Pikahakemisto tämän sivun tarinoihin:
Torsten Sannamo: Radisti-kk-ampujapikakurssi | Huvittava tapaus Hämeenlinnassa | FuG pelasti hengen | FuGit lisäsivät turvallisuutta | Saatesanat]

Urban Blitz 2002 -tapahtuman sivut löytyvät osoitteesta www.compart.fi/icebreakers/blitz02report.html.

Nauhoitus: Jukka O. Kauppinen
Nauhan purku ja puhtaaksikirjoitus: Jari-Matti "Jasz" Taskinen

Copyright VLeLv Icebreakers / Virtuaalilentäjät r.y. / Virtual Pilots Finland Association 2002.
 

Kuuntele tästä Torsten Sannamon esitys. MP3-äänitiedosto. Pituus 14 minuuttia, 9,9 Mt.

Pidettiin tämmöinen niin kuin voisko sanoa suljettu istunto, jossa sanottiin ”te ootte nyt täällä tämmösessä luottamustehtävässä, joka toivon mukaan pysyy tämän seinän sisäpuolella.”

Tämä luottamustehtävä oli se, että oli saatu Ilmavoimiin uudet radiolaitteet, joiden koulutukseen meidät oli nyt lähetetty. Koulutus kesti 20 päivää. Lennot teimme Parolasta ja loput jutut Suomikasarmilla. Me ihmettelimme sitä salaperäisyyttä mikä siinä oli.

Mutta se oli sen vuoksi kai salaperäistä uusien pitkänokka-Blenheimien takia. Ne olivat loppuvalmisteluissa luultavasti eri paikoilla täällä Tampereella sekä Orivedellä tai Kuortaneella. Ja näihin koneisiin laitettiin uudet FuG-suuntimo- ja radiolaitteet.
 

Kauko Aho (lue Ahosta kertovat artikkelit Blenheim lentäjän muistoja ja The tale of a bomber pilot) ja Torsten Sannamo Urban Blitz 2002- tapahtumassa. Suurennetussa kuvassa taustalla myös lentäjäherrat Torsti Tallgren ja Lauri Väisänen.

Meitä oli sitten kolme; Tomi, Eetu ja minä, jotka otimme tehtävän vastaan ja menimme katsomaan. Suomenkarmin pihalla oli voimistelusali. Sen katto oli laitettu tiiviisti sinne ylössuuntaan, jossa oli ilmahormi. Menimme vinttiin katsomaan ja totesimme, että ilmahormin voi ottaa irti. Silloin meille välähti päähän, että siellä oli vanhoja kiipeämisköysiä koska se oli voimistelusali. Ajateltiin, että nyt tehdäänkin niin, että mennään kaikki sinne vinttiin ja Tomi, joka oli joulupukkina, menee ensimmäiseksi köyttä pitkin alas ja sitten me tontut perässä.

Ja niin me sitten tehtiin. Oltiin sovittu, että sitten kun rummut alkaa päristä niin sillon joulupukki lähtee. Tapahtui niin että köysi tuli ales ja joulupukki köyttä pitkin. Ja sitten kun hän pääsi vähän yli puoleenvälin köyttä, niin Eetu oli laittanut ämmänsolmun köyteen ja se lipes paalun ympäriltä. Joulupukki pyllähti noin kahden ja puolen metrin päästä lattialle. Onneksi sillä oli säkki selässä ja putos säkin päälle ja salissa oli kuolemanhiljaisuus. Me katsottiin pelästyneenä sieltä mitä on tapahtunut.

Tomi nousi ylös ja pani sivuun naamarinsa ja huusi sinne -”Helvetin tontut!”. Ja meille tuli kiire. Me oltiin laitettu jo toinen köysi ja laitettiin se kiinni, mä laitoin siihen paalusolmun kun mä olin vanha partiolainen ja me tultiin ales. Sitten kaikki luuli, että se kuulu siihen ohjelmaan ja valtava taputus siitä. Että tämmönen mukava sattuma siellä oli.
 

Mutta tosta FuGista. Mun täytyy kertoa eräs tapaus, jolla voi sanoa, että se pelasti meidän kolmen ihmisen hengen. Tai oikeastaan kahden ihmisen hengen, sillä yksi ihminen oli jo haavoittunut siinä koneessa.

Nimittäin me olimme Aunuksessa pommittamassa vanjojen tuomia tavaroita keskityspaikkoihin ja silloin alkoi tämä perääntymissota. Olimme saaneet sivutehtäväksi lähteä tiedustelemaan paljonko tavaraa on tulossa Aunuksesta päin tänne Suomeen. Lensimme pitkin tietä ja ilmeisesti tähystäjä, joka oli niin keskittynyt siihen tiedustelutehtäväänsä ja ilmeisesti ohjaajakin oli hieman keskittynyt siihen, niin ei huomanneet että kolme LaGG:ia tulee edestä. Yksi pääsi ampumaan tarkkaan ja päästi sarjan koneen nokkaan.

Onneksi oli pitkänokka Blenheim, mutta se ei ollut onneksi tähystäjälle sen takia, että kun kone ampu sieltä alhaalta, niin hän sai täyden sarjan itseensä ja 20-millinen aukas hänen vatsansa. Sen huomasin silloin kun ohjaaja veti pilveen ja huusi mulle että ”tuu kattoo kuinka Atte jaksaa!”.

Mä menin sinne eteen ja otin valjaat pois; laskuvarjovaljaat pois päältäni ja menin sinne eteen katsomaan. Atte oli siellä kyllä vielä tajuissaan, mutta ihan kalpeana sanoi että ”mitä hänelle on käynyt?” Ja mä otin auki lentohaalarin ja näin heti, että asiat ei ole hyvin. Valtava veren haju tuli sieltä haalareista. Mulla oli mukana koneesta otettu ensiapulaukku ja siitä kaikki isommat tuffelit mä yritin sinne saattaa. Mutta kun se luoti oli mennyt vatsan läpi ja tullut kyljestä ulos ja se oli 20-millinen, niin ymmärrätte että siinä oli semmosta reikää, jota ei voinut millään tukkia kun vielä ilmassa oli ja pilvessä oltiin.

Sitten kun mä olin suorittanut tämän niin mä menin nopeesti taakse. Mutta siellä mulla oli pois kuulokejohdot korvista ja ohjaaja huusi mulle, että ”pane Fugi päälle että nähdään missä ollaan”. Sillä meillä oli alkanut tulla luottamus myös ohjaajilla näihin Fugeihin. Siihen aikaan kun Blenheimeissä oli vielä nämä Helvarit, jotka kiintoantennilla lähinnä pantiin toimimaan pitemmät matkat, niin niissä oli heittoja niin paljon, että mä muistan erään yö-suunnistuksen, jolloin mun oli kolmiolennon suhteen pidettävä huolta siitä, että kone lentää juuri ne kolmiot. Lähdettiin Luonetista ja mä yritin parhaani, mutta lentäjä, joka oli siinä Virtasen Kude sano loppujen lopuksi ”sano nyt Torsti missä me ollaan?”. Mä sanoin että me ollaan nyt lentokoneessa.

Ja hän sano, että kuule yritä keksiä missä paikassa me ollaan tällä hetkellä. Ei meillä auttanut mitään muuta kun nähtiin yksi valopilkku, niin koukattiin ja siinä oli tullut juna asemalle ja siinä oli sen verran valoa, että nähtiin missäpäin oltiin ja lähdettiin sitten Luonetjärvelle ja asia selvis. Mutta nyt mulla oli FuGit, niin mä löin FuGin päälle. Mulla oli jo puheyhteys ohjaajaan ja ohjaaja sanoi ”eikös tässä ole lähin lentokenttä Mensuvaara, että ota Mensuvaaraan yhteyttä.” Mutta me ei voitu suoraan ottaa yhteyttä, meidän täytyi ottaa Värtsilän kautta, joka oli meidän tukikohta silloin.

Mä ilmoitin Värtsilään että ne ottaisivat yhteyttä Mensuvaaran kenttään ja ilmoittaisivat, että meillä on haavoittunut vänrikki koneessa ja jos ne lähettäisivät kaksi Brewsteriä meitä vastaan. Pelättiin näet, että vanjakoneet ehkä voisivat seurata meitä, koska tämä viestintä tapahtui puheella joka tavallisesti oli kielletty. Sitten oltiin siellä pilvessä ja mä sanoin ohjaajalle ”sä vedät liian paljon vasemmalle, etkö kuule äänestä, että suuntimomerkki on ihan väärässä suhteessa meidän lentosuuntaan?” Hän sanoi, että gyrokompassi näyttää pohjoiseen. Sitten hän vasta huomas alkaessaan kääntää konetta, että gyrokompassi ei toiminut ollenkaan, se oli myös saanut tästä luotisuihkeesta jonkun rikkeen, niin että se pysyi pohjoisessa. Sehän tiedetään, että suuntimossa kun haetaan, niin haetaan tätä linjaa ja sitten kun löydetään linja, niin sitä linjaa pitkin sitten edetään. Ja niin kauan ohjaaja haki, kunnes hän löysi tämän linjan, joka oli yhtenäistä ääntä siinä FuGissa silloin. Jos oli vasemmalla niin se oli TAA-TAA-TAA-TAA, jos oli oikealla niin se oli TI-TI-TI-TI-TI, niin tiesi että jos kuuluu suoraa huutoa niin silloin suuntimo on päin. Ja meidän suuntimomme oli Onttolan kenttä Joensuussa.

Lennettiin kymmenisen minuuttia pilvessä ja sen jälkeen ohjaaja otti ales pilven alle. Kävi niin hyvä tuuri, että nähtiin ne Brewsterit kauempana ja ne huomas myös meidät. He tiesivät että me ollaan tulossa, niin ne tulivat siihen keikuttamaan siipiään ja lähtivät etukäteen yksi eteen ja yksi taakse. Päästiin kentälle mutta mitään ei Akken suhteen voinut enää tehdä, hän oli vuotanut kuiviin. Lentokoneen alusta oli täyspunainen, kun veri oli valunut hänestä jalkaa pitkin lattialle ja siitä sitten koneen runkoon näitten eri laitteiden välistä, jotka siellä pohjassa olivat. Valokuvausluukut ja niin poispäin.
 

Voi sanoa, että kun me saimme Fugit koneeseen ja kun me saimme myös opetusta niihin, niin ilmaturvallisuus lisääntyi pommikoneilla ainakin. Ei ollut niin kun tehtiin Seiskariin yhtenä yönä tai aamuyöstä pommitus ja tuli valtava sumu ja se oli kai Ilmavoimien suurimpia menetyksiä.

Torsten Sannamo ja Kauko Aho, laivuetoverit yhä yhdessä lähes 60 vuoden jälkeen.

Kauko Aho: Paljonko niitä oli siihen aikaan ollut laivueessa? Henkilökohtaisesti jäi kokematta mutta en tiedä lukumäärää tarkkaan. Mutta niitä oli huhun mukaan ollut viisi. Paljon niitä kumminkin oli. Meitähän oli myös monta muuta ja juuri sama syy, huonot radioyhteydet oli monta kertaa. Lavansaari ainakin oli.

Joo mekin päästiin tältä lennolta kentälle sillä että Värtsilän kentän päähän laitettiin kolme bensiinikanisteria, eikun tynnyriä, palamaan ja sieltä sitten ilmoitettiin suurin piirtein niiden liekkien korkeus, että ohjaaja osas laittaa koneeseen oikean korkeuden. Ja tultiin ales, mutta se oli kyllä ihan hienoa tuuria, että Alaman Pasi (epäselvä) näki sen maan ja sai sakattua niin, että vaikka pyörät ottivat valtavasti, luultiin että ne taipuu alla, mutta ei; päästiin perille.

Että tekniikka ei ole pahitteeksi missään missä sitä voidaan oikein käyttää. Ja mä olen riemuissani oikeastaan katsellut teitä nuoria, jotka täällä harrastatte tätä tekniikkaa. Se kehittää teidän ajatuskykyänne ja toivottavasti se kehittää teitä myös ihmisenä näkemään että me tarvitsemme kaikkia tällaista yhteistyötä myös siinä, että me olemme yhdessä ja autamme toinen toisiamme; niin oli koneissakin. Koneissa oli hyvä henki meillä kolmella miehellä jotka siellä olimme, niin se oli usein takeena siitä että kone tuli ehjänä kentälle, tai ei ehjänä, vaan tuli kentälle yleensä.

Että nämä oli mun terveiseni viidenkymmenen vuoden takaa, tai oikeastaan kuudenkymmenen vuoden takaa, sillä mä oli 20-vuotias silloin kun mä olin siellä ja nyt viime kesänä juuri täytin 80-vuotta, siitä tämä mukava vapina sitten vielä lisäksi.

Kiitoksia teille.

Kuvassa Kauko Aho, Torsten Sannamo, Torsti Tallgren ja Lauri Väisänen, Virtuaalilentäjien Urban Blitz 2002 -tapahtuman kunniavieraat.