virtualpilots.fi: WW2History-RautavaAijo.html

Historiaprojekti
Katso lisätietoja historiaprojektin kuvaus -sivulta

	virtualpilots.fi	In English	\| keskiviikko, 26.02.2025
	Sotahistoriaa	» Kirjaudu sisään

Kotisivu | Sotahistoriaa | WW2History-RautavaAijo.html

Virtuaalilentäjät ry - Onni Rautava & Lauri Äijö.

Lauri Äijö Ja Onni Rautava - Blenheim Ja Junkers 88 Lentäjät

Pilven veikkoja Onni Rautavaa ja Lauri Äijöä haastattelivat oululaisen virtuaalilentäjät ja historianharrastajat Risto Korva ja Olli Korhonen Rovaniemellä Lapin Lennoston vuosijuhlassa 2002. Molemmat herrat palvelivat sota-aikana ensin Blenheim-koneissa ja siirtyivät sitten Junkers 88:aan. Äijölle myönnettiin saavutuksistaan myös Mannerheim-risti. Haastattelu on lyhyehkö, sillä herrat jatkoivat matkaansa yöpuulle.

Nauhoitus: Risto Korva
Haastattelunauhan purku: Seppo Tolonen
Oikoluku: Jukka O. Kauppinen "Grendel"

Virtuaalilentäjät ry - Onni Rautava & Lauri Äijö. Lauri Alfred Äijö
Reservin kapteeni
Suomen lentomerkki Honoris Causa, K 138, myönnetty 8.9.1940
S. 17.05.1917 Kauhajoki. K. 20.1.2004.
Tähystäjäkoulutus: Tähystäjäkurssi 2 Ilmasotakoulussa 11.12.1939-12.3.1940
Mannerheim-ristin ritari
4. luokan Vapaudenristi 27.7.1941, 3. luokan Vapaudenristi 27.3.1942, Saksan Rautaristi 2. luokka 26.8.1943.
Tähystäjänä Lentolaivue 44:ssä jatkosodan alusta lähtien.
Asevelvollisuus 3.10.1938 Kenttätykistörykmentti 3:ssa, 11.12.1939 Ilmasotakouluun, res. vänrikki 22.12.1939, 17.6.1941 Lentolaivue 44:ään. 13.5.1942 Lentolaivue 48:aan perustettuun erilliseen valokuvauslentueeseen, 10.12.1942 LLv 44, missä koneena JK-256 sodan loppuun. 110 sotalentoa.

Kuva: Keski-Suomen Ilmailumuseo.

Onni Birger Rautava
KK-ampuja/radiosähköttäjämerkki nro 47, myönnetty 28.12.1942
S. 9.3.1920

Lisää samaisten herrojen kertomuksia:

Kirjallista luettavaa:

Samassa laivueessa

Oletteko te olleet samassa laivueessa?
Rautava: Joo, samassa laivueessakin, kyllä. Jonkun aikaa.

Äijö: Puoli vuotta me oltiin samassa laivueessa.
Rautava: Joo. Lentolaivue 44.
Äijö: Ja lopussa vielä taas samassa laivueessa.
Rautava: Ahtiaisen lentolaivue 48:ssa.
Äijö: Niin Ahtiaisen (laivueessa), mutta sen jälkeen JK:n (Junkers 88:n) aikana oltiin taas samassa laivueessa.
Äijö: 42:ssa oli sellainen kuin lentue Ahtiainen, joka oli huollollisesti komennettu laivue 42:n yhteyteen, muonavahvuuteen. Mutta komennot, työt, tulivat muilta.

Blenheimillä lentämistä

Rautava: 'Isänmaan puolesta Mannerheim-ristin ritari 1941-45' -kirja päättyy sanoihin, kolme viimeistä sanaa siinä kirjassa kuuluu - muistan ne ulkoa - 'Äijö, Lauri, Mikkeli'.

Lauri kertoi lähinnä näistä valokuvauslennoista ja pitkän matkan päähän ulottuvista tiedustelu, siis valokuvauslennoista. Hän oli Ahtiaisen valokuvauslentueessa silloin. Ja mä kerroin joitakin tuntumia, joitakin tapahtumia. Ainakin kerroin sen, miten neljä hävittäjää tuli auringosta päin. Ja mua rupes huvittamaan silloin yhtäkkiä, että 'ahah, tää on nyt sitten se mistä olen niin monta kertaa kuullut puhuttavan - kylmä rinki perseen ympärillä'.
Kylmä rinki, niin. Oikeastaan kaamein tunne, mutta onneksi kesti vähän aikaa, oli Lotinanpellon päällä, kun jouduttiin yöpommituksiin. Jouduttiin valoheittimen keilaan ja sitten it-kranaatit räjähtelivät joka puolella pimeässä. Silloin oli vähän aikaa orpo olo.

Millä koneella te lensitte silloin?

Kuva: Keski-Suomen Ilmailumuseo.

Rautava: Blenheimissä minä olin lentosähköttäjänä takatoosassa, konekivääriampuja-lentosähköttäjä. Ja se tosiaan tuntui pitkältä ennen kuin päästiin pois siitä valokeilasta. Taikka sitten valokeila eksyi meistä, kumminpäin se lienee.
Lähettiinkö silloin syöksymään poispäin? Millä korkeudella ajoitte silloin kun valokeila tarttui?
Rautava: Mulla on semmoinen mielikuva, että kolmen kilometrin korkeudessa oltais oltu silloin.

Eikö yleensä päiväsaikaan, jos hävittäjiä tuli, lähdetty syöksymään pintoihin?
Rautava: Se riippui tilanteesta hiukan. Jos oli pilviä yläpuolella taikka lähellä, niin mentiin pilveen ylöspäin. Ainakin mulla tämä karkuunmeno oli just semmoinen, että 50 metriä oli matkaa - tai tokko sitäkään koska silmien väri erottui - kun Tsaikka oli rinnalla. Se lensi samaan suuntaan, oltiin suunnilleen pilvien alareunassa ja sitten se Tsaikan ohjaaja käänsi päätään ja samalla rupes kääntämään konettaan. Minä sanoin että 'vedä ylös ja sitten oikealle!'
Voitto! Täällä tuli se Tsaikka ja se lähti tulemaan tänne, me noustiin näin ja mentiin tonne - ristiin. Mentiin jonkun matkaa (pilvessä) ja sanoin ohjaajalle, Valto Laurilalle, "voidaan jatkaa, ei se meitä enää löydä."

Syöksy Airacobrien syliin

Virtuaalilentäjät ry - Onni Rautava & Lauri Äijö. Kuva Risto Korva.

Onni Rautava. Kuva Risto Korva.

Rautava: Sitten oli taas semmoinen tapaus kerran, että takana oli naapurin Pe-2. Mutta se ei ollut ihan semmoinen kuin mitä kuvissa oli ollut. Mutta Pe-2:sta oli ainakin neljä eri versiota. Tämä oli hiukan oudon näköinen. Minä sanoin että siellä on Pe-2:n näköinen kone. "Onks siellä mitään muuta", kysyi sitten tämä kapteeni joka oli ohjaimissa. "No onhan siellä neljä Airacobraa". Sitten mentiin noin (näyttää kaiketi syöksyä kädellä).
Ja syöksyn aikana tämä sisäinen puhe(laite) meni tukkoon, että vaan kohinaa tuli. Se oikasee pinnassa ja minä "no mikä helvetin kiire teille tuli?!" "No eikös mitään ollut?" "Olihan mutta jumalauta takaa tulee käskyt tämmöisessa tilanteessa! Sinä et tiedä mitään keulassa mitä takana on! Menit suoraan syliin!"
Nimittäin nämä olivat alempana, mutta se oli taas meidän onni, että nämä Puna-armeijan lentäjät suorittivat sitä tehtävää mihin ne oli määrätty, ne eivät poikenneet siitä. Ne oli suojaamassa sitä omaa konettaan ja ne ei lähteneet pois, vaan jatkoivat suojaustehtäväänsä. Me oltais oltu helppo saalis näille nopeammille koneille.

Niin - ja siinä Airacobrassakin on sen verran iso tykki että se särkee jo kovasti jos pääsee osumaan.
Rautava: Joo, tokkopa tässä oltaisiin...

Tappiot 50 % kuudessa viikossa

Mitä muita koneita teillä oli?

Blenheimin etutoosa. Kuva: Keski-Suomen Ilmailumuseo.

Rautava: Lentolaivue 42:ssahan oli koko ajan vain Blenheimejä. Kuriirikoneena oli jossakin vaiheessa Kotka. Siis vanhanaikainen kaksipaikkainen tiedustelukone. Ja se oli aivan tosiaan, että käytiin (sillä) rykmentin esikunnassa tai joku muu tämmöinen reissu oli.

Meillähän oli konetappiot kuudessa viikossa, siitä kun sotatoimet alkoivat, jo 50 %. Kymmenellä koneella lähdettiin ja kuusi viikkoa sotatoimien alkamisesta meillä oli viisi konetta jäljellä. Sit meni muutama viikko, niin meillä oli yksi kone joten kuten kunnossa. Ryssähävittäjät kävi räimimässä Värtsilän kentällä ja sieltä tuhoutui yks kone täysin. Se räjähti ja toinen vaurioitui pahasti, yks oli jotenkin lentokunnossa. Mutta sitten tuli, lentokonetehdashan teki kaikkiaan 57 Blenheimiä, ja mä en tiedä oliko se sitten 50 koneen lisenssi, mutta 57 tehtiin, joista kaksi numeroitiin tuhoutuneen koneen numerolle.

Käytettiin uudelleen vanhan koneen numeroa. Mikä, oliko se 101 ensimmäinen Blenheim mikä tuli?
104 ja 106 olivat kuitenkin käytössä vielä jatkosodan aikana. Kuitenkin sieltä jostakin 100:n paikkeilta alkoi numerointi ja jatkui järjestyksessä pitkälti päälle 150:n. Kun Dornierit tulivat Lentolaivue 46:een, niin heidän Blenheiminsä siirrettiin meille 42:een. Sitten kun Lentolaivue 44 sai Junkersit, Ju-88-koneet, niin sen laivueen koneet siirtyi sitten Värtsilään. Ja kun meillä oli kesäkuussa -41 pommitusrykmentissä 21 konetta, niin vuonna -44 kesäkuussa oli noin 80. Ja kuitenkin oli tuhoutunut paljon koneita. Mutta tosiaan nämä yli 50 konetta lentokonetehtaalta ja tämä vanha varanto, sitten oli myöskin jonkin verran sotasaaliskoneita, SB:tä ja DB:tä.

Niistä osa tuli Saksasta ostettuna sotasaaliskoneina. Jokunen oli saatu omalta alueelta, pakkolaskun tehnyitä koneita. Aivan pommikoneina käytettiin.

Neljän G:n oikaisuja syöksypommittaja Junkers 88:lla

Äijö: Ja Junkersia ostettiin 24 konetta, joista yksi putosi kotimatkalla Riian lahteen, eli 23 tuli Suomeen. Se oli kova kone, syöksypommari. Veti 60 asteen kulmassa pintaan, lähtökorkeus oli 4000 ja siitä 1500:ssa lähdettiin oikaisemaan.
Siinä oli automaatti, joka lähti oikaisemaan. Se oli säädetty neljän G:n oikaisulle. Ihminen painoi neljä kertaa enemmän....
Rautava: Satakiloinen mies painoi 400 kiloa sillä hetkellä.

Siinähän menee kuski pimeäksi?
Äijö: Ei siinä mene, siinä pitää olla enemmän.
Rautava: Se on kuudessa G:ssä kait, se on vähän yksilöllistä.
Äijö: Mulla huomas sen, että en koskaan kuullut moottorin ääntä, vaikka oli kaksi isoa 2000 hevosvoiman moottoria metrin päässä, toinen vähän kauempana. Niin, minä en koskaan kuullut niiden ääntä, ennen kuin sitten oikaistiin, niin hetken päästä korvat aukes.
Rautava: Ei ole täysin palautunut sota-ajalta tämä kuulon huononeminen.

Äijö: Tähystäjällä oli syöksyn aikana kaksi mittaria, joita piti säätää. Toinen oli koneen nopeus ja toinen oli korkeusmittari.
Itse piti vääntää päälle automaattimittarit, että niissä oli samat lukemat kuin niissä varsinaisissa.
Elikkä sitä piti säätää?
Äijö: Syöksyn aikana muuta kuin kattoa mittareita ja vääntää. Keskipakoisvoima oli vähän erikoinen kun lähdettiin syöksyyn. Kerran mä totesin, että JK:n 13-millisen (runkokonekiväärin, JK:ssa oli varusteena rungossa joko raskas kk tai 20-millinen tykki, jota pystyi käyttämään kiinteänä ohjaaja-aseena tai tähtärin liikuteltavana aseena) rumpulipas, joka on yleensä lattialla, keinui tuossa (kasvojen) edessä. Voit irrottaa (lippaan) siitä (konekivääristä) ja pistää tuonne jalkoihin. Jos se olisi oikaisuvaiheessa mennyt, niin se olis mennyt läpitte sieltä, tärähtänyt... (eli mennyt läpi ohjaamon pleksistä, kun konekiväärin lipas leijui ilmassa pleksin päällä).

Miehistön toiminnasta pommikoneessa

Minkä verran lensitte Blenheimillä ja Junkersilla, kummalla enemmän?

Oleilua ja harjoituslentoja Onttolassa kesällä 1943. Vasemmanpuoleisin kersantti Onni Rautava. Muut kers. Mikko Nikula, kers. Terho Liukko ja alik. Toivo Hallaperä. PLeLv 44. Kuva kirjasta Pommituslentolaivue 44 / Lauri Lehtomäki.

Rautava: Mä olin lentosähköttäjänä, vanhempi nimi oli konekivääriampuja ja sähköttäjä ja nimike muuttui sitten -42 lentosähköttäjäksi. Silloin tuli myöskin tämä lentomerkki, siis lentosähköttäjän lentomerkki.

Mä olen samaa kurssia kuin Eetu Hildén, joka oli Suomen mestari nyrkkeilyssä. Sitten oli Aarne Reini, painin Euroopan mestari. Oli Gustafsson, huippuluokan purjehtija. Risto Pohjanheimo, jolla oli paras keihästulos 69,99, aivan sitä kärkeä. Ja ketähän siellä muita oli.

Äijö: Blenheimissä oli kolme miestä, ohjaaja, tähystäjä ja kk-ampuja. Valitettavasti radio oli siellä keskellä ja kk-ampujan piti siirtyä monta metriä radion ääreen, ennen kuin se oli siellä ja pystyi toimimaan. Tässä JK:ssa oli neljä miestä: oli kaksi kk-ampujaa, toinen oli kk-ampuja/radiosähköttäjä ja toinen oli maha-ampuja. Sillä oli kaksoiskonekivääri.
Rautava: Mahallaan oli siellä alhaalla ja hoiti koneen takasektorin alas-taakse. Ja tämä lentosähköttäjä, joka istui siinä ylempänä, hän hoiteli takasektorin ja ylöspäin.
Äijö: Radiosähköttäjällä oli siinä kaksi kk:ta, josta jos kiire olisi tullut, niin tähystäjän olisi pitänyt siirtyä sinne ampumaan toisella. Mutta ei me koskaan keritty, ei tähtäri koskaan kerennyt sinne.
Rautava: Ahtaat paikat.
Äijö: Ja sitten meillä oli 13 millin kk siellä, joka oli joko kiinteä tai sitten tähtärin käytettävissä, siinä tähtärin alla.
Rautava: Se oli asennettu kiinteäksi, mutta tähtäri sai sen irti myöskin siirrettäväksi.
Äijö: Niin, tähtärillä oli siinä alun perin ylös-eteen konekivääri, mutta se otettiin meiltä pois, kun se oli aina tiellä.

Junkersin pommeista ja pommilasteista

Rautava: Sitten näistä JK:n pommeista sen verran, että ne poikkesivat laukaisusysteemiltään meidän pommeista. Meillähän oli samaa vähän kuin ryssilläkin, että pommeissa oli potkurivarmistin. Elikkä ilmavirta irrotti sen ja sitten tämä nalli taikka iskuri oli vapaana. Kun taas saksalaisilla oli kondensaattorisytytys.

Sähköinen sytytys?
Rautava: Sähköinen, joo. Ja nyt kun lähestyttiin kohdetta, niin tähystäjä kytki johdot 240 voltin anodiparistoon, kuivaparistoon.
Mikä latasi kondensaattorit...
Rautava: Se latasi kondensaattorit ja sitten kun pommi pudotettiin, niin semmoinen käpälä seurasi pommia pikkusen matkaa. Oliko se noin 10-12 senttiä kun se oli pudonnut, niin silloin kytkeytyi jännite kondensaattoreihin. Ja nyt, sen jälkeen, riitti pieni tärähdys siihen, että se laukesi.
Se löi oikosulkuun ja...
Rautava: Niin, se antoi sieltä kipinän nallille ja se räjähti.
Se purki kondensaattorin nallille, joka laukasi pommin?
Rautava: Kyllä joo. Ja mm. tuhat kiloinen, aikamoinen jysähdys kun se tulee, kun se kärki koskettaa maata. Lehdon kylään, jossa oli tämä partisaanikoulu, pudotettiin näitä 1000-kiloisia. Ja siltä partisaanikurssilta päässeitä oppilaita ei koskaan tavattu yhtään ainoata. Ja oliko se nyt 400 metrin matkallako, tien kahta puolta nämä parakit, ja sinne koko rykmentti kävi silloin pommittamassa.

Täystuho.

Blenheimin ja Junkers 88:n pommikuormat

Mitenkäs pommikuorma näissä koneissa, Blenheimeissä ja Junkers 88:ssa?
Rautava: No Blenheimissä oli varsin vaatimaton, se oli noin 500 kilogrammaa ja....
Äijö: Parhain oli se vanhanmallinen, kahdeksan satasta (8 x 100 kiloa).
Rautava: Joo, kun se oli niin: normaalipommit oli Bleinheimissä alunperin tämä 250 naulaa, elikkä 113 kiloa kai suunnilleen. Niitä oli neljä. Elikkä se tekee 450 kiloa. Ja sitten siivissä oli nämä pienemmät, 12,5 kilon pommit.
(Toim. huom: Blenheimin siivissä oli pommilokerot pienille pommeille. I-sarjan koneissa, joissa oli avokuilu rungossa (ja pystyivät siten ottamaan sen 800 kiloa pommeja) oli myös siivissä upotetut kolot pikkupommeille. -Kari Lumpio.)

Kuva: Keski-Suomen Ilmailumuseo.

Äijö: Ja JK:ssa taas voitiin ottaa kaksi tuhannen kilon pommia, taikka sitten neljä viissatasta. Ja rungossa oli vielä, siihen saatiin kymmenkunta sadan kilon (toim. huom. 50-kiloisia) pommia. Mutta kaikessa oli se, että lähtöpaino ei saanut ylittää (määräpainoa). Jos oli bensaa paljon, niin sitten pommikuormaa piti pienentää taikka päinvastoin. Se piti aina laskea, yleensä meillä oli vetäytymisvaiheen aikana yksi tuhannen kilon pommi ja viidensadan kilon pommi. Taikka joissain koneissa oli kaksi tuhatkiloista. Se oli kova jööti. Se oli kolmenkymmenen taikka neljänkymmenen metrin säteellä monttu, mikä tonnin pommista tuli. Sitten niissä oli pahvista tehty sellainen urkupilli, että silloin kun se lähti putoomaan, niin se pilli, moraalipilli, huuti. Se oli sellaista 3-4 millin pahvista se, että tahtoi vaan kuljetuksessa monta kertaa rikkoutua sitten, että se ei ollut enää kunnossa.

Elikkä Blenheimilla puotettiin pommit ilmeisesti aikalailla vaakatasossa?
Rautava: Se oli vaakatasossa, joo.
Äijö: Se oli vaakapommitusta Blenheimilla aina.

Mutta Junkkerilla pystyi syöksypommittamaan aika tarkastikin?
Äijö: Sitten saksalaiset keksi... Vetäytymisvaiheessa otettiin meiltä jarrusiivekkeet pois tasoista ja siirryttiin niin sanottuun liukupommitukseen, 30 asteen kulmaan. Siitä oli se etu, ettei tarvinnut odottaa syöksyjarrujen ulostuloa, voitiin lähteä kohta liukuun. Ainoa että piti pudottaa nopeus aika pieneksi kun lähti liukuun, nopeus nousu muuten liian korkeaksi.
Rautava: Joo, -44 kesä päästiin aika pienin tappioin. Hävittäjäsuoja oli silloin aika hyvä ja pommitukset oli sen verran ylempää, että pienempi it ei yltänyt sinne.

Pommituslentoja hävittäjäsuojalla ja ilman

Miten usein joutui pommittamaan niin, ettei saatu suojaa lähtiessä?
Rautava: Kyllä se oli, sanotaan ainakin sodan alkuvaiheessa oli pommitukset kyllä pääsääntöisesti ilman hävittäjäsuojaa. Mutta aika usein oli myöskin niin, että se oli aamulla varhain taikka sitten yöllä.
Äijö: Ei olisi päässyt maaleihin silloin, jollei oma hävittäjäsuoja ollut. Mutta silloin oli 14 konetta, seitsemän yläpuolella, seitsemän alapuolella suojaamassa. Me saatiin olla rauhassa. Ainoa että it tietysti yritti pommittaa.

Aurinkolasimuotia 1944. Tähystäjäluutnantti Lauri Äijö (vas) ja JK-255:n apumekaanikko Jantunen Utissa maaliskuussa 1944. Kuva kirjasta Pommituslentolaivue 44 / Lauri Äijö. .

Montako pommikonetta oli yleensä reissussa mukana?
Äijö: Joskus kun koko rykmentti, Ilmavoimat, oli yhdessä meillä oli jopa 60 pommikonetta samassa lautassa. Sitä mentiin. Mutta sitten maali voi pikkuisen vaihdellakin, jotta toisella laivueilla toinen paikka ja toisella toinen paikka. Mentiin yhdessä ja jokainen tuli takaisinpäin niitä teitä mitä sai.

Rautava: Sodan alkuvaiheessa mentiin aika pienin (voimin). Mulla on semmoinen mielikuva, että ensimmäinen lento, millä mä olin mukana, niin oisiko meillä ollut silloin kahdeksan konetta. En ole aivan varma. Mutta tulos oli erinomaisen hyvä. Se oli Elisenvaaran pohjoispuolella aseman lastauslaiturin tuntumassa, oli panssareita ja ne oli tiheässä jonossa. Olikohan kolme vai neljä rinnakkain. Siis aivan pienessä pläntissä oli pirun paljon niitä panssareita. Ja valokuvaus sitten seuraavana päivänä, vai oliko samana päivänä jo, niin kaikki tuhoutuivat.
Sitten Elisenvaaraan oli seuraava pommitus. Elisenvaara oli ilmeisesti Suomen eniten pommitettu paikkakunta. Ryssät pommitti talvisodan aikana suurin piirtein joka päivä ja yö sitä. Ja sitten jatkosodan alussa pommitimme. Ja sitten taas jatkosodan loppuvaiheessa ryssät.

Äijö: Minä nauran vaan, että kun ne mainosti että minä valokuvaamalla tulin ritariksi, niin ne ei ollenkaan kertonut, että ne oli korkeakuvauksia. 7000 metrissä kierrettiin kaikki rintamalinjat. Hangosta Kiestingiin saakka. Aunuksen kannas kahteen kertaan. Kartoituskuvauksia. Talvella -42 ensimmäisen kerran.

Mannerheim-ristin ritari nro. 182

Lauri Äijö ja JK-256:n miehistö Onttolaan palanneina 22.3.1944. Luutnantti Äijön 100. sotalentoa yritetään juhlistaa valokuvalla, mutta vaatimaton luutnantti pyristelee vastaan . Vasemmalta lukien kapteeni Itävuori, Äijö, Mäkinen ja Mäkelä JK-252:n edessä. Kuva kirjasta Pommituslentolaivue 44 / Juha Perälä.

ÄIJÖ Lauri Alfred

Maatalous ja metsätieteitten kandidaatti, maanviljelysneuvos, toiminnanjohtaja, kapteeni 6.12.68, Mikkeli.

s 17.5.17 Kauhajoki.
Vht maanviljelijä Albert Alfred Äijö ja Maria Sofia Pakkala.
Pso Anja Eliina Moilanen.
Lapset Anja Kristiina 49 Elina Inkeri 53 ja Pirkko Maria 56
Ritari 182, 21.12.44, luutnantti, tähystäjä PLeLv 44.
Säätiön valtuuskunnan varajäsen 76 77, hallituksen varajäsen 77 87 ja jäsen 87 , Toiminnanjohtaja Savo Karjalan Meijeriliitto ry 56 80.

ILMAVOIMIEN KOMENTAJAN ESITYS

Ilmavoimien komentajan, kenraaliluutnantti J F Lundqvistin 7.7.44 allekirjoittama ja Ilmavoimien Esikunnan yleisesikuntaosaston päällikön everstiluutnantti R Pajarin varmentama esitys Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim ristin myöntämisestä koneen tähystäjälle luutnantti Lauri Alfred ÄIJÖlle:

"Luutnantti Äijö on toiminut kaukotoimintalaivueen tähystäjänä nykyisen sodan alusta lähtien ja on hän suorittanut tähän mennessä 104 erittäin onnistunutta kaukotiedustelu , valokuvaus ja pommituslentoa. Lennot ovat suurimmaksi osaksi suoritettu kauas vihollisen selustaan ja ovat täten vaatineet suorittajaltaan erittäin suurta kylmäverisyyttä, harkintaa ja monessa tapauksessa erikoista neuvokkuutta. Vihollisen lentokenttien, huoltokeskusten ja selustayhteyksien pommituksessa on luutnantti Aijö osoittanut esimerkillistä rohkeutta ja taitoa. Kaukotiedustelijana on luutnantti Äijö erittäin luotettava ja harkintakykyinen Luutnantti Äijön lentosuorituksista mainittakoon seuraavaa:

Vuoden 1942 alussa erikoistui luutnantti Äijö aluevalokuvauksiin suorittaen niitä Karjalan kannaksen eteläosassa, Syvärillä ja Maaselän suunnalla. Kuvaukset tapahtuivat useimmiten hyvin vaikeissa olosuhteissa, ankarassa vihollisen it-tulessa ja vihollisen hävittäjien ahdistamana. Lisäksi erittäin kova pakkanen, mikä 7200 m:ssä on usein -60 -70 astetta, asetti luutnantti Äijön kestävyyden kovalle koetukselle.

Lauri Äijö Rovaniemellä vuonna 2002. Kuva Risto Korva.

Kesän 1942 toimi luutnantti Aijö tähystäjänä Päämajan erikoiskäyttöön asetetussa valokuvauslentueessa. Tällöin luutnantti Aijö kunnostautui erikoisesti kaukana vihollisen selustassa olevien rautateiden. maanteiden ja jokilinjojen kuvauksessa. Nämä valokuvaukset suoritettiin usein 200 300 km:n päässä omista rintamalinjoista ja mainittakoon niistä tielinja Osta Vytegra Jeshovo Kargopol sekä jokilinja Selo - Roslikovo - Konewo - Vytegra. Valokuvatun tie- ja jokilinjan yhteinen pituus on 660 km ja lento kesti 4 t. 25 min. Luutnantti Äijön sisukkuutta ja palvelusalttiutta osoittaa se, että hän välittömästi edellä mainitun lennon jälkeen suoritti toisen 2 t. 20 min. kestävän lennon ja tuli näin ollen kirkkaana kesäpäivänä olleeksi lähes 7 tuntia vihollisen alueella ainaisen it.tulen ja hävittäjävaaran alaisena.

Eräällä 23.8.42 kauas vihollisen selustaan ulottuneella valokuvaus ja tiedustelulennolla joutui ohjaajan happinaamari epäkuntoon ja ohjaaja menetti tajuntansa. Ripeäotteisena ja neuvokkaana upseerina luutnantti Äijö työnsi katkenneen happiletkun pään ohjaajan suuhun pitäen itse koneita vaakalennossa siksi kunnes ohjaaja palasi tajuihinsa. Näin hän pelasti sekä koneen että henkilökunnan varmalta tuholta.

Suorittamillaan tiedustelu ja valokuvauslennoilla joutui luutnantti Äijön kone sangen usein vihollisen hävittäjien ahdistamaksi, mutta luutnantti Äijön valppauden ja neuvokkuuden ansiosta vihollisen hävittäjät voitiin eksyttää

Vuoden 1942 aikana luutnantti Äijö ilmavalokuvasi kaikkiaan noin 70.000 km2, mikä pääasiassa käsitti vihollisen aluetta ja omia etulinjoja

Vuoden 1943 alussa määrättiin luutnantti Äijö kaukopommitustehtäviin, jolloin entisen kokemuksensa perusteella sai suorittaakseen hyvinkin vaikeita ja vaativia tehtäviä, joilla hän osoitti erinomaista yösuunnistamis ja pommitustaitoaan Esimerkkinä mainittakoon, että hän 19.2.43 laivueen johtokoneessa tähystäjänä ollen johti pommihyökkäyksen Sekehen kauppalaa vastaan niin, että lensi maalialueelle pilvikaton yläpuolella ja sukelsi pilvien läpi vasta maalin yläpuolella ja sai täten aikaan täydellisen yllätyksen. Paluumatkalla sään huononnuttua johti hän laivueen kokonaisuudessa tukikohtaan, jota vastoin toiset hyökkäykseen osallistuneet laivueet eivät löytäneet tukikohtiinsa.

Lavansaaren pommituksessa 17.9.43 erittäin huonoissa sääolosuhteissa pystyi luutnantti Äijö erinomaisen taitonsa ja kokemuksensa perusteella johdattamaan koneensa takaisin työkentälle, mihin tulokseen eivät toiset tähystäjät päässeet

Vihollisen 9.6.44 alettua suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella luutnantti Äijö on menestyksellisesti ja jatkuvasti osallistunut pommituslentoihin vihollisen panssarivoimia, joukkokeskityksiä, huoltoyhteyksiä ja laivasaattueita vastaan.

Lauri Äijö. Kuva Risto Korva.

Ne tappiot, mitkä luutnantti Äijö toiminnallaan oli viholliselle aiheuttanut, ovat varmasti suuret ja häirinneet monella lailla vihollisen sotatoimia. Hänen sodanjohdolle tuomansa tiedustelutulokset ovat olleet suurimerkityksellisiä. Suorittamillaan sotalennoilla oli luutnantti Äijö tehnyt korvaamattomia palveluksia aselajilleen ja Puolustusvoimille."

Ilmavoimien komentajan esitys on lähetetty Päämajaan Ilmavoimien Esikunnan yleisesikuntaosaston kirjelmällä N:o 2241/Ye.2/3a/7.7.44. Esitys on kirjattu Päämajan komento-osastolla 8.7.1944 (N:o 2162).

KOMENTOESIKUNNAN PÄÄLLIKÖN ESITTELY

"Ehdotetaan Ilmavoimien komentajan, kenraaliluutnantti J.F. Lundqvistin esityksestä, että luutnantti Lauri Alfred Ä i j ö l l e (Le.R 4) myönnettäisiin Mannerheim R 2 ..."

Esittelylistan alkuperäinen päivämäärä .7 1944 on korjattu nimityspäivämääräksi 21.12.1944.

VIRALLISET NIMITYSPERUSTELUT

Ylipäällikkö on pvm:llä 21.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi luutnantti Lauri Alfred Äijön

Luutnantti Äijö on toiminut koko sodan ajan kaukotoimintalaivueen tähystäjänä suorittaen lukuisia erittäin onnistuneita kaukotiedustelu , valokuvaus ja pommituslentoja, jotka suurimmaksi osaksi on suoritettu kauas vihollisen selustaan ja jotka täten ovat vaatineet suorittajaltaan suurta kylmäverisyyttä, harkintaa ja monessa tapauksessa erikoista neuvokkuutta vihollisen voimakkaan hävittäjätoiminnan takia. Luutnantti Äijön saavutukset ovat sen laatuisia, ettei niitten tarkempi kuvaaminen sodan tässä vaiheessa ole paikallaan. Vihollisen alettua suurhyökkäyksensä on luutnantti Äijö jatkuvasti ja menestyksellisesti osallistunut vihollisen panssarivoimien, joukkokeskityksien, huoltoyhteyksien ja laivasaattueiden pommituksiin."

Lähteet:
IlmavE:n Ye os:n kiri. N:o 2241/Ye.2/3a/7.7.44
Esittelylista N:o 2065, PM:n kornento osaston kirj. N:o 2162/Kom.5/sal.
Luettelo Ylipäällikön myöntämistä kunniamerkeistä N:o 115/24.1.1945.

Veteraanit luovuttivat Lapin Lennostolle taulun,
johon on kiinnitetty heidän vanhan laivueensa,
44:n, sotakentän soraa. Kuva Risto Korva. Lauri Äijö kuoli 20.1.2004.
Kapteeni, Mannerheim-ristin ritari siunattiin lepoon Mikkelin tuomiokirkossa 31.1.2004.
"Eellä mennen, eessä seisten, pelkäämättä eteenpäin!"

Helsingin sanomissa julkaistussa muistokirjoituksessa kerrotaan muun muassa:

Äijö oli viimeinen niistä ilmavoimissa palvelleista 19 miehestä, jotka palkittiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristillä.
Äijö varttui maanviljelijäperheessä. Hän pääsi ylioppilaaksi Kauhajoen yhteiskoulusta 1938 ja oli suorittamassa asevelvollisuuttaan tykistön miehenä RUK:ssa kun talvisota syttyi.
"Meiltä kysyttiin, kuka tahtoo ilmavoimiin, luvattiin että kahden kuukauden pikakoulutuksen jälkeen pääsee rintamalle", Äijö muisteli myöhemmin aselajin vaihtoaan ja alun pettymystään.
Kyseessä olikin tähystäjä-, eikä ohjaajakurssi, eivätkä miehet ehtineet talvisotaan. Mutta jatkosotaan ja Lapin sotaan he ehtivät.
Äijö aloitti sotansa pommituslennoilla, erikoistui vuoden 1942 alusta aluevalokuvauksiin ja kunnostautui kesän ja syksyn aikana päämajan erikoiskäyttöön asetetun valokuvauslentueen tähystäjänä. Hän jatkoi kaukopommitustehtävissä vuoden 1943 alusta.
Äijö oil 1944 joulun alla kotonaan Kauhajoella, kun radion uutislähetyksessä kerrottiin, että hänet oli nimitetty Mannerheim-ristin ritariksi.
Äijö kuvasi vuoden 1942 aikana runsaat 70 000 nelikökilometriä omia etulinjoja ja vihollisen alueita.
Hän koki millaista oli ryömiä kesähelteessä turkishaalariin ja auringon kuumaksi paahtamaan koneeseen, nousta 60-70 asteen pakkaseen yli seitsemän kilometrin korkeuteen, lentää neljä tuntia 25 minuuttia koneella, jonka polttoaineen tiedettiin riittävän neljäksi tunniksi.
Äijö jatkoi sodan keskeyttämiä opintojaan maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatiksi. Hän oli rakentamassa sodan jälkeistä meijeriverkostoa, kehittämässä maidon jalostusta, rakentamassa alueellisia juustoloita, yhteistoimintaa ja verkostoitumista. Hän aloitti Satakunnan meijeriliiton ja Etelä-Pohjanmaan meijeriliiton teknisenä neuvojana ja jatkoi vuodesta 1956 Savo-Karjalan meijeriliiton toiminnanjohtajana.
Hän näki selkeästi alan tulevaisuuden ja toimi sen mukaan, vaikka se merkitsi hänen johtamansa Savo-Karjalan meijeriliiton sulauttamista Itä-Somen meijeriliittoon juuri hänen eläkkeelle jäämisensä kynnyksellä.
Kapteeniksi Äijö ylennettiin 1968. Maanviljelyneuvokseksi hänet nimitettiin 1978.

Saatesanat
Pilven veikkoja Onni Rautavaa ja Lauri Äijöä haastattelivat oululaisen virtuaalilentäjät ja historianharrastajat Risto Korva ja Olli Korhonen Rovaniemellä Lapin Lennoston vuosijuhlassa 2001.
Nauhoitus: Risto Korva
Haastattelunauhan purku: Seppo Tolonen
Oikoluku: Jukka O. Kauppinen "Grendel"
Käytettyjä lähteitä:
Suomen Ilmavoimien laivueet osa 2: Pommituslentolaivue 44, Matti Hämäläinen.
Suomen Ilmavoimien historia 21: Lentävät ritarit.
Kuvat: Suomen Ilmavoimien laivueet osa 2: Pommituslentolaivue 44, Matti Hämäläinen / Koala Kustannus. Keski-Suomen Ilmailumuseo via YLE Nettiradio Mikaeli , Risto Korva
Copyright VLeLv Icebreakers / Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2003.

Viimeksi muokattu: 2005-01-19 22:23