Pikahakemisto:
[ Vaikka maailma riisti kunnian, lentäjäveli huolehti komentajasta | Tuli syttyy 56 ilmavoiton ritarin yksinäisellä haudalla | Saatesanat]

ESITTELY

Oheiset artikkelit ilmestyivät sanomalehti Keskisuomalaisessa 6.12.2001.
Julkaistu Virtuaalilentäjät r.y:n sivuilla kirjoittajan luvalla.
 

Tekijä: Juhana Lepoluoto
Julkaistu alun perin Keskisuomalainen-lehdessä 6.12.2001.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2001

Mannerheim-ristin ritarin Eino Luukkasen yksinäinen hauta odottaa hoitajiaan.

Joskus kauaksi taakse jääneellä 1950-luvulla jyväskyläläisen kauppamiehen ravintolapöytää lähestyi kirjaton ja karjaton mies, rangaistuksen kärsinyt entinen sotilas, jonka kunnia oli riistetty salaisen oikeuskäsittelyn jälkeen. Tuo mies kysyi pöydässä istuneelta henkilöltä, voisiko hän liittyä seuraan.

-Komentaja on aina tervetullut minun pöytääni, tarina kertoo noin vuosi sitten kuolleen Ture Mattilan vastanneen.

Miltei kolme vuosikymmentä sitten, 1964, tapahtuneeseen ennenaikaiseen kuolemaansa asti Mannerheim-ristin ritari, 56 ilmavoiton hävittäjälentäjä, everstiluutnanttina uransa päättänyt Eino Luukkanen teki töitä entisen alaisensa perheyhtiössä ja asui Mattilan kaupunkikiinteistössä. Sodan aikana Mattilakin oli ollut hävittäjälentäjä, joka taisteli menestyksekkäästi Luukkasen alaisena, viimeksi maineikkaassa hävittäjälentolaivue 34:ssä. Kertomuksen Luukkasen paluusta kertoi ajan kuluttaman, yksinäisen hautakiven ääressä toimitusjohtaja Ilkka Nyyssönen, 1·500 lentotunnin siviililentäjä. Luukkasen asettumisesta Jyväskylään oli puhuttu silloinkin, kun Nyyssönen oli lennättänyt kahta veteraania, Mattilaa ja tiedustelijalentäjänä sodan aikana toiminutta Pentti Tarkkosta.

-Ture Mattilalla oli hyvin lämmin suhde entiseen esimieheensä, Nyyssönen sanoi.

-Mattila oli pahoillaan komentajansa elämän viime vaiheesta ja hän peräsi esimiehensä kunniaa takaisin.

Laivueenkomentaja Eino Luukkanen (vas.) ja oberleutnant H. Götz.

Ritarin kunnia pitää palauttaa

Luukkasen elämän vaikea vaihe nousi uudelleen lehtikirjoituksien aiheeksi viime vuonna, kun Juha Pohjosen kirja suomalaisista maanpetosjutuista ilmestyi. Luukkasta ja hänen alaistaan syytettiin niin sanotun Jyväskylän suuren vakoilujutun yhteydessä ilmakuvakarttojen luovuttamisesta ruotsalaisille.

Nyyssönen on lukenut kirjan tarkkaan ja on samaa mieltä kuin edesmennyt Mattila. Luukkanen ei koskaan tunnustanut luovuttaneensa materiaalia Ruotsin Säpolle, mutta hän myönsi käyneensä ilmavoimien koneella länsirajan toisella puolella hankkimassa hedelmiä ja juotavaa lentäjilleen. Kaikkihan oli Suomessa silloin vielä köyhää ja säännösteltyä.

Nyyssönen sanoo myös monien ilmavoimien nykyisten upseereiden olevan sitä mieltä, että loistavan, isänmaalle suuria palveluksia tehneen ritarilentäjän maine on palautettava.

Luukkaselle itselleen kunnian riisto oli niin kova asia, että se varmaankin nopeutti hänen kuolemaansa. Sydän petti lokakuussa 1964, mutta vielä vähän ennen kuolemaansa Luukkanen huolehti työasioista Mattilan yhtiössä.

-Komentajansa kuoleman jälkeen Ture Mattila otti yhteyttä lentäjätovereihinsa, järjesti keräyksen ohjaajien keskuudessa, ja niillä varoilla tämä kivi pystytettiin, Nyyssönen kertoi.

Luukkasen haudasta tehtiin kymmenvuotinen hoitosopimus seurakunnan kanssa, mutta myöhemmin ritarilentäjän leposija jäi huonolle huolehtimiselle. Pari vuotta sitten lentotekninen kilta kuitenkin kunnosti ajan syömän muistokiven.

Haudasta perinnepaikka

Haudalla käydessämme Nyyssönen puhdisti kiven alaosan, jossa Luukkasen ilmavoittojen määräksi sanotaan 51. Nykyisen lentokirjallisuuden mukaan voittojen luku oli lopulta kuitenkin peräti 56. Suomalaisista lentäjistä eniten sotalentoja, 441 kappaletta, tehnyt Luukkanen oli pudotustilastoissa hävittäjä-ässiemme kolmonen Ilmari Juutilaisen ja Hans Windin jälkeen. Itsenäisyyspäivisin yksinäisellä haudalla palaa usein kynttilöitä, mutta kunnollisessa hoidossa paikka ei ole.

-Minun tietääkseni varsinaista hoitajaa ei ole, Nyyssönen sanoi.

-Olen käynyt tällä haudalla korkeiden upseerien kanssa, joista yksi ajatteli ääneen, että voisiko esimerkiksi ilmavoimat ottaa haudan perinnepaikakseen. Sitä kautta tämä tulisi ainakin jokin tahon hoitoon.

Mutta unohdettu Eino Luukkasta ei ole. Haku nykyajan välineellä, internetin verkkoselaimella, tuottaa ritarilentäjän nimellä helposti yli 100 osumaa.

Tekijä: Juhana Lepoluoto
Julkaistu alun perin Keskisuomalainen-lehdessä 6.12.2001.

Ilkka Nyyssönen puhdisti ritarilentäjän hautakiven Jyväskylän Seppälän hautausmaalla itsenäisyyspäivän aatonaattona.

Mannerheim-ristin ritari Eino Luukkanen, everstiluutnantti ja 56 ilmavoiton hävittäjälentäjä, kuoli sydänkohtaukseen Jyväskylässä 55-vuotiaana vuonna 1964. Nyt hänen muistokivensä Seppälän hautausmaalla näyttää hyvin yksinäiseltä ja sään syömältä, mutta häntä ei ole unohdettu.

-Kun olen näinä vuosina tuonut itsenäisyyspäivisin kynttilän haudalle, siellä on jo ollut valoa, toimitusjohtaja Ilkka Nyyssönen kertoo.

Nyyssöselle, siviili-ilmailijalle, Luukkasen kohtalosta kertoi nyt jo edesmennyt alainen ja aseveli Ture Mattila.

Luukkaselta riistettiin kunnia, kun häntä syytettiin ilmakarttojen luovuttamisesta ruotsalaisille. Luukkanen itse myönsi tuoneensa lentäjilleen Ruotsista hedelmiä ja juotavaa köyhään, säännöstelyn alaiseen Suomeen. Mattila oli sitä mieltä, että Luukkasen maine on palautettava, ja niin ajattelee Nyyssönenkin.

Luukkanen teki viimeiset vuotensa töitä lentäjäystävänsä kauppayhtiössä. Kuoleman jälkeen Mattila järjesti keräyksen, jonka tuotolla hautakivi pystytettiin. Nyt haudalla ei kuitenkaan näytä olevan vakinaista hoitoa. Suomessa ja maailmalla Luukkasen maine elää edelleen. Hänen jo vuonna 1956 ilmestyneestä muistelmakirjastaan otetaan edelleen uusia painoksia Yhdysvalloissa.