Syksyllä 1942 suomalainen komennuskunta lähti kapteeni Olavi Siirilän johdolla pitkälle matkalle itään, Ukrainaan saakka, josta komennuskunnan oli määrä noutaa saksalaisten kaappaamia venäläisiä DB-3f (IL-4) -pommikonetta. Suomalaisryhmän kolmiviikkoisen urakan tuloksena Suomeen saapui kolme pommikonetta - ja valitettavasti kaksi miestä vähemmän.
Tämä vaiherikas matka on verraten heikosti tunnettu suomalaisen ilmailuhistorian saralla.
Tämä Ukrainan matkaa koskeva matkakooste on saanut alkunsa turkulaisen Hannele Tuomisen, Ukrainassa mukana olleen Viljo Lundelinin tyttären, suorittamasta isänsä komennusmatkan tutkimisesta. Tuomiset etsivät matkasta lisätietoja ja etsivät myös muiden matkallaolleiden jälkeläisiä, joiden avulla matka valottuu aivan uudella tavalla. Ennen julkaisematon Viljo Lundelinin matkapäiväkirja ja matkalla olleen ohjaajan Antti Platanin haastattelu ovat alku toivon mukaan suuremmalle artikkelikokonaisuudelle, jossa kuvataan suomalaisen komennuskunnan matkaa Ukrainan aroilla.
Virtuaalilentäjät - Virtual Pilots ry
Esipuhe
Kuten tunnettua jatkosodan alkuvuosina ostettiin Suomeen kohtalaisen paljon lentokoneita Saksan sotasaalisvarastoista. Tarjolla olevien koneitten kunto vaihteli suuresti. Joukkoon mahtui sekä uutta, käyttämätöntä kalustoa, kuten eräitä Curtiss-hävittäjiä jotka saksalaiset olivat saaneet haltuunsa tehtaan pakkauslaatikoissa Norjassa ja Ranskassa, sekä suoranaista romua joka löytyi Baltiassa ja Valkovenäjän sotasaalisvarastoista. Näistä romuosista Valtion Lentokonetehdas ihme kyllä kasasi parikymmentä taistelukelpoista SB- ja DB-konetta! Ilmeisesti poliittisista syistä Saksa oli haluton myymään omaa, modernia lentokalustoaan ennen vuoden 1943 kevättä. Stalingradin katastrofin jälkeen oli selvä tarve pitää pohjoinen liittolainen ruodussa, ja suostuttiin myymään Messerschmitt 109- ja Junkers 88-koneita.
Sitä ennen oli Suomen siis tyydyttävä melkein mihin tahansa lentokoneisiin mitä ylipäätään voitiin saada. Niinpä kun syksyllä 1942 saatiin tieto että neljä lentokelpoista DB-3f konetta löytyisi kaukana Ukrainan aroilla, niin tartuttiin heti tähän tarjoukseen. Positiiviseen päätökseen lienee vaikuttanut juuri suhteellisen hyvät kokemukset DB-3 perustyypistä, ja koneiden hakuun lähetetyllä komennuskunnalla olikin DB-3 kokemusta. Minkäänlaista koneiden teknistä dokumentaatiota ei kuitenkaan ollut, eikä myöskään mitään muodollista tyyppikoulutusta voinut tulla kysymykseen, vaan lentäjien oli rohkeasti vain tartuttava ohjaimiin mekaanikkojen käynnistäessä moottorit!
Huom. Haettaville koneille oli tosin Neuvostoliitossa jo 26.3.1942 virallisesti vahvistettu uusi nimi Il-4, koneen suunnittelijan Sergei Iljushinin kunniaksi, mutta tämä uusi nimikäytäntö ei ollut vielä saksalaisten tai suomalaisten tiedossa.
Koneiden hakumatka, mistä kerrotaan seikkaperäisesti oheisissa, mukana olleitten omissa muisteluissa, lienee seikkailurikkaimpia lentosuorituksia mitä suomalaiset ovat suorittaneet. Koneyksilöiden taustasta ei tiedetä varmuudella mitään muuta, kuin että ne olivat ilmiselvästi kuuluneet Neuvostoliiton Ylijohdon alaisiin kaukotoimintailmavoimiin, eli ADD:hen. ADD:n pääkalustona oli koko Suuren Isänmaallisen sodan aikana juuri Il-4, ja esim. Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 suoritettiin etupäässä juuri Il-4 koneilla.
Loppukesästä ja syksyllä 1942 ADD oli ruvennut suorittamaan Saksan ja sen liittolaisten suurkaupunkien pommituksia, tosin kohtalaisin pienin konemäärin. Kohteina on mainittu mm. Berliini, Stettin, Danzig, Königsberg, Varsova, Liepaja, Memel, Tilsit, Budapest, Bukarest ja Ploesti. Suomelle tarjotut koneet lienevät näin ollen palatessaan jostakin em. pommituskohteista syystä tai toisesta tehneet pakkolaskun. Koneiden miehistöt ovat olettavasti joutuneet saksalaisten vangeiksi, tai mahdollisesti jopa päässeet omalle puolelle saksalaisten selustassa toimivien runsaiden partisaanijoukkojen avulla.
Tämä vaiherikas hakumatka on tähän saakka ollut verraten heikosti tunnettu suomalaisessa ilmailuhistoriassa. Suomalaisia valtuuskuntia kävi tosin suhteellisen usein hakemassa koneita Saksasta, mutta Ukrainan matka on ainutlaatuinen kaikissa suhteissa. Ukrainan komennuskuntalaisten ohellahan vain suomalaiset SS-miehet kävivät merkittävän kokoisena ryhmänä näinkin kaukana idässä Saksan valtaamalla alueella. Ainutlaatuinen on myös Aero Oy:n siviilikoneen, Ju 52 matkustajakoneen mukanaolo - menomatkalla komennuskunnan kuljetusvälineenä ja paluumatkalla "johtokoneena".
Tämä Ukrainan matkaa koskeva matkakooste on saanut alkunsa turkulaisen Hannele Tuomisen, Ukrainassa mukana olleen sähköttäjä-konekivääriampuja Viljo Lundelinin tyttären suorittamasta isänsä päiväkirjasta alkaneesta tutkimuksesta. Pitkässä urakassaan Hannele Tuomista auttoi hänen tyttärensä Aino Tuominen. Tuomiset etsivät matkasta lisätietoja sekä myös muiden matkalla olleiden jälkeläisiä, joiden avulla komennuksesta on nyt luettavissa varsin monipuolinen selostus. Kertomuksissa kuvataan sekä poikamaisia retkiseikkailuja että myös koettu tragedia - paluumatkalla yksi kone (DF-22) putosi 15.10.1942 maahan jolloin kers. Sakari Kivistö ja luutn. Risto Merivirta saivat surmansa. Kolme muuta konetta saapuivat onnellisesti Suomeen, ja palvelivat VL:n suorittaman kunnostuksen jälkeen Lentolaivue 48:ssa sodan loppuun saakka.
Viljo Lundelin, kk-ampuja/radiosähköttäjä (KR-no 29, s. 21.9.1922, SLM myönnetty 11.8.1942).
Viljo Lundelin astui vakinaiseen 21.9.1941 ja suoritti sotilasradiosähköttäjän I:n luokan pätevyystutkinnon 17.5.1942, 20.1.-10.6. kestäneellä kurssilla. Hän toimi lentokoneen kk-ampujana / radiosähköttäjänä 20.9.1943 saakka. Lundelinin yksikkö alkuun oli 20.1.1942 lähtien LeLv 48, siirrettiin LeLv 44:ään 7.4.1943, 12.10.1943 reserviin Turun suojeluskuntapiiriin, 1.1.1944 takaisin LeLv 44:ään ja 21.2.1944 PLeLv 6:een.
Sotilaspassin tiiviin kuvauksen mukaan Lundelin "osallistui sotatoimiin Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä lekosähköttäjänä." Lopullisesti Lundelin vapautui palveluksesta 22.11.1944.
Lundelin komennettiin Ukrainaan koneiden hakumatkalle, jonka kuluessa hän kirjoitti kokemuksiaan myös matkapäiväkirjan muotoon. Matkapäiväkirja on siirretty tietokoneelle alkuperäistä mukailevassa muodossaan. Matkapäiväkirjan lisänä on myös hänen valokuva-albumistaan löytyviä kuvia, jotka joko värittävät itse matkaa tai tarjoavat lisää näkemystä Lundelinin sotavuosiin Ilmavoimissa ja hänen ystäviinsä.
Materiaalia ja valokuvia artikkeliin on ystävällisesti antanut Viljon leski Kerttu Lundelin.
Toimittanut: Hannele Tuominen 2005
Avustanut: Jukka O. Kauppinen
Andreas Valentin Platan, ohjaaja (SLM 886/K84, s. 01.04.1911 Munchen Saksa, SLM myönnetty (tähystäjä) 05.06.1940, ohjaajatodistus 05.04.1942).
Antti Platan oli mukana Ukrainan matkalla lentäjän ominaisuudessa ja toi yhden DB-3f-koneista Suomeen monien mutkien kautta. Platan valittiin matkalle erityisesti hänen hyvän saksankielentaitonsa ansiosta, sillä hän oli syntynyt alun perin Saksassa Munchenissa. Myöhemmin Platan oli Ilmavoimien yhteysupseerina Saksassa / Berliinissä tehtävänään mm. Ilmavoimien hankinnat saksalaisilta.
Peter Platan haastatteli isoisäänsä Antti Platania helmikuussa 1990.
Haastattelun Ukrainan matkaa koskeva osa tarjoaa matkaan pilotin näkökulmaa ja hieman erilaisia kokemuksia, joiden lisäksi sivulla on myös Antti Platanin arkistoista löytyneitä alkuperäisiä asiakirjoja matkan ajalta.
Antti Platanin kertomusta on höystetty myös valokuvilla, jotka ovat peräisin hänen albumistaan.
Haastatellut: Peter Platan
Puhtaaksikirjoittanut: Kirsti Syväniemi
Toimittanut: Jukka O. Kauppinen
Suomen Siivet -lehdessä julkaistiin numeroissa 6/1971 ja 1/1972 kaksi artikkelia koskien DB-3f-konetta ja niiden ostoa/siirtolentoja Suomeen. Komennuskunnan johtaja kapteeni Siirilä valaisee myös DF-22-koneen tuhoa.
Toimittanut: Ossi Anttonen
Il-4 Suomen Ilmavoimien väreissä, piirros Jouni Rönkkö
Kartan Viljo Lundelinin piirtämän luonnoksen pohjalta luonut Martti Kujansuu.
Saatesanat
Kunkin osion tekstien ja kuvien copyrightit kuuluvat niiden tekijöille, kuten Hannele Tuomiselle, Antti ja Peter Platanille ja Suomen Siivet-lehdelle/Ossi Anttoselle.
Erityiset kiitokset tämän artikkelin valmistelussa täytyy antaa suurimman työn suorittaneille Aino ja Hannele Tuomiselle sekä auliisti isoisänsä kätköjä kaivelleelle Peter Platanille. Viljo Lundelinin leski Kerttu Lundelin antoi ystävällisesti materiaalia käytettäväksi tässä artikkelissa. Ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust antoi taustatietoja ja hyviä vinkkejä - ja tietenkin kirjoitti esipuheen. Ossi Anttonen antoi käyttöömme kahdessa Suomen Siivet -lehdessä ilmestynyttä materiaalia. Martti Kujansuu on puhtaaksikirjoittanut tekstiä, etsinyt täydennystietoja ja piirsi matkareitinkin uudelle karttapohjalle. Peter Platanin asiakirjoja saksasta käänsi Heikki Kauranne. Valokuvia artikkeliin luovuttivat Kerttu Lundelin ja Antti ja Peter Platanin ohella myös Keski-Suomen Ilmailumuseo.
Palautetta voi lähettää Palaute-sivun kautta. Palautteita välitetään myös Tuomisille/Platanille.
Hyvä lukija: keräämme mielellämme lisätietoja Ukrainan matkaa koskien. Kaipaamme erityisesti tietoja matkalla olleista. Aiheesta aiemmin kirjoitetut artikkelit, etenkin jos ne saa julkaista tällä sivulla, kiinnostavat samoin kuin erilaiset matkaan liittyvät asiakirjat. Voit ottaa yhteyttä Palaute-sivun kautta - vastaamme pikaisesti sähköpostitse tai muilla keinoin.
Koosteen toimittanut: Jukka O. Kauppinen.
Copyright Virtuaalilentäjät r.y. / Finnish Virtual Pilots Association 2005.