Pikahakemisto: [ Aiemmin yöhävittäjätoiminnan – sittemmin ilmaliikenteen palveluksessa | Saatesanat]

Kaksi vanhaa yöhävittäjälentäjää hyväntahdonlähettiläinä Suomessa

Peter Spoden (vasemmalla/left) & Klaus Scheer (oikealla/right)

"Genau so war's" = "Just näin se oli" Kuva: via Spoden/Scheer

Suomalaiseen puolustusjärjestelmään kuuluvilla lotilla oli ratkaiseva osuus nopean yhteyden saamisessa lentäjien ja maa-asemien välillä. Vuonna 1944 lottia oli palveluksessa 200 000 monien työskennellessä haavoittuneiden hoitoon liittyvissä tehtävissä. Isäntämme saattoivat meidät yhteen näiden nykyään lähes 80 vuotiaiden rouvien sekä Suomen Ilmavoimien veteraanien kanssa. Tässä Jägerblatt-lehdellemme kirjoittamassamme kertomuksessa voimme todeta, että Suomen Ilmavoimat oli paljon edellä Liittoutuneita, venäläiset mukaanlukien, mitä tulee yksittäisten lentäjien alasampumien koneiden lukumääriin toisessa maailmansodassa. Lentomestari Ilmari Juutilaisen tilillä oli 94, kapteeni Hans Windillä 75 ja majuri Eino Luukkasella 56. Luutnantti Kyösti Karhila, jolla on 32 ilmavoittoa, oli tapaamisessa henkilökohtaisesti paikalla. He kutsuvat itseään vielä tänäänkin ylpeästi ”saksalaisten aseveljiksi”.

Erkki Ehanti kertoi järisyttävän tarinan siitä, kuinka hän oli ollut mukana suomalaislentäjien ryhmässä, joka oli lähetetty Saksaan yöhävittäjäkoulutukseen. Samoihin aikoihin hänen koulutuksensa päättymisen kanssa teki Suomi syyskuussa 1944 Venäjän kanssa erillisrauhan, joka velvoitti Suomea julistamaan sodan Saksalle. Erkki Ehanti internoitiin ja hänen kohtalonsa oli pitkään epävarma. Asiasta mahtikäskynsä antanutta kenraali Gallandia on kiittäminen siitä, että ansioituneet suomalaislentäjät lähetettiin Ruotsin kautta takaisin Suomeen eli silloiseen ”vihollismaahan”. Tarinan lopun kuultuamme vierähti kivi sydämeltämme ja ajattelimme ylpeydellä vuonna 1996 kuollutta Adolf Gallandia.

Franz Forster, joka yhtenä ensimmäisistä suihkulentäjistä oli rakentamassa uutta Bundeswehr'iä ja joka myöhemmin johti MBB:n ulkomaanedustustoa, kertoi, että hänen isänsä oli toiminut IB:nä (2. yleisesikuntaupseeri, suom. huom.) kenraali Dietlin yleisesikunnassa Suomessa. Hän oli ilokseen havainnut, että suomalaiset kävivät entisiä aseveljiään vastaan vain näennäissotaa, jossa käytettiin lähes pelkästään paukkupatruunoita toisin kuin Romaniassa, jossa romanialaiset Me 109 –koneilla suorittamillaan yllätyksellisillä ilmahyökkäyksillään aiheuttivat meille huomattavia tappioita sen jälkeen, kun olivat erillisrauhan tehtyään siirtyneet venäläisten puolelle sotimaan meitä vastaan.

Wo ist Immola? = Missä on Immola? Kuva: via Spoden/Scheer

Isänmaallisen sodan veteraanit kantoivat takinliepeessään tammenlehvää kaikkien kohdellessa heitä suurella kunnioituksella. Tammenlehvää käytetään myös kaikkien veteraanien ja lottien kuolinilmoituksissa. Sodassa menehtyneitä muistetaan kautta koko maan, työpaikoilla ja jopa suurissa hotelleissakin on muistokilpiä ja muistomerkkejä, joihin on kirjattu kaatuneiden nimiä.

Eniten Klaus Scheer'iä ja Peter Spoden'ia liikutti suomalaisnuorten tulo heidän luokseen esitelmän jälkeen kiittämään heitä siitä, että saksalaiset yöhävittäjälentäjät olivat omalla panoksellaan ja henkensä alttiiksi laittaen estäneet Helsingin tuhoamisen. Tällaista kiitosta he eivät olleet koskaan saaneet omassa maassaan kaikkina näinä sodanjälkeisinä kuutenakymmenenä vuotena. Molemmat esitelmät olivat suosittuja ja niitä kuulemaan tuli yli 175 henkeä. Suomalaisista erityisesti nuoret olivat kovin kiinnostuneita saksalaisista tutka- ja puolustusjärjestelmistä sekä myös sodanjälkeistä siviililiikenteen jälleenrakennuksesta. Suomalaisilla museoilla on muuten kokoelmissaan myös hyvin säilyneitä ”Lichtenstein”- ja ”Würtzburg”-laitteita, jotka Saksassa pääosin joko tuhottiin tai joiden osat varastettiin. Esitelmöitsijöille tuli paljon kysymyksiä myös Ju-52:sta, Jumbosta ja Lockheed Superconstellation'ista, purjelennosta, koulutuksesta niihin sekä Wasserkuppe'sta sen purjelento- ja lennokkimuseoineen.

Tallinnasta paikalle saapunut ”Eesti Ekspress”-viikkolehden toimittaja Tarmo Vahter valokuvaajineen haastatteli Klaus Scheer'iä tämän toiminnasta yöhävittäjälentäjänä Tallinnan ja Narvan hyökkäysten aikaan. Menestyksellinen NJG 100:n 4. Staffel'han oli ollut sijoitettuna Tallinnaan. Vahter'in mukanaantuomista kuvista saimme käsityksen kaupunkien tuhoista ja väestön tuskasta. Poislähtiessään Vahter pyysi Klaus Scheer'iä välittämään virolaisten kiitokset silloisille yöhävittäjäkollegoilleen, ”Kertokaa heille, että meidän silmissä he olivat kaikki sankareita, jotka henkensä alttiiksi asettaen suorittivat tehtävänsä virolaisväestön suojelemiseksi”, olivat hänen lähtiäissanansa. Vahter'in artikkeli valokuvineen ilmestyi lehden numerossa 22 päivämäärällä 02.06.05.

Me molemmat lähdimme Suomeen ammattilaislentäjän asentein emmekä aavistaneet, millaisia tunteita matka suomalaisissa ja meissä herättäisikään. Aina kun suomalaiset ovat taistelleet kauan kaivatun ja lopulta saavutetun itsenäisyytensä puolesta, ovat nimenomaan saksalaiset olleet auttamassa heitä heidän vapautensa säilyttämisessä. Marsalkka Mannerheim päätti erillisrauhasta syyskuussa 1944 nähdessään, ettei sota Venäjää vastaan ollut voitettavissa ja pelätessään, että tappion tullessa venäläiset siirtäisivät väkimäärältään vähäisen Suomen kansan Siperiaan, jolloin Suomi olisi lakannut olemasta.

Zwei Präsidenten = Kaksi puheenjohtajaa

On turha edes mainita, että saimme suomalaisten lentäjien keskuudesta paljon ystäviä, joita meihin ei yhdistä pelkästään yhteinen rakkautemme lentämiseen. Me kaikki olimme – ollaksemme rehellisiä – hieman häpeissämme siitä, että olimme sodan jälkeen niin keskittyneitä omien asioidemme ja ongelmiemme hoitoon, ettemme tulleet kurkistaneeksi aidan toiselle puolelle nähdäksemme kuinka ystävämme pärjäsivät päättyneen tuhoisan sodan jälkeen. Vielä enemmän tämä koskee Virossa olevia ystäviämme, joille sodan päättyminen toukokuussa 1945 merkitsi yhdessä Liettuan ja Latvian kanssa uuden kärsimyksen ajan alkua, joka päättyi vasta Gorbatsovin ”Perestroikan” myötä.
P.Sp ja K. Sch.

P.S. Haluaisin vielä lisätä, että Peter Spoden luovuttaa kaikki tulot edellämainitusta yöhävittäjätoiminnasta kertovasta kirjastaan Volksbund Deutscher Kriegsgräberfürsorge e.V.:lle (suom. huom. Saksalainen sodanaikaisten hautojen hoitoyhdistys).
K.Sch.