilveen. Tämä oli selvää sotaa. Bruun huusi
radioon Lindenille: "Oikaise oikealle pilven päähän suoraan kohti
Kemiä." Välimatkaa pommittajaan oli ollut puolisen kilometriä.
Lindenin saavuttaessa pilven itäreunan pommituskone ilmestyi
pilvestä suoraan hänen eteensä. Linden ampui ja sai kk-suihkun osumaan
pommittajan vasempaan moottoriin, josta lähti paksu, musta savu.
Kone veti uudelleen pilveen ja hävisi näkyvistä.
Kemin kromiesiitvinää tutkittaessa 1954 havaittiin koeporauksessa
parikymmentä metriä suon sisässä "laaja metallinen esine",
mahdollisesti suuren lentokoneen siipi. Löytöä ei silloin
lähemmin selvitetty. On mahdollista, että se olisi pommittaja,
jota Linden ampui. Myöhemmin tutkittaessa tapausta sitä ei
löydetty, koska paikalle oli ajettu runsaasti kaivoksen
jätekiveä, joka peittää mahdollisen koneen hylyn.'
Tuuri Heporauta: Jumalten Keinu
Karisto, 1989
(Toim. huom. Jumalten keinu ei ole historialliseen tarkkuuteen pyrkinyt teos, vaikka jutut pohjautuvatkin todellisuuteen.)
Täysin neuvoton tilanne
Bruun laskeutui ensimmäisenä (Vaalaan), muut hänen jäljessään. Jos
kohta siirtyminen pohjoiseen oli vaikuttanut perin äkkinäiseltä ja
improvisoidulta, kenttäkin korosti samaa vaikutelmaa. Siellä ei ollut
kuin yksi ainoa, pienin ikkunoin varustettu lautakoppi sekä muutama
tyhjä, ruostunut bensiinitynnyri. Ei mitään muuta, jota olisi voinut
pitää elonmerkin osoituksena, eikä ristinsielua äänenkantaman päässä.
Etelän maisemiin tottuneesta metsäkin vaikutti oudolta.
Aluskasvillisuus oli heinikon ja tuuhean varvikon sijasta melkein
pelkkää harmaata jäkälää. Harvaoksaiset puut sentään muistuttivat puita.
Bruun kertoo:
- Kopissa oli pöytä ja jonkinlainen rahi. Pöydällä tavallinen
kenttäpuhelin. Käänsin kampea ja huutelin halloota, ja Sarkon esikunta
vastasi. Kun kerroin kuka olin ja keitä tänne oli saapunut, sain oitis
tiedustelutehtävän. En voinut ottaa sitä, koska maahenkilöstö ei
sentään tänä samana päivänä ollut ehtinyt perille. Lupasin ilmoittaa
heti, kun olisimme valmiit. Kysyessäni, mikä meidän tehtävämme
täällä oikein oli, sain kuulla että tiedustelu.
- Sitten tulivatkin Metsola ja Teromaa. Olivat järjestäneet meille
majoituksen Säräisniemen kylään. Heidän lähtiessään jatkamaan matkaansa
Ouluun tiukkasin, olimmeko tulleet oikein tappelemaan. Sitä hekään
eivät tienneet. Juuri tuolloin ryhtyivät meikäläiset Tornion
maihinnousuun, mutta siitähän kukaan meistä ei ollut selvillä.
- Ohjaajat majoittuivat Valtosen maataloon, muille oli varattu
tilat suojeluskuntatalosta. Kun sitten keskenämme juttelimme ja
kummastelimme neuvotonta tilannetta, saapui siihen paikallinen
sk-päällikkökin, joka melkein kyynel silmäkulmassa tiedusti,
olimmeko lähdössä tappamaan saksalaisia. Mitä hän sanoisi
kyläläisille, jotka häneltä sitä kyselevät.
- Vastasimme, ettemme tiedä.
Paikallisten asukkaiden ja saksalaisten välit olivat vuosien mittaan kehittyneet näköjään vilpittömän sydämellisiksi.
Seuraavana päivänä saapui komennuskunta tavaroineen, laitteineen
ja vaimoineen. Tuli polttoainekuormakin, samoin Teromaa Oulusta -
yhä ilman enempiä käyttäytymisohjeita.
Saako ampua?
Tähän mennessä oltiin saatu kuulla ainoastaan, että saksalaisten
vetäytyminen tapahtui "suunnitelmallisesti ", lisäksi kertoiltiin, että
saksalaisten ja suomalaisten kolonnat taivalsivat pohjoista kohti
milloin peräkkäin milloin rinnakkain. Tornion tapahtumista
Teromaa tiesi vain, että sinne oli meritse matkalla jokin suomalainen
osasto.
Ammutteko te vai ammummeko me?
Teromaan johtama kuuden koneen partio oli ajanut Kemin sivuitse
Ylitornion tienoille saakka, vajaan 300 kilometrin päähän
Vaalasta, tarkastanut tieliikenteen ja kääntynyt takaisin kaakkoon
tavoittaakseen Kemi-Rovaniemi tien. Näitä maisemia peitti
tasainen matala pilvikatto, mutta näkyvyys vaakasuoraan oli
erinomainen.
Kemijoelle saavuttaessa ilmestyi vastaan 12 saksalaista Stukaa,
Ju87:ää käsittävä tiivis osasto. Kohta BW:t havaittuaan ne
pudottivat pomminsa suutareina suohon ja pyörsivät ympäri.
Nyt pohti Teromaan partio puolestaan samaa pulmaa kuin Perämeren
BW:t. Mitä noiden kanssa oikein pitäisi tehdä? Oliko tämä sotaa
vai ei? Jos nyt ruvetaan oikopäätä ampumaan noita varmoja
saaliita, onkin ehkä seurauksena sellainen satikuti että korvat
punottavat lopun ikää. Esikuntaherroista kun ei koskaan tiedä. Totta,
olihan niillä ollut pommit alla, mutta eiväthän ne ketään
pommittaneet.
Luutnantti SartJärvi, siivellään kersantti Oranurmi, lensi
hajoavan Stukaparven vasemmalla puolella aprikoiden miten
menetellä.
- Edessäni oli kolme konetta. Ajoin lähimmän perään, aivan
kymmenkunnan metrin päähän. Tuumin, että jos taka-ampuja alkaa
kääntääkään konekivääriään minua kohti, ammun. Mutta kun ei
pienintäkään vihamielistä elettä näkynyt eivätkä saksalaiset edes
yrittäneet ruveta väistelemään, käännyimme Oranurmen kanssa tiehemme,
oltiinhan jo lähellä Rovanientä. Hetken kuluttua kuulin
radiossani, miten Teromaa antoikin hyökkäyskäskyn. Mutta kaikki olivat
jossain näköpiirini ulkopuolella, luultavasti idässä.
Teromaa puolestaan oli Hietala siivellään seuraillut puolta tusinaa keskimmäisinä lentänyttä Stukaa.
- Mennäänpäs katsomaan, minne ne oikein menevät, oli hän virkannut.
Jonkin ajan kuluttua taisivat saksalaiset saada tarpeekseen tai
laivueen päällikkö menetti hermonsa. Hänen jäljellä olevat
koneensa tiivistivät muodostelmansa, ilmeisesti käskyn saatuaan,
ja taka-ampujat avasivat tulen lähintä seurailijaa, Teromaata kohti.
Luodit läpäisivät siiven ja bensiinitankin, Teromaa sai
sirpaleita reiteen ja käsivarteen. Se riitti. Hän tulistui ja
ampui lähietäisyydeltä takaisin. Edessä ollut Stuka keikahti,
putosi jyrkästi alaspäin ja teki kömpelön pakkolaskun allaolevalle
suolle. Tuuskahti samantien pystyyn, nokka turpeeseen ja pyrstö
kohti taivasta. Miehille, jos olivat säilyneet hengissä, se
mahtoi olla lopullinen täräys. Hietala oli heti juonessa mukana ja
ampui lähimmäisensä alas hänkin. Se putosi pystyssä suohon kuin
kivimöykky.
Saman tien syöksypommittajat hajautuivat varpusparven tavoin, Teromaa
käski hyökkäykseen, ja heidän saatua jonkin koneen savuamaan hän arveli
viisaimmaksi kääntyä kotiinpäin.
Kaksi viimeisintä, kauimpana oikealla lentäneelläkin oli käsitys, että
tässä oltiin kuin jonkinlaisia rauhanturvaajia, ei sopinut ampua ellei
heitä itseään tulitettu. Niinpä Pitkäpaasi pyöri suolla ympyrää yhden
jälkeenjääneen Stukan kanssa odottaen sen taka-ampujalta edes uhkaavaa
elettä, mutta kun mitään ei tapahtunut, hänkin pyörsi ympäri. Vasta
hänen poislentäessään pari kauempana ollutta saksalaista ampui sarjan
mutta niin kaukaa ettei osumista ollut pelkoa.
Vailla selkeitä ohjeita ja käskyjä tilanne oli mieletön. Eihän ollut
kulunut kuin pari kuukautta siitä, kun saksalaiset Stukat, itse pahoja
tappioita kärsien, olivat meikäläisten rinnalla uhkarohkeasti
hyökänneet Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella. Vasta tämän
päivän välikohtausten jälkeen alkoi sitten Lapin katkera ilmasota,
jossa ei enää kysytty eikä kummasteltu. Veriseksi lokakuuksi sitä
sanottiinkin.
Kiistelty raportti
Jälkeenpäin on keskusteltu ja väitelty lehtiartikkeleita myöten siitä,
pitääkö Teromaan partion raportti paikkansa, onko juuri tällaista
taistelua lainkaan käyty tai ainakin missä ovat kaksi pudotettua
saksalaiskonetta. Tutkijat eivät ole löytäneet niitä ilmoitetulta
tapahtumapaikalla. Sartjärvihän oli niillä tienoin, eikä muita
ollut näkyvissäkään. Rovaniemen kentällä toimineiden saksalaislentäjien
mukaan mitään taistelua ei käyty eikä heidän Ju87-koneitaan
ammuttu alas.
Laivue 26:n raporttia puolustavat puolestaan selittävät, että
ensiksikin ilmoitettu tapahtumapaikka voi helposti heittää
kymmenen kilometriä ellei enemmänkin. Meikäläiset lentäjät eivät
milloinkaan aikaisemmin olleet edes käyneet noilla seuduilla, missä
loputtomat toisiaan muistuttavat maisemat toistavat itseään. Jo
normaali suunnistus tuotti vaikeuksia kun tavan takaa jouduttiin
lentämään pelkän kompassin ja kellon mukaan - kuinka tarkka voi
paikanmääritys olla, kun lentäjä pitkät ajat vain tuijottaa
seuraamiaan koneita nähdäkseen ajoissa, osoittaako joku
vihamielisiä elkeitä? Totta, olihan siinä lähettyvillä joki, joissakin
paikoin asutustakin. Mutta mikä kohta joesta, mitä taloja? Eikä
paikallisista mahdollisista silminnäkijöistä ole apua, koko
väestöhän oli evakuoitu, kuten sittemmin ilmeni.
Toiseksi, jos koneiden romuja ei nyt usean kymmenen vuoden jälkeen
ole soilta tavattu, eikö ole todennäköistä että niiden kohtalo on
sama kuin Kemin suossa olevan, kaksinverroin suuremman pinta-alan
omaavan koneen? Että ne ovat löydettävissä vasta useiden metrien
syvyydestä. Ja jos saksalaiset muistelevat ettei heidän Stukiaan
ammuttu alas, silloin ovat unohtuneet myös suomalaisen
ilmatorjunnan pudottamat. Että taistelu on käyty, sen toki
todistaa Teromaan haavoittuminen ja koneen vauriot. Rovaniemellä oli
tuona aikana useita, jopa sekayksikköjä, eikä kaikkia ole
tavoitettu.
Syy siihen, etteivät meikäläiset tuoreeltaan, seuraavan samoille
tienoille vievän lennon yhteydessä käyneet tarkastamassa
tapahtumapaikkaa, oli yksinkertaisesti todistajalausunnot.
Bruun:
- Minä kirjoitin tuon kiistanalaisen raportin. En tietenkään
nähnyt saamissani ilmoituksissa mitään epäilyttävää, päinvastoin
minun oli hälvennettävä Teromaan ja Hietalan huolestuneisuutta.
Että koituisiko heille tapahtumasta ikävyyksiä, olivatko he
toimineet odotusten vastaisesti. Arvelivat jopa, olisiko viisainta
jättää koko juttu mainitsematta. Korostin, että alasampumisethan
olivat olleet pelkkää itsepuolustusta.
Saatesanat
Työryhmä: Lauri Volanen, Jukka O. Kauppinen, Göran Bruun.
Kirjallisia lähteitä:
Hannu Valtonen: Pohjoinen ilmasota
C.E. Bruun: Hävittäjälentolaivue 26
Aarno Juurinen: Lentäjänä sodassa
Pauli Hirvonen: Lapin sodan lentäjät kertovat
Tuuri Heporauta:J umalten keinu
Lentopäiväkirjat
Sota-arkisto
Copyright Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2005.
| |
virtualpilots.fi
